maanantai 31. maaliskuuta 2008

Uusien oppien testailua ja esineitä




Tänä aamuna piti heti kokeilla eilisiä vinkkejä :) Osa osoittautui varsin käyttökelpoisiksi ja osa taas ei..

Toivon kanssa testailin sisällä luoksetuloa tötsäkujalla ja asettamalla tötsiä esteeksi eteeni. Ajatuksena siis korjata sekä törmäystä että  vinoa eteentuloa. Tämä ei valitettavasti toiminut ollenkaan :( Toivo ei ois voinu vähempää välittää tötsistä (vaikka kokeilinkin vähän kaiken kokoisia). Kerta toisensa jälkeen se vaan kiihdytti tulemaan keittiön perältä ja lennätti tötsät joka suuntaan tömähtäessään perusasentoon. Ens kerralla pitää vissiin koittaa sitä Katin ehdottamaa betoniporsasta..

Hallinta- ja kontaktiharjoituksia tein myös, mutta eipä niissä ainakaan näin sisätiloissa ollut yhtään mitään ongelmaa :) Aioin kuitenkin jatkossa lisätä nämä treeniohjelmaan, varsinkin kun treenaillaan hieman vaikeammissa olosuhteissa :)

Pitoharjoittelua kokeilin patukalla. Tarkoituksena saada lähinnä otetta tiukemmaksi, pureskeluongelmaahan meillä ei ole. Tämä harjoitus oli Toivon mielestä aivan sikasiisti :) Se innostui aivan hurjaksi ja näytti tosi makeelta pitäessään patukkaa tiukasti, keskittyneesti ja odottaessaan koska taas taistellaan :)) Tätä tehdään ehdottomasti jatkossakin!!  Kokeilin samaa myös Viljon kanssa, mutta se ei toiminut yhtä hyvin ainakaan näin ekalla kerralla :( Viljon ote on suoraan sanottuna surkea (se ei yhtään pure, vaan vaihtaa otettaan kokoajan). Kun pyysin sitä istumaan kesken leikin, niin se irrotti joka kerta otteensa patukasta :(( Lisäksi se koki leikin mielestäni hieman painostavana.. Aioin kyllä kokeilla vielä uudestaan, josko Viljokin tästä innostuisi, mutta saattaa olla ettei tämä tapa tule sen kanssa toimimaan :(

Tänään kävimme tekemässä myös vuoden ensimmäisen esineruudun :) Läheinen pelto oli jo lähestulkoon sula, joten tallasin sinne aikalailla kisakokoisen ruudun, jonne piilotin 6 pientä ja vaikeaa esinettä. Toivo aloitti ja teki aivan täydellisen suorituksen! Ei olisi kyllä voinut mennä yhtään paremmin <3  Mieletön vauhti, esineen kohdalla aina liinat kiinni ja täysillä takaisin :) Aikaa meni max. minuutti ja sitten kaikki kuusi esinettä olivat jo mulla :)) Ai, ai. Nyt pitää kyllä tosissaan pohtia ottaisiko esineitä seuraavan kerran vasta kisoissa (Toivollahan on esineruutu aina tauon jälkeen loistava, mutta sitten mitä enemmän treenaan, niin sitä enemmän tulee sitä ärsyttävää juoksentelua).

Viljolle vein myös kuusi esinettä (samat kuin Toivolle). Se nosti kolme ensimmäistä tosi hyvin ja palautti nopeasti. Neljättä se joutui etsimään vähän pitempää ja kun se viimein löytyi, palkkasin ja lopetin siihen. Oikein hyvä suoritus myös Sir Williamilta :)




sunnuntai 30. maaliskuuta 2008

Tottissemppa




Sunnuntai hurahti Mecberger tottisseminaarissa :) Kouluttajina toimivat Mia Skogster ja Helena Salonen. Aluksi he kertoilivat hieman teoriaa ja tämän jälkeen näyttivät lyhyet treenit omilla koirillaan. Sitten olivatkin vuorossa seminaarikoirakot, jotka koostuivat monen ikäistä, rotuisista ja tasoisista koirakoista.

Seminaari oli mielestäni kaikenkaikkiaan erittäin hyvä :) Uutta asiaa tuli paljon ja myös hieman erilaista näkökulmaa kuin mihin olen tähän mennessä tottunut :) Tosi hyvä!! Paljon tuli myös vinkkejä, joita aion ehdottomasti testata omilla koirillani :)) Seminaarin ainoa miinus puoli oli mielestäni seminaarikoirakoiden valinta. Kaikki ottivat samoja liikkeitä (seuraamista, noudon alkeita ja luoksetuloa) :(( Jäävät, noudot, hypyt sun muut jäivät kokonaan näkemättä ja käytiin läpi vain teoriassa :(((

Huonoa oli myös ainainen epäonneni arpajaisissa :(( Tapahtuman yhteydessä sai ostaa arpoja ja palkintoja oli jaossa vaikka kuinka (ja vieläpä huippuhyviä). Ostin peräti kolme arpaa, enkä voittanut yhtään mitään :( Lähestulkoon kaikki muut sitten raahasivatkin kotiin niska vääränä tavaraa ja lahjakortteja... Moni taisikin käydä pokkaamassa palkinnon toisensa perään... No, oli paikalla yksi kohtalotoverikin. Kati oli aivan yhtä epäonninen :((

Tässä vielä hieman muistiinpanoja seminaarista :D

Pennun koulutus


•    Koulutus aloitetaan 7 viikkoisena
   •    Palkkana namit
   •    7 viikkoinen pentu ei vielä osaa vastustaa (esim. istuminen tulee luonnostaan namilla ohjattaessa)
•    Leikkiminen
   •    Esine jota on helppo purra (sukka tms.)
   •    Annetaan heti voittaa
   •    Ei nostella pentua!
   •    Aktiivisuutta vahvistetaan
   •    Opetetaan irrotus nopeasti


Vuoden iässä saalispalkkaus siirretään liikkeisiin
Koira osaa tällöin jo leikkiä ja irroittaa

•    Seuraamisessa palkka tulee aluksi ylhäältä
   •    Pikkuhiljaa palkkaa piiloon
•    Myöhemmin palkataan heittämällä lelu vasemmalle
•    Ohjaajan sivulla rauha!!

•    Istu, maahan, seiso, sivulle, luoksetulo jne. opetetaan namilla ennen vuoden ikää

•    Nouto ja eteenmeno opetetaan kokonaan saaliilla

Nouto
•    Pitoharjoittelu tehdään aluksi patukalla
   •    Koiran kanssa leikitään ja sen annetaan voittaa parikertaa
   •    Tämän jälkeen "istu"-käsky + samaan aikaan patukasta pieni veto
   •    Kun koiran ote patukasta on rauhallinen pienen hetken, kehu + vapautus
   •    Kun tämä sujuu opetetaan koira palauttamaan lelu pienen matkan päästä
   •    Ei konfliktia!
   •    Tämän jälkeen vaihdetaan lelu kapulaan
   •    Kapulan kanssa tehdään aluksi vain palautuksia
   •    Irrotus tehdään positiivisesti
         ⇒ Heti kun koira irrottaa, palkka
      
Toinen tapa opettaa nouto
•    Aluksi koira opetetaan leikkimään yhdellä patukalla
•    Sitten kahdella
   ⇒ koiran tulisi haluta ottaa molemmat patukat suuhunsa yhtä aikaa
   ⇒ Jos tiputtaa toisen, ohjaaja tekee toisesta patukasta kiinnostavan liikuttamalla sitä
   ⇒ Kun koiralla sitten on molemmat patukat suussa, sitä kehutaan
•    Tämän jälkeen voidaan harjoituksessa edetä
•    Nyt aletaan heittämään toista patukkaa
   ⇒ Kun koira nappaa heitetyn patukan se palkataan heittämällä jalkojen välistä toinen patukka
   ⇒ Jos koira tässä vaiheessa tiputtaa suussaan olevan patukan, sitä mennään taas liikuttamaan
   ⇒ Sitten kun koira ei enää tiputa suussaan olevaa patukkaa sitä kehutaan + palkataan
•    Nyt voidaan vaihtaa toisen patukan tilalle noutokapula
   ⇒ sama harjoitus kuin kahden patukan kanssa
•    Myöhemmässä vaiheessa koira palkataan aina välillä jalkojen välistä ja aina välillä otetaan luovutus

Jos koira vaanii kapulaa/lelua, eikä pysty tulemaan nopeasti
   • Palkkana ruoka
   • Lelu piiloon
   • Palkataan vasta koiran istuuduttua eteen

Eteenmeno
•    Eteenmenoa aletaan opettamaan koiran ollessa n. vuotias
•    Aluksi koiralle opetetaan, että kuollut saalis on kiva
   ⇒ Innostetaan koiraa leluun
•    Varsinainen eteenmenon harjoittelu tehdään seuraavasti:
  • Ennen treenin alkua kentän päähän viedään ämpäri tms. jonka koira näkee. Ja ämpärin päälle laitetaan lelu
  • Koiran kanssa mennään kentän toiseen ja sen kanssa voidaan treenata ensin ihan normaalisti muita asioita
  • Kun tulee eteenmenon vuoro, koiraa aletaan innostaa toistelemalla  "esine, esine, eteen, eteen" ja samalla kävellään koira hihnassa kohti kentän toisessa päässä olevaa palkkaa
  •  Siinä vaiheessa, kun koira huomaa esineen sen annetaan mennä
  • Näitä harjoituksia toistetaan, kunnes koira osaa edetä varmasti ja nopeasti kentän toisesta päästä toiseen
•    Tämän jälkeen voidaan tehdä ensimmäinen maahanmenoharjoitus
  • Tällöin kentän toiseen päähän ei jätetä palkkaa
  • Tässä vaiheessa myös seuraamisen tulee olla jo kunnossa
  • Koira lähetetään eteenmenoon ihan normaalisti ja sen edettyä n. 20 m ohjaaja lähtee juoksemaan perään. Tämän jälkeen koiran annetaan edetä vielä suurin piirtein normaalin eteenmenon mittainen matka, jonka jälkeen koiraa aletaan käskyttämään "maahan, maahan, maahan". Tätä jatketaan niin kauan kunnes koira lopulta menee maahan.
  • Maahan mentyä koira palkitaan välittömästi!
Yleistä
•    Laumavietti aina mukana koulutuksessa!
   •    Palkataan sydämellä!
   •    Muistetaan aina kehua
   •    Palkkaustapa koiran mukaan (kaikki koirat eivät pidä samanlaisesta leikistä, jne.)
   •    Pakotteita ei voi käyttää, jos palkataan vain ruualla.
•    Arkitottelevaisuus on asia erikseen!
•    Koiran on opittava myös rauhoittumaan

Aikuisen koiran koulutus

•    Asiat opetetaan aina positiivisesti
•    Hallinta!!
•    Suoritusvarmuutta on vaikea saada täysin ilman pakotteita
•    Pakotteiden tulee olla aktivoivia, eikä koira saa tulla niistä epävarmaksi
•    Pakotteen jälkeen aina välittömästi leikki
   ⇒ Koira palautuu

 Seuraamisesta
•    Koira ei saa häiriintyä ympäristöstä, eikä koiralla ole lupa vilkuilla
•    Jos koira tekee virheen, tehdään virheestä vieläkin suurempi (esim. seuraamisessa koira vilkuilee muualle
   ⇒  Käännös oikealle, jolloin virhe vielä korostuu (koira jää jälkeen)
   ⇒  Pakote
   ⇒  Palkka
•    Koira ei saa tulla epävarmaksi, vaan palkan on tultava heti!
•    Muista myös aina ensin vapauttaa koira ja sitten vasta palkka!!
•    Opetetaan perusasento tarpeeksi taakse
   ⇒ Ohjaajan kantapäät ovat koiran etujalkojen kohdalla

•    Pakote ei saa jäädä päälle
•    Pakote on turha, jos sitä joutuu käyttämään usein
•    Poikituksen korjaus: Käännös vasemmalle -> Pakote (esim. nyppäisy) + palkka
•    Jos koira kyttää mistä palkka tulee, palkataan vasta pysähdyksen jälkeen (koira jätetään istumaan, ohjaaja peruuttaa sen eteen ja kun koira istuu rauhassa ohjaaja palkkaa heittämällä lelun koiran taakse)
•    Palkan suuntaa kannattaa myös miettiä (esim. oikealle käännösten jälkeen koira palkataan itseä kohti, muutoin heittämällä lelu vasemmalle)
•    Treenattava paljon eri kentillä!!
•    Koira pidetään aina hihnassa!!! Tällöin ohjaaja pystyy aina puuttumaan virheisiin!

Pysäytysliikkeet
•    Koiran osaa tässä vaiheessa jo seurata
•    Liikkeet tehdään aina kentän suuntaisesti ja aina kisajärjestyksessä (istu, maahan, seiso)
•    Jos on ongelmia istumisessa, hiotaan vain sitä
•    Jos taas esim. seisomisessa, otetaan aluksi aina myös istuminen ja maahanmeno
•    Jos koira alkaa ennakoida, sitä huomautetaan

Luoksetulo
•    Tärkeintä vauhti + vietti
•    Aluksi harjoitellaan varmaksi läheltä eteenistuminen (koira osaa tulla suoraan, oikealle etäisyydelle, jne.)
•    Palkka annetaan jalkojen välistä tai leuan alta
•    Jos koiralle ei ole ongelmia vauhdin kanssa, otetaan aina eteen
•    Sivulle siirtyminen opetetaan erikseen ja positiivisesti namilla
•  Vinoa eteentuloa voi korjata esim. asettamalla ohjureiksi pienet esteet (tötsät, rimat, ym.) ohjaajan molemmin puolin (ohjaavat koiran tulemaan suoraan)
•    Samaa keinoa voi käyttää törmäysongelmissa, jolloin esteet asetetaan aivan ohjaajan eteen

Estehyppy
•    Apuohjaaja + liina
   ⇒ estetään koiraa kiertämästä estettä
•    Aluksi on hyvä olla käytössä hieman matalampi/loivempi este
•    Hyppytekniikkaa voidaan opettaa rimojen avulla
   ⇒  Esteeseen rimat, jotka putoavat koiran koskettaessa esteeseen
  ⇒ Tällöin on hyvä olla käytössä myös apuohjaaja, joka poistaa palkan esteen toiselta puolelta koiran tehdessä virheen
   ⇒  Kun koira hyppää hyvin ja ilmavasti se saa palkan

Yleistä
•    Tavoitteena on aktiivinen koira!!
•    Pennun/nuoren koiran kanssa ohjaaja on aktiivinen, mutta pikkuhiljaa koiran kehittyessä ohjaaja muuttuu passiivisemmaksi ja koira taas puolestaan aktiivisemmaksi ☺
•    Tavoitteena näyttää treeneissä samalta kuin sitten kisoissakin
•    Rituaalit ennen kentälle tuloa
   ⇒  Koira oppii nostamaan viettiä
•    Jos aikuinen koira ei nosta viettiä, vaan on jostain syystä esim. väsyneempi
   ⇒  vaaditaan
•    pieneen ääntelyyn ei välttämättä puututa (Isompi tietysti kielletään)
  ⇒  Jää yleensä pois kun palkataan vain oikeasta suorituksesta + runsaasti (paine vähenee)
  ⇒  Kisojen lähestyessä yritetään löytää harmonia, jolloin koira on mahdollisimman optimaalisessa vireessä
  ⇒  Koiralle sopivat virittelyt ennen kehäänmenoa, jne.

Leikkiminen
•    Jos koira ei halua tuoda se pidetään esim. liinassa
•    Kahden pallon tai patukan leikki

Treenien pituus vaihtelee tosi paljon
   • mitä nuorempi koira sen lyhyempi treeni!!
Aikuisella, osaavalla koiralla otettava myös kilpailun omaisia treenejä!

Patoamisen opettaminen + palkkaus
•    koira sivulla
   ⇒  kun katsoo "hyvä" + annetaan koiralle makupala
   ⇒  Tämän jälkeen käsi otetaan pois ja laitetaan normaalisti sivulle. Samalla koiralle sanotaan "hyvä"
   ⇒  Kun koira ottaa uudelleen kontaktin ohjaajaan se saa uuden makupalan
   ⇒  Tätä voidaan toistaa
   ⇒  Lopulta koira ottaessa katsekontaktin, vapautus + palkka
• Tässä on tärkeää, ettei ohjaaja kumarru koiran päälle, vaan nojaa taaksepäin ja samalla vaikka peruttaa.
•  Koira saa hyppiä ohjaajaa vasten.


lauantai 29. maaliskuuta 2008

FRF toimintaan tutustumassa :)




Tänään kävin seuraamassa FRF-ryhmän harjoitusta Sulkavuoren raunioradalla.  Lyhenne FRF tulee sanoista Finn Rescue Finland ja lyhyesti sanottuna se on etsintään sekä raivaus-, pelastus-, sammutus- ja lääkinnälliseen pelastustoimintaan kykenevä komennuskunta, joka osallistuu kiireelliseen avustustoimintaan ulkomailla tapahtuneissa suuronnettomuuksissa ja katastrofeissa. Ja yhtenä osana tätä ryhmää ovat tietysti myös pelastuskoirat ohjaajineen :) Lisätietoja löytyy esim. täältä: Pelastuskoirat ja FRF (word dokumentti)

Tällä hetkellä FRF koulutuksessa on 13 koirakkoa, joista yksikään ei ole vielä valmis kansainvälisiin tehtäviin. Tasokokeen on läpäissyt ainoastaan yksi koira, joka sekään ei valitettavasti läpäissyt testiä enää seuraavana vuonna (aiemmin testi piti siis suorittaa joka vuosi, mutta nykyvaatimuksena on joka toinen vuosi). Tästä voi päätellä, ettei kyseessä ole mikään ihan helpohko testi, vaan sekä koiralta että ohjaajalta vaaditaan jo aika paljon.. Testi kestää perjantaista sunnuntaihin (48 h)
ja sen tarkoituksena on testata koirien ja ohjaajien pitkäkestoista toimintakykyä rasittuneina ja väsyneinä vaativissa olosuhteissa. Testiin kuuluu  tietyntyyppisiä etsintöjä, joissa kaikissa on aina tietty kesto (esim. etsintä pimeässä; etsintä, jossa koira työskentelee lähellä ja etsintä, jossa koira työskentelee kaukana). Lisäksi tietysti katsastetaan ohjaajien toimintaa kokonaisuudessaan, koirakoiden osaamista sekä sitä miten koira kestää leirielämää. Suorituksen arvioi viiden(?) testaajan raati.

Harjoitukset mitä nyt näin olivat aika simppeleitä ja lyhytkestoisia. Koiria käytettiin pareittain eli käytännössä niin, että yksi koirakko etsi ensin alueen ja sen reaktiot varmistettiin sitten toisella koiralla. Kuitenkin aina niin, että jälkimmäisen koiran ohjaaja tuli alueelle sokkona, eikä tiennyt mitään edellisen koiran reaktioista. Tämän jälkeen koirien reagointipaikat merkittiin ja palomiehet pääsivät harjoittelemaan kuuntelulaitteilla uhrien paikannusta. Tämäkin oli varsin mielenkiintoisen (ja myös aika monimutkaisen näköistä puuhaa:) Laitteita siirreltiin paikasta toiseen ja niiden avulla oli mahdollista havaita sekä ääntä että värähtelyä (joku esim. koputtaa rakenteisiin).

Raunioilla tapahtuvan treenin lisäksi koirakot pääsivät harjoittelemaan myös koiran nostoa valjaissa. Palomiehet hinasivat koiria palotalon toisen kerroksen tasalla ja takaisin alas. Osa koirista matkusti varsin rennonnäköisinä, mutta muutamaa selvästi hieman jännitti :) Koulutuksessa mukana olevien koirien rotukirjokin näytti olevan aikas sekalaista :) Joukosta löytyi mm. sakemanni, rottweiler, bortsu, porokoira, labbis, riiseni, jne.

Kaikenkaikkiaan varsin mielenkiintoista puuhaa :) Toivottavasti saataisiin nyt vihdoin tänne Tampereellekin hieman paremmat treenimahdollisuudet (eli meidänkin porukalle mahdollisuus treenata raunioilla..). Sen jälkeen sitä voisikin vaikka innostua hakemaan mukaan :)))


perjantai 28. maaliskuuta 2008

Tokoa



Viime päivinä on jostain syystä treenailtu vaan sisällä.. Tänään sitten uskaltauduin vihdoin ja viimein kentälle. Lunta oli melkein puoleen sääreen, joten siitä johtuen treeniohjelma oli aika suppea :/

Toivo pääsi kentälle ensimmäisenä.

Aluksi suora luoksetulo. Tuli tosi lujaa ja hyvin :) Sitten sama homma pysähdyksillä. Tässäkään ei mitään ongelmaa. Hyvä vauhti ja napakat stopit :) Ruudun
otin kaksi kertaa. Molemmilla kerroilla vauhti kaikissa osioissa
loistava ja paikka ruudussa hyvä. Ekalla kerralla tosin teki ruutuun
mennessä banaanin ja meni sivusta sisään :/
Kaukoja otin pitkältä matkalta ja pitkillä viiveillä. Aikalailla täydelliset :) Lopuksi vielä noudon palautuksia pitkältä matkalta. Tulee kyllä l-u-j-a-a ! Palkkasin kerran vauhdista ja pari kertaa otin luovutuksen kanssa. Tosin hyvin. Hillittömästä vauhdista huolimatta osaa jarruttaa just sopivasti, eikä törmää :)) Taitava Tonanza <3

Sitten olikin Sir Williamin vuoro. Viljo oli tänään suorastaan huippupätevä <3 Menee kyllä tosi, tosi, tosi hyvin <3 <3

Aloitin Viljonkin kanssa luoksetuloilla. Otin sekä pitkältä matkalta että läheltä ja välillä palkkasin vauhdista ja välillä annoin tulla loppuunasti. Meni oikein hyvin :) Ekalla kerralla aavistuksen varasti, mutta muuten malttoi hyvin odottaa lupaa. Yhden kerran myös sivulletulo oli vähän huono, kun Viljo ei tajunnut jarruttaa tarpeeksi ajoissa. Tämän yhden mokan jälkeen kaikki muut kuitenkin tosi hyvin :) Noutokapulan kanssa Viljo teki samanlaisia palautusharjoituksia kuin Toivokin. Ekan kerran palkkasin vauhdista ja muissa annoin tulla sivulle asti. Nämä kaikki tosi hyvin :) Hienosti malttoi odottaa lupaa, ennenkuin lähti tuomaan kapulaa. Vauhti oli erinomainen ja sivulletulot siistejä. Enää Viljo ei edes pyöräytä kapulaa suussaan kääntyessään sivulle. Jihuu! :) Ruudun otin vain kerran suorapalkalla. Kentällä oli niin paljon lunta, etten viitsinyt alkaa hinkata paikanhakua..

Sitten hieman maahanmenoja. Tein sekä itse peruuttaen että hieman luoksetulon omaisesti (pyydän Viljoa peruuttamaan ja kun se on pomppinut tarpeeksi kauas, pyydän tulemaan ja otan siitä sitten maahan). Teki aika hyvin :) Olen samalla tekniikalla ottanut myös seisomista, joten asento saattaa jäädä joskus hieman vajaaksi.. Pari huonoa, joista ei palkkaa ja sen jälkeen Viljo tekikin nopeita maahansyöksyjä :) Otin myös liikkeestä maahanmenoja. Näissäkin suorastaan syöksyy maahan :) Sitten seisomista
saman kaavan
mukaan. Aluksi edestä ja sitten sivulta. Tosi hyvin :))
Liikkeestä istumistakin kokeiltiin.
Tässä mulla on vielä käytössä pieni käsiapu, jonka avustuksella Viljo
istuu varmasti ja nopeasti :)


Välillä tehtiin hieman temppuja :) Piilonkiertoa, jalkojen välistä pujottelua, hyrrää ja jalan yli hyppäämistä :D Temppuilun jälkeen vielä kaukojen istu-maahan vaihtoja. Tekee hyvin ja keskittyneesti. Aivan lopuksi vielä pikku pätkiä paikallamakuuta. Tässäkään ei mitään ongelmia. Hyvin pysyi :))

Ai-jai, Viljo menee kyllä tällä hetkellä todella hyvin
<3 Se on nopea, innokas ja kuitenkin keskittyy hyvin ja tekee tarkasti. Veikkaisin, että siitä tulee vielä aikas makea ja näyttävä tokokoira :D




maanantai 24. maaliskuuta 2008

Pupseja katselemassa




Maanantaipäivä vierähti rattoisasti pentulaatikon äärellä :) Matkustin Hannan seurana Sipooseen katsomaan Toivon pikkuveljiä ja -siskoja :)) Ja voi pojat, kylläpä ne olivatkin ihania <3 Kaikki leikkivät hyvin ja olivat muutenkin varsin reipasta ja liikkuvaista porukkaa! Joukossa oli myös yksi aivan ilmetty mini-Toivo (kylläkin pitkäkarvainen versio:)

Oma suosikkikin löytyi ihan heti (se on kyllä jännä juttu, että silloin kun ei ole pentua ottamassa, niin tietää välittömästi minkä pupseista haluaisi:) Se oli sellainen aivan supermakea ja täpäkkä narttu <3 Aivan ihana :)))

Samalla reissulla ihasteltiin myös hieman pienempiä pentusia :) Glendan 3-viikon ikäisiä pieniä ja terhakoita pentuja. Vaikuttivat olevan erittäin aktiivisia koiranalkuja :) Ja aikas makeen värisiä <3 Varsinkin ne melkein mustat. Nam :) Siitäkin porukasta erottui heti muutama suosikki :))


Tupla JEE!!



Jes, se on sittenkin mahdollista! Sunnuntaina tein Toivon kanssa Purinan kisoissa elämäni ihka ensimmäisen tuplanollan :)) Ai että, kun tuntui makealta :)))

Ensimmäinen rata oli agilityrata. Ihan kivan oloinen rata, jossa oli muutama hieman kinkkisempi kohta, mutta ei kuitenkaan mitään extravaikeaa. Toivo jälleen oli tosi hyvin kuulolla :)) Radan alkupuolella tein takanaleikkauksen, joka ei kääntänyt Toivoa tarpeeksi, vaan T lukitsi putken väärän pään. Ennätin kuitenkin kutsua sitä juuri ennen putkeen syöksymistä ja ihme tapahtui. Toivo kääntyi!! Varmaan ensimmäistä kertaa ikinä :) Putkesta jatkettiin sitten  hypyn kautta kepeille ja kepeiltä piti sujahtaa A:n alla olevaan putkeen. Tässä tein itse virheen ja työnsin Toivon A:lle. Tuloksena siis hylky, vaikka suoritus olikin muuten varsin mainio.

Toinen rata oli hyppäri. Rataantutustumisessa rata tuntui aika vaikealta, mutta sitten koiran kanssa meno olikin yllättävän sujuvaa :) Yksi todella huono kaarros, jossa Toivo vain pikkuhiljaa valui valumistaan, mutta muuten oikein mukavaa ja hallittua menoa. Tuloksena 0 :)

Kolmas rata oli oikein kiva :) Siinä oli sekä vauhtisuoraa että vaikeita ansakohtia. Rata alkoi suoralla: hyppy, hyppy, puomi. Toivo tuli alun lujaa ja olisi kyllä voinut pysähtyä puomin ylösmenolle paremmin... Alasmenokontaktikaan ei ollut hyvä. Alasmenon kohdalla kulki puomin alla putki, jonne Toivo olisi mieluusti mennyt... ja tästä johtuen Toivo sitten ihan vaan "vahingossa" valahti maahan putkenpuolelle... Osui kyllä mielestäni kontaktille, mutta sivusilmällä näin tuomarin nostavan kätensä ylös. Viitonen :(  Kepeille vienti oli tällä radalla myös varsin haastava. Kepeille tultiin keinulta 90 asteen avokulmassa ja linjaa ei pystynyt helpottamaan oikeastaan mitenkään, sillä aivan pujottelun vieressä oli tyrkyllä rengas. Toivokin lukitsi renkaan, mutta sain sen viimetipassa käännettyä ja ohjattua kepeille :) Loppurata sujui ihan ok. Parissa kaarroksessa Toivo taas valui ja aivan radan lopussa olevassa tiukassa kurvissa valui suorastaan törkeästi. En kyllä itsekkään ohjannut enää ihan täpöillä, sillä oletin tuloksen olevan vitska.. Olikin sitten varsinainen yllätys kun maalissa minua onniteltiin nollasta :) Tuomari oli nimittäin perunut meille antamansa viitosen ja näin ollen päivän saaliina TUPLANOLLA :D JEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEE!!!!!!!!!!



lauantai 22. maaliskuuta 2008

3 x hyl




Joopa-joo. Pitkäperjantai kului Purinalla ATD:n kisoissa. Saaliina tälläkin kertaa ihan kivoja suorituksia ja mukavaa menoa, mutta...

Eka rata oli hyppäri. Radalla oli muutama vähän kinkkisempi kohta, mutta muuten aika helpohko. Rataan tutustuessa mulla oli parissa kohtaa useampikin ohjausvaihtoehto, joista sitten loppuviimein valitsin väärät.. Toivo ei lähtenyt yhtään mukaan valsseihin, vaan valui käännöksissä :( Ensimmäisessä tiukassa kurvissa valui kepeille ja toisessa putkelle.. Muuten varsin sujuvaa ja vauhdikasta menoa. Ja kaikki rimatkin pysyivät ylhäällä :)

Toisella radalla nolla oli niiiin lähellä. Radalla oli vaikeasta (ja aika vaarallisesta) kulmasta puomille tulo ja lisäksi muutama haastavampi hyppykuvio. Nämä kiepukset sujuivat kuitenkin meiltä vallan mainiosti ja puomin ylösmenollekin Toivo pysähtyi just eikä melkein :)) Itse en kuitenkaan päässyt etenemään radalla läheskään samaa tahtia kuin Toivo ja tästä johtuen oma ohjaukseni laahasi koko ajan pikkaisen myöhässä. Tästäkin huolimatta Toivo ohjautui suht sujuvasti esteeltä toiselle :) Hylly tuli sitten ennen toka vikaa estettä.. Viimeiselle suoralle käännyttäessä Toivo hyppäsi esteen todella vinoon. Korjasi siitä kuitenkin vielä linjansa pituudelle ja sen kautta kepeille. Toivon aloittaessa kepit olin itse vielä kulmahypyn kohdalla ja sitten tulikin hieman kiire.. Ei muuta kuin töppöstä toisen eteen ja sain kuin sainkin kirittyä välimatkan kiinni ja vielä väkipakolla väännettyä valssin keppien päähän. Toivo kääntyi oikein, hyppäsi hienosti hypyn ja samantien loikkasi edestäni väärällä :( Plääh!

Kolmas rata olikin sitten hirmuista luukutusta.. Olin ennen rataan tutustumista aivan umpijäässä ja piti hölkätä melkein parikymmentä minuuttia, ennenkuin alkoi tulla edes hieman lämmin (ja oli vielä toppavaatteetkin päällä!). Radalla sitten tulikin kunnolla hiki.. Hirmuista suoraa ja vauhti pysyi kokoajan aikalailla maximissa. Ensimmäinen virhe meille tuli vauhtisuoran+kaarteen jälkeen puomille tultaessa. Toivo oli juuri päässyt kunnon loikkarytmiin, eikä se sitä muuttanut puomille tultaessa. Ylösmenosta 5 :( Hylly tuli sitten kohdassa, missä koira jouduttiin putken jälkeen työntämään hypylle. Olin taas aikalailla jäljessä, joten käskytin "eteen" ja sinnehän se lähti.. Hyppäsi oikean hypyn, eikä sen jälkeen enää kääntynyt, vaan ampui eteenpäin väärällä.. :(

Huomenna jälleen uudet kolme yritystä. Toivottavasti niitä nolliakin nyt tulisi..



lauantai 15. maaliskuuta 2008

Blogivinkkejä




Chihuahua Nasu on saanut oman treeniblogin :) Löytyy täältä: Nasun blogi

Äitinikin on nykyään ahkera bloggaaja :) Täällä voi käydä kurkkimassa. Juttujen lisäksi blogista löytyy myös valokuvia aikas mukava määrä :)))


Uusi TVA!!



Toivon supertaitava tytär Meg nappasi tänään evl:stä kolmannen ykkösensä upeilla pisteillä 298!! JEEEE!! Kerrassaan huippuhienoa :))) Suunnattoman suuret onnittelut Oili, Pete ja TVA Meg!!!

Tässä kuva ihanaisesta Megistä :)



JEEE!! Nolla tuli :)




Tänään liidettiin Toivon kanssa Riihimäen kisoissa kolmen startin verran :)

Eka rata oli hiukan huono. Olin itse jotenkin aivan nukuksissa ja jäi vähän sellainen tönkkö mielikuva koko suorituksesta (mulle EI sovi kisaaminen klo8 aamulla!!). Virheitäkin tuli 15. Muurin Toivo teilas lähes kokonaan ja yks rimakin tuli alas. Puomin ylösmenolle ei taaskaan pysähtynyt niinkuin pitäisi, vaan lipui eteenpäin.. Tästä ei kuitenkaan virhettä, vaan kolmas vitonen tuli pujottelusta. Kepeille tultiin putken kautta kovaa ja avokulmasta. Toivo sujahti hienosti oikeaan väliin, mutta ei kovan vauhdin takia saanut enää taivutettua itseään toiseen väliin :(

Toinen rata oli aikamoista tykitystä. Pitkät estevälit ja suoraa pätkääkin oli ihan kiitettävästi.. Radan alku meni ihan ok. Yhdessä mutkassa hieman hätäilin ja Toivo pudotti riman. Puomin ylösmeno tällä radalla hieman parempi, mutta vieläkään stoppi ei aivan sellainen kuin haluaisin :( Puomin jälkeen lähetin Toivon kahdelle hypylle ja jäin ihailemaan sen menoa :) Tämän seurauksena oma ohjauslinjani oli huono ja Toivo ampui takaisin tullessaan miljoonaa kolmannen hypyn ohi suoraan putkeen. Tältä radalta tulokseksi siis hylly :(

Kolmas rata (hyppäri) oli myös aika helppo, estevälit pitkiä ja juostakin taas sai.. Toivo kulki tosi hienosti :) Pussille tultaessa olin hieman jäljessä ja Toivo kääntyi pussista ulostullessaan minua kohti ja melkein ohi seuraavasta esteestä. Sain kuitenkin kuin ihmeen kaupalla pelastettua ja Toivo teki jyrkän mutkan juuri ennen estettä ja pääsi kuin pääsikin puhtaasti yli :) Loppurata menikin sitten loistavasti. Otin kyllä aikalailla varmanpäälle ja annoin hieman valua käännöksissä :)) Lopputuloksena puhdas nolla. JEEE!! Ja kolmas sija. Kylläpä tuntui hienolta. Edellisestä nollasta onkin aikaa jo melkein vuosi..

Kotiin palattuani spostissa odotti iloinen yllätys :) Hanna Seppä oli ollut kisoissa kuvaamassa ja lähetti minulle muutaman kuvan suorituksistamme :)) iiiiiiiisot kiitokset!! Tässä muutama otos:









Ahkeria kun olemme, niin lähdimme iltasella vielä Katin ja Veli-Inton kanssa Niihamaan tokoilemaan (Katille ja aussi Svantelle muuten myös Riihimäeltä yksi nolla. Hurjasti onnea:))

Toivo pääsi ensimmäisenä kentälle ja otti aivan pienet mini-treenit: pari luoksetuloa, vähän kaukoja ja eteenmenon. Kaikki oikein hienosti :)

Viljo pääsikin sitten tekemään hieman enemmän :) Aloitin luoksetuloilla. Taas Sir William varasti aavistuksen ja lähti matkaan n. sadasosa sekunttia ennen kuin ehdin sanoa käskyn.. Tuli lujaa ja liukui varmaan toista metriä mun taakse, kun ei oikein osannut ajoittaa jarrutustaan suhteessa kentän liukkauteen.. Otin sitten lähempää uudestaan ja nyt hyvin :) Hienosti malttoi odottaa (tosin muistutin kyllä jokusen kerran:) ja nyt ei myöskään ehtinyt kiihdyttää hirmuiseen vauhtiin, joten sivulle kääntyminen oli huomattavasti parempi :)) Sitten ruutua. Aluksi kaukaa suorapalkalla ja sitten paikanhakuja hieman lähempää. Tässäkin menee aika lujaa ja vaikka kääntyy oikeassa kohdassa, niin liukuu hieman turhan taakse. Palkkasin nyt aika eteen ja toivon, että palkan odotus saisi Viljon kääntymään jo pikkaisen aikaisemmin... Saa nähdä kuinka käy. Tämän jälkeen otin huvin vuoksi hieman piilon kiertoa :) Tämä on Viljosta superhauskaa (ja myös aika kiihdyttävää). Niimpä Sir William kiihdyttikin matkaan iloisesti jodlaten.. Hurvittelun jälkeen hieman liikkeestä seisomisia. Ihan ok. Samaten liikkeestä maahanmenot onnistuivat tällä kertaa aika hyvin. Jossain vaiheessa vähän ennakoi ja välillä keskittyy liikaa seuraamiseen + nostelee niin paljon etujalkojaan, että maahanmeno on hieman vaikeaa :) Lopuksi vielä seuraamista. Tämäkin ihan ok. Varsinkin kun kävelen reippaammin :) Kati sanoi, että hitaassa käynnissä Viljon kaikki jalat elävät ihan omaa elämäänsä :D Reippaammassa tahdissa meno näyttää huomattavasti tasaisemmalta.

Hyvät treenit ja molemmat veljekset olivat aivan superpäteviä :D


torstai 13. maaliskuuta 2008

Kiirettä pitää



Taas on blogin päivitys jäänyt.. ei vaan millään meinaa ennättää :( Treenailtua on kyllä tullut ahkerasti :)

Viime lauantaina kokoonnuttiin P-pentupäiville BAT-hallille. Mukana menossa tällä kertaa Mari ja Rimma, Jukka ja Kitty, Virve ja Vic sekä Oili, Pete ja Meg.

Aloitimme tokoilulla. Ei P-pentu Viljokin pääsi viilettämään kentälle :) Otin luoksetuloa, noudon luovutuksia, ruutua, maahanmenoja ja hyppyä. Muuten ihan ok, mutta ruudussa yritti topata hieman liian aikaisin. Luoksetulon loppuasennossa pyörähtää liikaa ja päätyy osittain selän taakse. Hyppyä ei oltu tehty pitkään aikaan, mutta se sujui kuitenkin yllättävän hyvin. Ainoastaan kerran Viljo singahti esteen ohitse. Muilla kerroilla se hyppäsi hyvin (ja pitkälle ja ilmavasti:).
Toivon lapsista ehdin nähdä vain Rimman ja Megin (joo, olin taas myöhässä). Rimma on MAKEE <3 Sellainen megasuurella moottorilla varustettu turbomalli :)) Samanlaisen kuin joskus saisi.. Meg puolestaan on aivan ihana vekkuli <3 Tekee tosi kauniisti ja hyvin, mutta on vielä ehkä hieman pentumainen :)) Olen aivan varma, että vuoden-parin päästä tulee olemaan todella hyvä :)))

Agilityssä väänsimme Lehtiön Anjan vaikeahkoa rataa (kiitos vaan Anja:)) Jouduin tekemään sylkkäreitä, jaakotuksia ja kaikenlaisia muita outoja ja ihmeellisiä vääntöjä, joiden nimiä en edes tiedä :) Toivo liikkui varsin liukkaasti ja myös suti mattoalustalla aikalailla. Ja mä olin suurimman osan ajasta ihan kuutamolla.. Ryntäilin mihin sattuu, enkä saanut ohjauskuvioita oikein sujumaan :) Päästiin kerralla max. 2-3 estettä ja sitten taas tökkäsi.  Alku oli ihan ihmeellinen. Toivo yritti kokoajan varastaa lähdössä. Toivo, joka on aina tähän mennessä istunut lähdössä kuin tatti. Tästäköhän se nyt sitten alkaa..
Toivo lapsoset olivat kaikki hurjan taitavia liitäjiä :) Kaikkein hienoiten radasta suoriutuivat Pete ja Meg. Heidän menonsa oli niiiiin upean näköistä :) Voi vitsit kun joskus pystyisi samaan!!

Treenien jälkeen käväistiin vielä porukalla Rossossa syömässä :)

Sunnuntaina oli sitten vuorossa taas Toivon agilityt. Hmm.. Lauantain ongelmat näkyivät edelleen :( Lähdössä Toivo oli tosi levoton. Ei karannut, mutta ei paljon toisinkaan. Rataa tehdessään T oli hyvin kuulolla, mutta ei kyllä tehnyt töitä mitenkään ideaalisti.. Jotenkin sellaista ihme kaahailua :( Tiputti rimoja ja tykitti vaan menemään. Treenien lopuksi kokeilin vielä vaikeita pujottelukulmia. Haki oikean välin hyvin ja kepeillä runnoi menemään sellaisella vauhdilla ja voimalla, että hyvä että kepit kestivät.. Saapa nähdä kuinka meidän käy lauantaina Riihimäen kisoissa..

Tänään käytiin tokoilemassa tullin nurtsilla Katin ja Veli-Inton sekä Miran ja Sofin kanssa. Olin paikalla (kerrankin:) etuajassa, joten kerkisin treenata Toivon kanssa ennen toisten saapumista. Toivo olikin suht pätevä :)

Aloitin ruudulla. Merkki tosi hieno ja ruutukin löytyi loistavasti :) Luoksetulossa ensin yksi suora ja sitten seisomaan pysähtymisiä. Aivan loistavia! Toppasi todella hyvin, vaikka nurtsi olikin aika liukas. Ohjatussa vasen puoli. Tässäkään ei mitään ihmeellistä. Hyvä ja varmanoloinen suoritus :) Seuraamista otin aika pitkät pätkät. Nyt tuntuu, että luisuu taas liian eteen :( Lisäksi alussa ylityöskenteli tod. paljon! Asentokin jälleen lähes istuva, vaikka kävelinkin reippaasti. Mitähän tähänkin taas keksisi?? Kaukot olivat hieman ihmeelliset.. Olen nyt suullisesti huomauttanut, kun jättää asentoja vajaaksi tai nousee jähmeästi. No, sitä saa mitä tilaa ja nyt Toivo pomppikin kuin pingispallo.. :D Teki tosi nopeasti, heilutti koko ajan häntäänsä ja teki teknisesti ihan pieleen.. Syöksyi melkein kaikissa vaihdoissa eteenpäin. Otin sitten suosiolla lähempää ja kyllä ne oikeat liikeradatkin sieltä sitten löytyivät. Hassu otus :)

Viljo aloitti oman osuutensa luoksetulolla. Otin yhden vähän pitemmältä matkalta ja jokusen lähempää. Ei edelleenkään oikein malttaisi odottaa lupaa.. Tulee kyllä ihan kivasti. Tosin hieman liikaa pyörähtää edelleen selän taakse. Pitää varmaan estää jalalla tms. Sitten noudon loppuosaa. Nyt Viljo osaa jo hienosti pyörähtää kapulan kanssa sivulle, eikä enää pyörittele kapulaa suussaan :) Pitäisi varmaan alkaa ottaa pidemmältä etäisyydeltä.. Ruutu kerran niin, että ruudussa oli lelu valmiina. Tämä loistavasti. Menee l-u-j-a-a :) Sitten paikanhakemista hieman lähempää. Tämäkin sujuu jo tosi kivasti. Tosin menee ehkä hieman liian taakse? Pitäisiköhän siirtää paikkaa jo nyt hieman keskemmälle ruutua? Pysäyttäminen taitaa ainakin Viljo-raketin kanssa olla tuhoon tuomittu idea.. Sitten ongelmaliikkeisiin :) Liikkeestä maahanmeno ei onnistunut mitenkään :( Viljo meni hienosti maahan olleessaan mun edessä ja myös perusasennosta tippui alas kuin kivi. Sen sijaan liikkeestä ei sitten niin millään :(( Hinkkasin, hinkkasin ja hinkkasin, mutta ei se siittä kyllä paremmaksi muuttunut.. (heti treenien jälkeen piti koittaa samaa kotona, ja ei mitään ongelmaa. tekee aivan täydellisesti..). Liikkeestä seisominen sentään onnistui huomattavasti paremmin :) Aivan lopuksi otin vielä muutaman pätkän seuraamista. Ihan ok, vaikka Viljo olikin jo aika väsynyt.


torstai 6. maaliskuuta 2008

Tulokset




Kennelliiton tietokantaan on tänään päivitetty Viljon kuvaustulokset. Lonkat A-A ja kyynärät 0-0 :) Pitäis varmaan myös jossain vaiheessa ehtiä/jaksaa käydä lunastamassa ne varsinaiset paperit+rekkarit sieltä postista..


keskiviikko 5. maaliskuuta 2008

Kännykkää mä metsästän..



Siru pääsi maanantaina tositoimiin. Tutun tuttu oli su iltana heittänyt auton ikkunasta roskien mukana kännykkänsä(!) ja sitä sitten käytiin etsimässä Porin tien varresta.. Tarkka paikka oli hieman hämärän peitossa ja luntakin oli satanut kymmenkunta senttiä tapahtuneen jälkeen, joten lähtökohdat eivät olleet ehkä ihan parhaat mahdolliset..

Siru otti kaiken irti tästä reissusta.. Sen työmoraali näyttää vanhoilla päivillä hieman löystyneen :)
Hipsu haukkui paljon, lasketteli tien penkkoja alas kyljellään ja vatsallaan kuin saukko ja kieritteli hangessa.. Tarkasti se myös seurasi meidän puuhia ja kun tarkastelimme lumikökköjä, niin sen jälkeen Siru bongasi kaikki mahdolliset kököt :) Samaten kun potkimme tien vieressä lunta, niin Sirukin alkoi  heti tekemään kaivuutöitä :)) Kaikennäköisisiä löytöjäkin Siru teki: tupakantumppi, roskia ja kaivoipa se hangen alta esiin myös yhden vanhan autonrenkaan.. Kännykkä jäi kuitenkin löytymättä :((





5+5




Lauantaina piipahdettiin Toivon kanssa pitkästä aikaa agikisoissa :) Meni yllättävän hyvin.

Eka rata oli aika hankala ja johtuen pitkästä kisatauosta mun oma ohjaukseni hieman tökki... Toivo sen sijaan oli koko radan hyvin kuulolla ja muutenkin tosi kultainen. Sen kanssa oli kiva mennä ja yhteistyö toimi :)) Jokunen läheltä piti tilanne radalla tapahtui, mutta sain kuitenkin aina viimetipassa pelastettua ja survottua Toivon oikealle esteelle :) Puomin ylösmeno oli huono. Ei pysähtynyt.. Tästä ei kuitenkaan virhettä. Sen sijaan A ylösmenosta 5 :(

Toinen rata (hyppäri) oli kiva ja vauhdikas. Oma ohjaukseni oli taas parissa kohtaa myöhässä ja Toivo tekikin muutaman jätti kaarroksen. Pussilta T kääntyi melkein jaloille, mutta sain kuitenkin kuin ihmeen kaupalla survottua seuraavan esteen yli. Tältäkin radalta meille tulokseksi 5 :( Yksi ihan turha rimantiputus :((

Ai-ai, nyt on kyllä jo niiiin lähellä. Toivo kulkee paremmin kuin koskaan aikaisemmin ja se on selvästi yhteistyöhaluisempi :) On se ihme, jos ei niitä nolliakin ala kohta tulla :)) Seuraava yritys onkin jo reilun viikon päästä Riihimäellä.




tiistai 4. maaliskuuta 2008

Kytkettynä etsimistä



Perjantain pelastuskoiratreeneissä harjoittelimme kytkettynä etsimistä. Tämä onkin varsin tarpeellinen taito, sillä monasti etsintää joudutaan tekemään taajamissa tai vaikkapa tarkistamaan vilkkaasti liikennöityjen teiden varsia, jolloin koiraa ei voi pitää vapaana.

Treenipaikkana tällä kertaa Tohloppi. Viljo otti kaksi maalimiestä, joista toinen kiipesi ylös  matonpesupaikan suojan päälle ja toinen kulki polkua pitkin jonkin matkaa ja poikkesi sitten polulta metsään.

Viljo on kyllä varsinainen nenäeläin :) Tälläisissä paikoissa, joissa on liikkunut paljon ihmisiä sen kuono ei nouse maasta missään vaiheessa senttiäkään.. Aika jälkipainotteinen otus siis :) Liina ei paljon Viljon menoa haitannut, vaikkakin hidasti hieman vauhtia ;)

Tosi hienosti Viljo bongasi hajun ylhäällä olevasta maalimiehestä ja myös paikallisti hänet nopeasti. Viljo oli aivan extra-innoissaan löydöstään ja pyöri ja poukkoili ympäriinsä kuin superpallo.. Palkkana tällä kertaa pelkät namit ja nyt Viljo malttoi herkutella rauhassa :) Lelu ei ole jostain syystä toiminut kovinkaan hyvin viime aikoina, eikä Viljo oikein rauhoitu leikkimään, vaan yrittää mieluummin hilpaista etsimään seuraavaa..

Toinenkin maalimies löytyi suht helposti. Ja tämäkin mm oli Viljon mielestä superkiva

Hyvä fiilis jäi treeneistä :) Viljo oli oikein innokas ja iloinen :) Ehkäpä tämä taas tästä.