tiistai 18. joulukuuta 2007

Metsään meni




Jälleen Viljon kanssa synkässä ja pimeässä metsässä.  Ja tällä kertaa muistin jopa ottaa lamputkin mukaan :) Tosin eipä otsalampusta pahemmin apua ollut.. Oli todella synkkää ja sumuista, eikä lampun valokeila näyttänyt juurikaan paria metriä pidemmälle. Viljon valjaissa oleva sininen pikkuledi sen sijaan näkyi erittäin hyvin ja kauas :)

Viljolle kolme aivan vierasta maalimiestä suorapalkoilla. Tavoitteena jälleen kerran suht helppo ja onnistunut reagointiharjoitus. Ja periaatteessa harjoitus menikin ihan ok, Viljo oli reipas, innokas ja etsi hyvin. Itselleni vaan jäi päällimäiseksi tunteeksi sellainen pläääh! -olo eli en ollut kovinkaan tyytyväinen.

Viljo oli innoissaan päästessään hommiin ja lähti taas liikkeelle vauhdikkaasti. Ensimmäinen maalimies löytyi nopeasti n. 50m päästä aloituskohdasta. Viljo ei arastellut, mutta sillä tuntui olevan hirmuinen kiire. Se hotkaisi namit ja meinasi samantien singahtaa jatkamaan. Sama toistui toisella maalimiehellä. Kolmannella ja samalla viimeisellä maalimiehellä oli sitten namien lisäksi myös pallo. Viljo ahmaisi namit heti, mutta leikkimisessään maalimies oli niin hirveän vaisu, ettei Viljo oikein kunnolla innostunut :(

Äh, tää on niin hankalaa :( Meidän seurassa ei ole kovinkaan montaa lelulla palkattavaa koiraa. Ja tästä syystä monikaan maalimiehistä ei osaa kunnolla leikkiä koiran kanssa, vaan homma jää monesti hieman puolittaiseksi. Viljon kanssa olisi tosi, tosi, tosi tärkeää olla kokoajan täysillä hommassa mukana, eikä vaan vähän heitellä, tms. Se ei ole samanlainen pallopallopallopallopallo -tyyppi kuin vaikkapa Toivo, joka palkkaantuisi varmaan ikuisesti jo pelkästä pallon näkemisestä :)

No, oma vikahan tämäkin oli. Nyt pitää vaan jatkossa yrittää ohjeistaa maalimiehet vieläkin paremmin :) Aina  ei voi kuitenkaan käyttää niitä samoja ja jo hyväksi havaittuja :)) Ja ei se koiran kanssa leikkiminen edes niin helppoa ole, tiedän kyllä kokemuksesta.

Tämän harjoituksen perusteella luulisin myös, että on parempi antaa jatkossa kaikille maalimiehille namien lisäksi myös lelu. Leikkimällä saa varmasti parhaiten tota turhaa kiirettä pois :))



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti