Kuluneella viikolla on tullut käytyä tokotreeneissä kolmena iltana!! Olisiko peräti tämän syksyn ennätysmäärä? :P
Torstaina Metkun kanssa koirakoutsilla. Hinkutin hieman seuraamista ja lisäksi innostuin kokeilemaan Mikan innoittamana ruutu-, ohjattu- ja merkkihaasteita :) Rakennettiin ruutu lähelle hallin takaseinää. Ruudun taakse, aivan seinän viereen sijoitettiin ohjatunkapulat ja sitten paljon kaikenlaista sälää + merkkejä matkanvarrelle. Koiralle ei myöskään näytetty kapulanvientejä. Tämän jälkeen vuoroteltiin ruudun ja ohjatun kanssa. Ruudun Metku löysi joka kerta hyvin ja varmasti :) Ohjatun jouduin muutaman kerran uusimaan. Vasemmalle Metku kaarsi jo ekalla lähettämällä hyvin, mutta sitten bongasi haettavan kapulan edessä olevan merkin ja kääntyi keskimmäiselle.. Pysäytin ja korjautin. Uusinnalla ok suoritus, vaikkakin hieman joutui etsimään kapulaa (kapulat eivät erottuneet seinän vierestä omaankaan silmään kovin hyvin). Oikealla puolella muiden häiriöiden lisäksi haasteena vielä matkan varrella rally-tokoileva Kipinä. Tämänkin puolen jouduin uusimaan muistaakseni ainakin kertaalleen? Vaikeimmaksi tehtäväksi muodostui kuitenkin lähetys ruudun merkiltä toiselle merkille joka sijaitsi puolivälissä matkalla kohti ruutua. Metku ei vaan meinannut tajuta :D Lähti hakemaan kapuloita ja muutenkin oikein vältteli toista merkkiä. Lopulta oli pakko helpottaa ja käydä näyttämässä merkkiä. Tämän jälkeen onnistui :) Kivat treenit!!
Perjantai-iltana ajeltiin Katin, Taiton ja Inton kanssa Kana-Areenalle tokoilemaan Katjan ja Zenin kanssa. Omista koiristani mukana Lee ja Metku.
Lee teki seuraamista, jääviä, ruutua, ohjattua ja kaukoja. Seuraaminen on suoraan sanottuna ka-ma-laa!! Edistää aivan törkeästi!! Tässä vaiheessa ei ole kuitenkaan järkeä aloittaa mitään massiivista korjausoperaatiota, joten koska meno ei tuntunut tasaantuvan keskeytin ja tehtiin suosiolla muita juttuja. Mammaloman jälkeen sitten innolla seuraamisen kimppuun :) Ohjatun kanssa oli myös pientä säätöä. Kapulat näkyivät huonosti ja kuriton Metkukin taisi juoksennella jossain vaiheessa Leen tiellä.. Kaartoi keskelle, kävi zetan merkillä, ampaisi kertaalleen ruutuun ja muuta mukavaa "pientä"! Tekemistä riittää tässäkin liikkeessä :-/
Metku hinkutteli jälleen seuraamista ja lisäksi otin sen kanssa sarjan kaukoja + hieman sivulletuloja. Tehtiin lopuksi myös paikalla makuu (edellisen kerran tämä liike on tehty toko sm:issä). Olisi kenties syytä tehdä useamminkin :P Hyvin alas ja pötkötteli rauhallisesti. Sen sijaan kun palasin sivulle Metku alkoi olla kuin tulisilla hiilillä.. Hetken jo näytti siltä että tekee saman tempun kuin viime keväänä Keuruun kokeessa ja yrittää ampaista miljoonaa piilolle. Ei kuitenkaan lähtenyt, mutta hyvin vahva mielikuva piilossa olevasta palkasta Metkun mielessä kyllä on!
Lauantai-iltana vielä Riitan kanssa Ikaalisten parkkihallissa. Metku jatkoi seuraamisteemalla ja lisäksi vahvistelin jääviä. Riitta kuvasi pari pätkää ja sen jälkeen katseltiin/pohdittiin mikä siinä seuruussa oikein mättää ja miten sitä voisi parantaa. Suurin ongelma on mitä ilmeisemmin pää. Se ei pysy stabiilina vaan heiluu aika ajoin ylös alas ja saa seuraamisen muuttumaan epäsiistiksi :( Lisäksi Metku tulee edelleen välillä liian eteen. Korjausratkaisuiksi mietittiin jonkin näköistä kohdetta johon Metku tekisi nenä- tai poskikosketuksen. En tiedä kuinka työläs tälläinen projekti on sitten oikeasti toteuttaa.. Ehkä teen kokeiluja kotona ja jos tuntuu mahdottomalta, niin sitten pitää keksiä jotain muuta tai hyväksyä tilanne.
- Posted using BlogPress from my iPhone
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti