torstai 1. tammikuuta 2009

Kylmää treeniä



Uusi vuosi aloitettiin tietysti treenaamalla :) Tesomalla oltiin tälläkin kertaa ja mukana menossa Kati ja Emma.

Viljo aloitti osuutensa luoksetuloilla. Ensimmäisellä yrityksellä varasti, joten otettiin sitten kokonaan alusta. Tämän jälkeen tekikin oikein hyvin!! (olin jopa itsekin tyytyväinen vauhtiin :)) Raadin kanssa pohdittiin, että himmailu johtuu varmaankin siitä, että Viljo alkaa valmistautua sivulletuloon. Eli tämä on todennäköisesti vain hyväksyttävä tai sitten vaihdettava tulemaan taas eteen.. Luoksetulojen jälkeen noutoja. Viljo varasteli ihan surutta, joten tätä jouduttiin hieman hinkkaamaan.. Tein tänään eri mallisella ja hieman painavammalla kapulalla, joten tämäkin aiheutti hieman harmaita hiuksia :-/ Viljo iski kiinni ihan mihin sattuu ja raahaili välillä kapulaa laipasta, ym. mukavaa. Eikä tajunnut edes korjata huonoa otettaan, vaan palautti joka kerta kuuliaisesti, vaikka kapula roikkui ihan miten sattuu.. Tätä pitääkin harjoitella paaaljon enemmän ja kokeilla mahdollisuuksien mukaan eri mallisia ja painoisia kapuloita. Lisäksi ajattelin nyt hinkata jonkin aikaa kokonaista liikettä ja katsoa mitä vaikutusta sillä on.

Sitten ruutua. Otin aluksi niin, että menin itse ruutuun ja kutsuin Viljon luokseni. Tämän jälkeen pari paikanhakua läheltä. Meni loistavasti!! Aivan täydellinen paikka joka kerralla :)) Merkki olikin sitten vähemmän loistava.. Jää tosi usein ihan vinoon
könöttämään ja nihkeästi korjaa yhtään mihinkään. Lisäksi tarjoaa taas
sellaista matalaa asentoa, missä koko etuosa on maassa. Kotitreeniä
namilla?? Ja ehkä palkka ulkotreeneissä päinvastaiseen suuntaan, jotta
suoristuisi??

Lopuksi vielä namijuttuja. Aluksi liikkeestä istumisia Emman naksutellessa nopeista istumisista. Teki tosi hyvin ja taisikin saada palkan kaikista :) Sitten sama homma liikkeestä maahanmenoissa. Nämäkin kaikki hyviä ja nopeita. Istumisissa ja maahanmenoissa Viljon toinen takajalka jää usein hassusti sojottamaan hieman ulospäin. Johtuu todennäköisesti vinosta lantiosta?? Tämän jälkeen kokeilin vielä maasta sivulle nousuja (hyvin:) ja kaukojen maasta istumaan nousuja. Näissä riittää vielä paljon työtä, sillä Viljo jättää edelleenkin usein asennon vajaaksi. Ei varmaan auta muu kuin naksutella kotona asentoa paremmaksi :))

Kaikenkaikkiaan Viljo oli tänään tosi pätevä!! Ja jos viime viikolla tuntui siltä, etten ikinä tule kisaamaan sen kanssa, niin nyt olisi jo melkein voinut laittaa kisailmon postiin :P

Jaa-niin. Sekin pitää vielä mainita, että Viljo on vihdoinkin jotenkin ihan erilailla innostunut leikkimisestä :) Nyt siinä alkaa olla jo asennetta!!!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti