Aamulenkin yhteydessä pysähdyin Hallilan koulun kentälle tokoilemaan.
Toivo aloitti ja teki taas (yllätysyllätys:) seuraamista. Oli tällä kertaa aika optimaalisssa vireessä ja teki todella hyvin :) Jes! Tälläistä kun se vaan olisi aina... Ainoa mikä ehkä nyt hieman näkyy on se, että olen hinkannut tätä liikettä viime aikoina niiiin paljon ja myös vaatinut Toivolta tosi paljon. Ja samalla väkisinkin lisännyt koiralle painetta. Toivo tekee hyvin ja tosi intensiivisesti, muttei ehkä ole niin rento kuin joskus aikaisemmin!?
Viljo teki tänään palkkaamattomuustreeniä. Taisi ollakin ensimmäinen kerta :P Otin kisamaisesti seuraamisen, liikkeestä maahanmenon ja luoksetulon (luoksetulon jälkeen palkka). Sitten vielä liikkeestä seisomisen ja uudestaan luoksetulo, jonka jälkeen taas palkka. Lopuksi tehtiin vielä lyhyitä seuraamispätkiä.
Sir William oli yllättävän pätevä :) Seuraaminen oli suht koht siistiä. Kontakti katkesi pari kertaa käännöksen jälkeen, mutta muuten ei mitään isompia virheitä. Ainoa mikä itseäni hieman haittaa on se, että tuntuu niin erilaiselta kuin Toivo (ei tosin välttämättä mikään huono asia;o). Toivo on erittäin voimakas ja intensiivinen ja Viljo vain ikäänkuin kipittelee siinä mukana :) Pitäis varmaan videoida, että näkis miltä se Viljamin meno oikeasti näyttää.. Liikkeestä maahanmeno onnistui myös hyvin. Hyvä valmisteleva osuus ja nopea maahanmeno :) Luoksetulokin oli ihan ok. Ehkä hieman voimakkaammin saisi tulla loppuunasti? Liikkeestä seisominen myös oikein kivasti. Hyvin stoppasi ja hyvin myös pysyi :)
Kaikenkaikkiaan hyvät ja onnistuneet treenit :) Voisi varmaan ottaa jatkossakin enemmän tämäntyyppisiä treenejä ja muutenkin pistää liikkeitä enemmän kasaan. Tulee niin herkästi vain hinkattua pikkupalasia :))

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti