lauantai 1. marraskuuta 2014

Somero

Eiköhän tämä paimennuskausi ala olla taputeltu. Tänään kisailtiin kuitenkin vielä Somerolla Kotikoskien lammastilalla SPKY:n kisoissa. Omista koiristani starttaamaan pääsivät Lee ja Metku. Molemmat kakkosluokassa.

Rata oli selkeä ja helponoloinen. Haasteen toivat kisalampaina toimineet Texel-karitsat, jotka eivät todellakaan antaneet mitään ilmaiseksi.. Veto kohti vieressä ollutta lampolaa oli kova ja kakkosluokan koirakoista ainoastaan kolme onnistui ajamaan radan läpi.

Lee ensin. Lähetin vasemmalle, kun tiesin lampailla olevan vetoa siihen suuntaan. Lee teki tosi hyvän hakukaaren ja päätyi juuri sinne minne pitikin :) Lähti tyypilliseen tapaansa rauhallisesti nostamaan. Tämän jälkeen ei sitten tapahtunutkaan enää juuri mitään.. Lampaat eivät halunneet liikkua, eikä Lee heitä siihen pakottaa. Keskeytin ja otin koiran pois kun alkoi näyttää siltä ettei hommasta mitään tule. Ihan perseestä ajella Somerolle asti katselemaan kun koira seisoskelee pellolla :(

Metkun laitoin matkaan myös vasemman kautta.
• Kaari oli hiukan turhan laaja. Pisteitä 19/20.
• Nostosta pois myös yksi piste. Omaan silmääni näytti ihan siistiltä, joten en tiedä mistä rokotettiin? 9/10
• Kuljetus ohjaajalle. Reippaasti offlinea mentiin ja ainakin pari mutkaa tehtiin suuntaan jos toiseenkin. Pisteitä 12/20.
• Tolpan kierto valui pitkäksi ja sitten lähdettiin poispäinajoon. Alku suht ok, mutta kun alettiin lähestyä ykkösporttia alkoi lampaiden veto kohti lampolaa kasvaa ja vauhti kiihtyä. Sekoilin itse suuntakäskyissä ja "pieniä" mutkia taisi tulla tällekin välille ;) Ykkösportista saatiin läpi osa porukasta ja yksi lammas suvaistua siivekettä päin.. Katsoin että ovat jo portista ohi ja käskytin Metkua kiertämään oikean kautta, jotta saisin edes jonkinmoisen linjan kohti kakkosta. Metku ei edes kurvannut mitenkään läheltä, mutta jostain syystä yksi karitsoista panikoi ja hyppäsi suoraan päin oikeanpuoleista siivekettä melkein kaataen sen.. Tässä vaiheessa lähdin tolpalta ja kävelin lähemmäs auttamaan. Näin jälkikäteen ajateltuna tämäkin oli virhe.. Menin jotenkin aivan sekaisin linjoista ja koko loppuajon vain palloilin koiran ja lampaiden tiellä :) Ykkösportin jälkeen lampailla oli jo hillitön veto lampolan suuntaan ja heti kun korjasin koiraa edes vähän vasemmalle lähti porukka pinkomaan hännät suorina kohti lampolaa. Kakkosportista taidettiin kuitenkin saada kaikki läpi? Kuljetuksesta pisteitä huimat 10/30.
• Jako. Ei mennyt tämäkään kuin Strömsöössä.. Metku puski liian voimakkaasti, jätti tottelematta maahan-käskyjä ja lampaat sinkoilivat sinne tänne. Jouduinkin laittamaan Metkun toistuvasti pysäyttämään ja hakemaan lampaat takaisin. Jako kuitenkin ihme kyllä tehtiin :) Tämän jälkeen taas omaa sekoilua suuntakäskyissä ja melkein menetettiin toinen puoli porukasta.. Pisteitä 4/10.
• Häkki. Hah! Sekoilu sen kun jatkui. Alku näytti lupaavalta ja ajattelin jo että tämähän sujuu helposti. Mutta, mutta. Sitten niitä lampaita vaan alkoi pomppia häkistä pois :) Kaksi tai kolme kertaa olin jo sulkemassa porttia kun lammas tai pari singahti aivan viime tipassa häkistä pois. Huokaus. Pientä rundausta häkin ympäri ja uutta yritystä. Aikakaan ei meitä pelastanut, joten kyllä ne sitten lopulta häkitettiin :) Pisteitä 2/10.

Yhteensä pisteitä 56 ja sillä irtosi tänään neljäs sija.

Melkoinen työvoitto saada moisesta katastrofiradasta huolimatta kaikki osa-alueet tehtyä ja rata läpi!! Metku ei ehkä ole maailman lahjakkain paimenkoira, eikä sillä ole yhtä hienoja muuveja kuin vaikka Leellä. Se on kuitenkin luotettava työmyyrä, joka ei luovuta koskaan ja saa yleensä aina homman kuin homman hoidettua! Hieno pieni koira <3

- Posted using BlogPress from my iPhone

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti