ÄÄK, kuinka paljon on aikaa vierähtänyt viime päivityksestä.. En enää edes muista mitä kaikkea ollaan ehditty puuhailemaan :(
Loppiaisena kokoonnuttiin Nokialle Meirän-halliin viettämään Tampereen alueen T-koirien tokopäivää. Mukana menossa olivat myös Rimman pennut (eli siis Toivon lapsenlapset) ja jokunen hieman pitemmältä paikanpäälle ajellut T-koiravahvistus :) Tokoilujen lisäksi tietysti myös herkuteltiin :)) ja taisipa jokunen aktiivi ehtiä myös agiliitelemään.
Itse saavuin paikalle myöhässä (mikä yllätys:P) ja yövuoron jälkeen vain pari tuntia nukkuneena.. Olo olikin hieman tööt, enkä mitään järkevää omien koirieni kanssa saanutkaan aikaiseksi :( Tokokentällä kävin pikaisesti pyörähtämässä, mutta sekin oli etupäässä sellaista pientä puuhastelua.
Päivän paras anti oli ehdottomasti päästä seuraamaan muitten treenejä :) Erityisen mukavaa oli päästä näkemään Rimman 12-viikkoisia pentuja. Itselle tosin iski välittömästi aivan järkky pentukuume :P Pennut olivat mielettömän ihkuja <3 ja myös aivan käsittämättömän hyviä :-O Kaikilla oli aivan uskomaton keskittymiskyky ja ne osasivatkin jo vaikka mitä!! Olin suorastaan mykistynyt :))
Paikanpäällä oli Toivon lähisukua peräti neljässä sukupolvessa, joten pitihän siittä tietysti saada valokuva! Kyllä niissä aikalailla samaa näköä on, katsokaa vaikka :)
Kolme sukupolvea: Toivon emä Tepsu, Toivo ja Toivon tytär Rimma
Neljä sukupolvea: Tepsu, Toivo, Rimma ja Rimman pentu Puuma
Kuvat: Riitta Jantunen-Korri
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti