Tänään tulee kuluneeksi viikko ensimmäisestä astutuksesta. Kovasti olen yrittänyt tiineyden merkkejä tiirailla, mutta mitään muutosta en ole huomannut Leen käytöksessä tai missään muussakaan. Tai no, treeneissä se on ollut tavallistakin innokkaampi ja sähäkämpi :) Johtunee kuitenkin todennäköisemmin viikon tekemättömyydestä kuin mahdollisesta tiineydestä.. Hiton lihava se myös on :-O Vähensin sen ruokaakin jo reilusti, mutta tiukkaan tuntuvat kilot tarttuneen. Hiukan ylimääräistä saa toki jäädä pentuja varten, mutta ei sen kyllä ihan noin lihava tarttis olla.. Huomenna olisi tarkoitus testata kisakuntoa Somerolla, joten saapa nähdä jaksaako läskipallo edes juosta..
Kuluneella viikolla on tullut tokoiltua peräti kolme kertaa!! Ma Riitan kanssa Ikaalisissa, ti Tainan kanssa Kyröskoskella ja to Piian ja Riitan kanssa Ylöjärvellä. Harvinaisen reipas viikko :)
Metkun kanssa keskityin oikeastaan pelkästään seuraamiseen ja luoksetuloon. Molemmat liikkeet kun ovat valovuosien päässä tavoitteesta..
Seuraamisesta en edes tiedä mitä sanoisin. Se vaan on sellaista härveltämistä :-/ Siinä taitaa oikeasti olla IHAN kaikki mahdolliset virheet ja siihen kun vielä lisätään se tosiasia etten itse osaa pitää kriteereistä tippaakaan kiinni, niin onko ihme ettei siitä mitään tulekaan?
Luoksetulossa katsottiin eilen Piian ja Riitan kanssa sivulletuloja ja siinä ennenkaikkea sitä iänikuista törmäämistä. Testattiin erilaisia palkkaustapoja, polvennostoja, erilaisia fyysisiä esteitä, jne, jne. Eivät paljon Metkua heilauttaneet.. Ihan yhtä iloisesti törmäili :-/ Kotiläksyksi kokeiluja korokkeen kanssa. Jos sen sijoittaisi hieman kauemmaksi, niin että törmääminen olisi oikeasti mahdotonta?
Casskin on päässyt humputtelemaan. Se raukka on kyllä niin jälkeenjäänyt :P Moni samanikäinen kisailee jo kovaa tahtia ja Cass ei osaa oikeasti yhtään mitään! Tosin eipä se sen vika ole vaan minun. Jos ei puoleen vuoteen olla tehty mitään, niin suoranainen ihmehän se olisi jos se jo jokin tokon superstara olisi :) Nytkin ollaan vaan hömpötelty ja pidetty hauskaa sekä siinä sivussa tehty hiukan pohjia noutoon, luoksetuloon ja seuraamiseen. Kai siitä voisi ihan oikea tokokoira tullakin. Hauska ja vauhdikas kaveri se ainakin on :)
- Posted using BlogPress from my iPhone
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti