perjantai 9. toukokuuta 2008

Paimentelua




Eilen pidettiin tämän kesän ensimmäiset paimennustreenit :))

Viljo pääsi laitumelle toisena. Lampaita oli neljä ja ne olivat aika liikkuvaisia, mikä taas sopii Viljolle paremmin kuin hyvin. Ensimmäisellä kerralla tehtiin aikalailla samaa kuin koko viime kesä. Fiilisteltiin ja Viljo sai kuljetella lampaita perässäni. Tämä sujuikin hyvin :))  Kokeilin myös laittaa Viljon tasapainopisteessä maahan ja ottaa siitä sitten muutaman askeleen lähestymistä. Tämäkin suht ok.

Toinen sessio olikin sitten selkeästi huonompi :( Tarkoituksena oli harjoitella poispäin ajoa. Viljo oli liinassa, lampaat suoraan edessä ja minä suurinpiirtein koiran kohdalla vähän sivummalla (kolmioasetelma). Harjoitus ei sujunut kuitenkaan yhtään mitenkään. Viljo oli tosi haluton ja liimautui jalkoihini :( Se ei joko ollenkaan tajunnut ideaa tai sitten sitä ei vaan kiinnostanut :(( Päästettiin se sitten taas vapaaksi ja otettiin samaa harjoitusta kuin ensimmäiselläkin kerralla. Tämä taas suht ok. Lisäksi kokeilin pienen pieniä hakuja. Näissä lähtee tosi voimakkaasti ulospäin ja tekee vähän turhankin laajaa kaarta (samaten juoksee välillä hieman liiankin lujaa..) Johtuuko tämä sitten siitä, että hieman arastelee lampaita vai siitä että Viljolla on luonnostaan laajat hakukaaret, en tiedä.

Kaiken kaikkiaan harjoituksen jälkeen tuli hieman pettynyt olo. Viljo ei ole mun mielestä vieläkään yhtään sen syttyneempi kuin viime syksyllä :( Se toimii ihan ok harjoituksissa, missä se saa hömpötellä suht vapaasti (niinkuin viime kesänäkin). Viljo osaa paljon juttuja luonnostaan ja se voisi periaatteessa olla ihan hyväkin, mutta.. sitten kun siltä yrittää vaatia jotain, niin siltä menee heti fiilikset :(( Äh, on tää vaan hankalaa. Toivon kovasti, että Viljon paimentelut eivät jämähtäisi samaan pisteeseen kuin aikanaan Toivon kanssa (koira ei vaan yksinkertaisesti syty niin paljoa, että sitä voisi oikeasti kouluttaa). Se olisi tosi kurjaa :((((


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti