perjantai 9. toukokuuta 2008

Paimentelua




Eilen pidettiin tämän kesän ensimmäiset paimennustreenit :))

Viljo pääsi laitumelle toisena. Lampaita oli neljä ja ne olivat aika liikkuvaisia, mikä taas sopii Viljolle paremmin kuin hyvin. Ensimmäisellä kerralla tehtiin aikalailla samaa kuin koko viime kesä. Fiilisteltiin ja Viljo sai kuljetella lampaita perässäni. Tämä sujuikin hyvin :))  Kokeilin myös laittaa Viljon tasapainopisteessä maahan ja ottaa siitä sitten muutaman askeleen lähestymistä. Tämäkin suht ok.

Toinen sessio olikin sitten selkeästi huonompi :( Tarkoituksena oli harjoitella poispäin ajoa. Viljo oli liinassa, lampaat suoraan edessä ja minä suurinpiirtein koiran kohdalla vähän sivummalla (kolmioasetelma). Harjoitus ei sujunut kuitenkaan yhtään mitenkään. Viljo oli tosi haluton ja liimautui jalkoihini :( Se ei joko ollenkaan tajunnut ideaa tai sitten sitä ei vaan kiinnostanut :(( Päästettiin se sitten taas vapaaksi ja otettiin samaa harjoitusta kuin ensimmäiselläkin kerralla. Tämä taas suht ok. Lisäksi kokeilin pienen pieniä hakuja. Näissä lähtee tosi voimakkaasti ulospäin ja tekee vähän turhankin laajaa kaarta (samaten juoksee välillä hieman liiankin lujaa..) Johtuuko tämä sitten siitä, että hieman arastelee lampaita vai siitä että Viljolla on luonnostaan laajat hakukaaret, en tiedä.

Kaiken kaikkiaan harjoituksen jälkeen tuli hieman pettynyt olo. Viljo ei ole mun mielestä vieläkään yhtään sen syttyneempi kuin viime syksyllä :( Se toimii ihan ok harjoituksissa, missä se saa hömpötellä suht vapaasti (niinkuin viime kesänäkin). Viljo osaa paljon juttuja luonnostaan ja se voisi periaatteessa olla ihan hyväkin, mutta.. sitten kun siltä yrittää vaatia jotain, niin siltä menee heti fiilikset :(( Äh, on tää vaan hankalaa. Toivon kovasti, että Viljon paimentelut eivät jämähtäisi samaan pisteeseen kuin aikanaan Toivon kanssa (koira ei vaan yksinkertaisesti syty niin paljoa, että sitä voisi oikeasti kouluttaa). Se olisi tosi kurjaa :((((


tiistai 6. toukokuuta 2008

NOM-kirje




Tänään tulla tupsahti postiluukusta kutsu NOM-joukkueeseen :)

Palveluskoirien Pohjoismaiset mestaruuskisat käydään tänä vuonna 19-21.9 Norjassa Gudbrandsdalenissa (lähellä Lillehammeria). SPKL:n hallitus on päättänyt, että vuoden 2007 SM-mitalistit saavat halutessaan osallistua joukkueeseen ilman mitään karsinta- tai tämän vuoden SM-koe suoritusvaatimuksia. Eli nyt sitten pitäisi päättää lähteäkö Suomea edustamaan vai ei :)

En ole aiemmin ollut kovinkaan innokas mistään näistä edustushommeleista. Viime vuosina on kuitenkin tapahtunut niin paljon kaikkea, että nyt on mieli ehkä vähän muuttunut.. Toivo täyttää seuraavaksi kuusi vuotta ja vaikka sitä ei haluaisikaan ajatella, niin ei sillä niitä huippukisavuosia enää aivan hirveästi ole jäljellä. Ja ikinähän ei voi edes tietää mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Koira voi koska tahansa loukkaantua, sairastua, tms. Eli pikkuhiljaa on alettava miettimään niitä omia tavoitteita. Jos vielä haluan Toivon kanssa jotain saavuttaa, niin sen aika alkaisi ehkä olla nyt.

Toivohan on tällä hetkellä loistavassa kunnossa :) Se on parempi kuin koskaan aikaisemmin, eikä sillä ole missään osa-alueessa suuria puutteita (no joo, ehkä esineruudussa, joka on joko loistava tai sitten ei:) Eli senkin puolesta sen kanssa voisi aivan huoletta lähteä edustustehtäviin :))

Pitää miettiä :))


maanantai 5. toukokuuta 2008

Tokoa ja jälkeä



Puolen päivän jälkeen käväisin Tullin nurtsilla treenailemassa hyytävässä viimassa ja vesisateessa.

Toivo ja Siru puuhastelivat kaikenlaista pientä ja etupäässä treenailin Viljoa.

Viljo aloitti luoksetulolla. Nyt oli tosi hyvä :) Tuli lujaa ja kerrankin tajusin olla hinkkaamatta, eli otin vain sen yhden ja ainoan :D Sitten seuraamista. Tämä ei tänään mitään loistavaa. Pomppi tosi paljon, edisti ja poikitti. Kerran astuin Viljon varpaillekin, kun se siirtyi niin eteen :( Rauhoittui kuitenkin taas jonkun ajan kuluttua ja lopuksi meno alkoi jo näyttää ihan seuraamiselta :P Pitää vain jaksaa hinkata.

Noutoa otin sekä ohjatunkapulalla että metallilla. Suht ok. Menee lujaa, mutta palauttaa edelleen aika hitaasti. Nyt tuo kuitenkin jo metallinkin aina takaisin :) Lisäksi pystyy ottamaan sen myös läheltä maasta ilman vauhtia ja hetsausta :)) Olen mietiskellyt asiaa paljon viime aikoina ja luulen, että nämä metskuongelmat ovat syypäitä moniin meidän tämän hetken ongelmiin. Ennen näitähän Viljo oli vallan hyvällä mallilla :) Luulen, että Viljo ottaa tällä hetkellä minusta hieman painetta ja sen takia esim. luoksetulokaan ei ole enää yhtä hyvä. Ja tästä puolestaan seuraa se, etten ole tyytyväinen ja kierrre on valmis :( Täytyy vain toivoa, että saan pian ongelmat ratkaistua ja kaiken ylimääräisen paineen pois. Lisäksi ajattelin, että otan nyt jonkin aikaa noudot ja luoksetulot aina perusasentoon asti ja teen ehkä erikseen myös pelkkää perusasento treeniä kapulan kanssa ja ilman!?  Tämä toivottavasti parantaa asiaa ja poistaa painetta, kunhan sen vain tekee oikein :)

Liikkeestä maahanmeno ja seisominen onnistuivat tänään hienosti :) Lisäksi otin hieman merkkiä ja ruutua. Näitä liikkeitä Viljo kyllä rakastaa :D Merkille meno mielettömän nopea, mutta ei kyllä taaskaan pysähtynyt seisomaan, vaan oli ihmeellisesti etuosa aivan maassa ja takaosa ylhäällä. Ruutuun singahti luvan saatuaan miljoonaa :) Lisäksi kokeilin paikanhakuja läheltä. Aika hyvin hahmottaa ruudun ja pysähtyy joka kerta täsmälleen samaan paikkaan :) Ainoa vaan, että on silloin liian takana ja osittain ruudusta ulkona..

Lopuksi vielä luoksetulon stoppeja tolpankiertoleikin yhteydessä. Tästä kuumenee hieman liikaakin, joten pitää tehdä ehkä aika kohtuudella... Lisäksi otin tolpankiertoa metallikapula suussa ja aina välillä pyysin sivulle. Tässä ei mitään ongelmia. Viretila todella hyvä ja ote kapulasta loistava :))

Tokoilujen jälkeen tein Viljolle vielä makkarajäljen nurtsille. Meni yllättävän hyvin :) Yhtään askelta Viljo ei tosin kyllä kävellyt, vaan ryömi eteenpäin :D Oli myös yllättävän tarkka ja imutti lähestulkoon kaikki namit. Pitää katsoa, josko innostuisi tekemään useamminkin makkarajälkiä :))




sunnuntai 4. toukokuuta 2008

10 ja HYL




Se oli sitten aikalailla siinä. Meidän sm:iin pääsy nimittäin :( Aika ja taidot loppuu jälleen kerran kesken, enkä valitettavasti enää millään ehdi saamaan puuttuvia nollia kasaan. Ensi viikon su kisaillaan vielä Tampereella pari starttia ja sen jälkeen jäädään varmaankin kisatauolle.

Tänään kisailtiin vesisateessa Janakkalassa. Ensimmäinen rata oli aika hyvä ja siinä meillä olikin puhdas nolla loppusuoralle asti... Jäin kuitenkin lopussa niin pahasti jälkeen, että Toivo luki rataa väärin ja tuli ohi kolmanneksi viimeisestä hypystä. Korjasin ja samalla tippui vielä rimakin.

Toisesta radasta en pitänyt yhtään ja kun sade vaan yltyi, harkitsin jo sen jättämistä kokonaan väliin.. Radalla oli mm. pari kohtaa, joihin en löytänyt mitään toimivalta tuntuvaa ohjaustapaa. Hypyltä putkeen vientiä en olisi ikipäivänä saanut onnistumaan samalla tavalla kuin lähestulkoon kaikki muut tekivät. Jouduin jäämään taakse ja siitä taas seurasi se, etten ehtinyt mukaan seuraavaan tilanteeseen ja Toivo tuli seuraavasta hypystä ohi. Loppuradan löysäilin ja Toivo meni minne lystäsi.




lauantai 3. toukokuuta 2008

Hyvää ja huonoa menoa



Lauantai-iltana käytiin Katin ja veli Inton kanssa tokoilemassa Niihamassa.

Alkuun ja loppuun jälleen paikallaolot. Näissä ei mitään ihmeellistä. Hyvin pojat pysyivät :)

Toivo pääsi jälleen kerran aloittamaan yksilöliikkeet. Otin aluksi taas seuraamista. Ei ollenkaan hassumpaa :) Teki oikeastaan jopa varsin hyvin :D Nyt ei juurikaan enää pompi ja muutenkin paikka, asento ja etäisyys tuntuivat tosi hyviltä. Ja kontakti. Sehän nyt on aina hyvä :))) Otin myös jokusen luoksetulon. Aluksi annoin tulla läpi ja sitten otin seisomaan pysähtymisiä hieman lyhyemmältä matkalta. Nämä kaikki loistavia!! Lyhyeltä matkalta stoppaa aina juuri niinkuin haluan :) Pitäisi vaan keksiä miten ihmeessä saman saisi onnistumaan myös täydeltä matkalta... Ei valitettavasti taida olla kovinkaan helppoa :( Lopuksi vielä kaukoja. Otin ihan läheltä ja tein pitkää sarjaa. Teki tosi hienosti ja nopeasti :) Kaikki asennonvaihdot lähestulkoon täydellisiä :D

Taitavaa kerta kaikkiaan!! Toivo tuntuu tällä hetkellä tosi hyvältä ja olen saanut korjattua paljon sellaisia virheitä, joita en uskonut ikinä saavani kuntoon :D Tästä on hyvä jatkaa kohti SM:iä!!

Viljo pääsi kentällä kolmantena. Otin suht kisamaisesti Katin toimiessa liikkeenohjaajana. Palkkasin kuitenkin joka liikkeen jälkeen. Aluksi seuraamista. Alku tosi huono. Viljo on todella ärsyttävä ennen liikkeellelähtöä, sillä se ei tahdo ottaa kontaktia, vaan vilkuilee ympärilleen.  Itse seuraaminen oli jonkin verran pomppivaa (tasoittui kyllä loppua kohden) ja itse haluaisin siihen paljon enemmän voimaa ja intensiivisyyttä. Sellaista ihan kivaa menoa, mutta ei mitenkään loistavaa. Liikeestä maahanmeno. Huonosti taas mukana alussa ja maahanmeno surkea. Uusinnalla ihan ok. Luoksetulo (tässä ei liikkeenohjausta). Pysyi hyvin, mutta itse luoksetulo ponneton ja alkoi ennakoimaan sivulletuloa jo ainakin puolivälistä. Liikeestä seisominen suht hyvä. Nopeammin saisi pysähtyä, mutta kuitenkin vielä ihan ok. Tämän jälkeen näytin Katille Viljon luoksetuloja läheltä. Surkeaakin surkeampia :( Ei sitten niin yhtään vauhtia. Tulee ravilla tai jopa kävellen :((

Plääh! En tiedä. En ole taaskaan yhtään tyytyväinen. Viljo on ihan hyvä, innokas ja vauhdikas, kun sen kanssa tekee pikkutreeniä, mutta kokonaisuuksina liikkeet ei vaan toimi :(( Se tuntuu jotenkin niin laiskalta ja voimattomalta esim. Toivoon verrattuna. Tosi ärsyttävää. Viljossa kun kuitenkin voisi olla aineksia vaikka mihin. Pitäisi vain keksiä miten sen kaiken potentiaalin saisi siitä irti. Tällä hetkellä sen meno on lähinnä sellaista "ihan kivaa"  ja se taas ei tule ikinä mulle riittämään!

perjantai 2. toukokuuta 2008

Aamun pikatottikset



Aamulenkin yhteydessä pysähdyin Hallilan koulun kentälle tokoilemaan.

Toivo aloitti ja teki taas (yllätysyllätys:) seuraamista. Oli tällä kertaa aika optimaalisssa vireessä ja teki todella hyvin :) Jes! Tälläistä kun se vaan olisi aina... Ainoa mikä ehkä nyt hieman näkyy on se, että olen hinkannut tätä liikettä viime aikoina niiiin paljon ja myös vaatinut Toivolta tosi paljon. Ja samalla väkisinkin lisännyt koiralle painetta. Toivo tekee hyvin ja tosi intensiivisesti, muttei ehkä ole niin rento kuin joskus aikaisemmin!?

Viljo teki tänään palkkaamattomuustreeniä. Taisi ollakin ensimmäinen kerta :P Otin kisamaisesti seuraamisen, liikkeestä maahanmenon ja luoksetulon (luoksetulon jälkeen palkka). Sitten vielä liikkeestä seisomisen ja uudestaan luoksetulo, jonka jälkeen taas palkka. Lopuksi tehtiin vielä lyhyitä seuraamispätkiä.

Sir William oli yllättävän pätevä :) Seuraaminen oli suht koht siistiä. Kontakti katkesi pari kertaa käännöksen jälkeen, mutta muuten ei mitään isompia virheitä. Ainoa mikä itseäni hieman haittaa on se, että tuntuu niin erilaiselta kuin Toivo (ei tosin välttämättä mikään huono asia;o). Toivo on erittäin voimakas ja intensiivinen ja Viljo vain ikäänkuin kipittelee siinä mukana :) Pitäis varmaan videoida, että näkis miltä se Viljamin meno oikeasti näyttää.. Liikkeestä maahanmeno onnistui myös hyvin. Hyvä valmisteleva osuus ja nopea maahanmeno :) Luoksetulokin oli ihan ok. Ehkä hieman voimakkaammin saisi tulla loppuunasti? Liikkeestä seisominen myös oikein kivasti. Hyvin stoppasi ja hyvin myös pysyi :)

Kaikenkaikkiaan hyvät ja onnistuneet treenit :) Voisi varmaan ottaa jatkossakin enemmän tämäntyyppisiä treenejä ja muutenkin pistää liikkeitä enemmän kasaan. Tulee niin herkästi vain hinkattua pikkupalasia :))


torstai 1. toukokuuta 2008

Vappujälkeä ja tokoa




Puolilta päivin suuntasimme isommalla porukalla Lempäälän metsiin jäljestelemään. Ei mennyt tällä kertaa aivan nappiin.. Ensinnäkin Toivon jäljentekijä eksyi ja harhaili toista tuntia metsässä.. Löysi onneksi kuitenkin lopulta tielle ja sitä seuraamalla  myös taloja ja ihmisiä. Heiltä Tanja sai sitten kyydin ja pääsi takaisin useamman kilometrin päässä oleville autoillemme.. Minä onnistuin hukkaamaan Pepin namirasian metsään tehdessäni toista jälkeä ja yhdeltä jäljeltä jouduin palaamaan takaisin, kun vastaan tuli iso kyykäärme :( Eikä ollut edes mikään arka kaveri, vaan nousi metrin päässä edessäni pystyyn ja heti ihan isku asemiin..

No, sitten jäljestämään :) Toivon jälki oli useamman kilometrin mittainen (kuinka monta kilometriä sitä nyt sitten puolessatoista tunnissa kävelee:). Tästä johtuen päätin ajaa sitä kolmannelle esineelle asti, eli kohtaan missä jäljentekijä vielä oli suhtkoht kartalla :)

Toivo nosti jäljen hyvin ja lähti varmasti liikkeelle. Noin 50 m päässä huomattiin, että jäljentekijät olivat kävelleet ristiin.. Toinen jälki oli jo keritty ajaakin ja koirakon lisäksi myös hirmuinen taustahiihtäjien joukko oli palloillut ympäri metsää.. Näin ollen Toivo vaihtoi sujuvasti tuoreemmalla valtaväylälle :( Nostin oikean jäljen uudelleen hieman kauempaa ja ehkä kymmenen metriä sitä edettyään Toivo saapuikin jo pelto-osuudelle. Pellolla Toivo tarkisteli aluksi tosi tarkkaan, ennenkuin lähti etenemään. Tämän jälkeen jäljesti kuitenkin hyvin :) Pellolla oli myös yksi 90 asteen kulma, joka sujui hienosti.

Ensimmäinen esine löytyi pian sen jälkeen kun siirryttiin pellolta takaisin metsään :) Tämän jälkeen loppujälki olikin helpponakki. Mukavaa ja suht hyväkulkuista metsää :) Matkanvarrella oli useampikin kulma ja muutenkin jälki mutkitteli siellä sun täällä. Esineet Toivo bongasi todella kaukaa :) Annoin sen jäljestää melkein koko ajan vapaana ja kahdelle viimeiselle esineelle se syöksyi melkein parinkymmenen metrin päästä. Ja palauttikin ne aivan tikkana :)) Tosi hienoa!! Nyt sillä alkaa viimein olla sellainen esinemotivaatio kuin haluaisin :))

Sitten Viljo... No, havaitsin ainakin, ettei Viljolle tee hyvää odottaa vajaata neljää tuntia autossa, ennen jäljelle lähtöä... Se kävi todella suurilla kierroksilla ja siitähän taas ei mitään hyvää seuraa :( Viljo nosti jäljen ihan ok ja jäljesti ensimmäiset 50 m ekalle esineelle suht siististi (ja vieläpä havaitsikin esineen ja toi sen mulle:) Siihen se kaikki hyvä sitten loppuikin ja tämän jälkeen Viljolla karkasi totaalisesti mopo käsistä.. Se sinkoili ihan mihin sattuu ja hukkasi jäljen :( Eikä kovasta yrityksestä huolimatta onnistunut enää sitä löytämään :( Päästin sitten jossain vaiheessa liinastakin irti, kun ajattelin, että Viljo löytäisi sillä tapaa paremmin hukkuneen jäljen. Todellinen vikatikki! Painolastin poistuttua Sir William otti välittömästi ritolat ja kiisi pitkin metsää niin pirusti. Eikä rauhoittunut, vaikka mulla alkoi jo savu nousta korvista ja onnistuin melkein pysäyttämäänkin sen
tallaamalla pari kertaa aika rumasti liinan päälle..  Joopa-joo. Tultiin sitten metsästä pois, kun Viljo oli saanut tarpeeksi liikuntaa ja alkoi olla jo aika finaalissa... Tai no, ihan lopussa koitin vielä nostaa jälkeä uudestaan, mutta siinäkin Viljo tarjosi vain formulavaihdetta, joten se siitä. Hmm. Nyt pitää hieman pohtia mitä sitä oikein seuraavaksi tekisi??

Jälkisählingin jälkeen siirryttiin Niihamaan tokoilemaan. Kyseessä oli Tampereen T-porukan yhteisvapputreenit ja paikalle saapuivat meidän lisäksemme Kati ja veli-Into, Hanna, Veeti ja Veikka sekä Hanna, Hui ja belgi Vau. Lisävahvistusta saatiin Lotasta ja flätti Sennistä, Timosta, Emmasta ja chihu Nasusta sekä Sarista ja vesikoirista Nemosta ja Millistä.

Aluksi ja lopuksi tehtiin ryhmäpaikallaolot.

Toivolla otin vain ja ainoastaan seuraamista. Empä tiedä.. Tämä liike on varmaan sellainen, mitä en koskaan saa kuntoon :( Aina kun saan yhden kohdan paremmaksi, niin joku toinen alkaa leviämään :(( Ja tällä hetkellä se meidän ongelma tuntuu olevan pomppiminen.

Viljo otti luoksetuloa, seuraamista, liikkeestä maahanmenoa ja ruutua. Aika ok. Lisäksi otin  ällöttävää metallia. Kokeilin vauhtinoutotyylisesti ja hetsasin ennen lähetystä. Otti ihan hyvin, mutta tiputti melkein heti. Jos en hetsannut, niin syöksyi hyvin kapulalle, mutta takaisin toi piiiiiiikkuhiljaa. Ja läheltä ei edelleenkään pysty nostamaan ollenkaan :( Yrittää parikertaa suurella tuskalla, jonka jälkeen heittääntyy maahan :((  Viljon suusta en ole vieläkään löytänyt mitään mitään vikaa ja kaikkea muuta se pystyy kyllä loistavasti kantaamaan + syö hyvin. Luulen, että osittain ongelmat johtuu nyt myös siitä etten ole tyytyväinen, mikä puolestaan paineistaa koiraa. Pitää miettiä.. Äh! En voi sille mitään, että mua ärsyttää suunnattomasti tän tyyppiset ongelmat :(((




PS. Punkkikausikin näyttää todenteolla alkaneen. Eilen illalla poistin Sirusta peräti 9 pienen pientä punkkia!!!! Nyt alkaa kyllä ankara myrkytys!