Keskiviikkona Viljo pääsi leikkikouluun :) Jessica oli ystävällisesti lupautunut pitämään koulutusillan saalispalkkauksesta. Viljon ja minun lisäksi koulutukseen osallistui neljä muuta koirakkoa ja oli tosi kiva nähdä miten kaikki koirat innostuivat leikkimään (osa koirista oli sellaisia, ettei niitä ollut aikaisemmin pahemmin lelulla palkattu).
Minä halusin osallistua koulutukseen lähinnä sen takia, etten itse osaa leikkiä :) Mun kaikki koirathan tykkäävät kovasti leluista ja repivät keskenään ihan hulluina. Mun kanssa niiden leikit on kuitenkin enimmäkseen pallonheittoa tai sitten vain annan lelun ja katselen kuinka koirat juoksevat ja hakkaavat itseään leluilla. Eli aikalailla kehittymisen varaa mun omissa leikkitaidoissa on :)
Aluksi Jessica piti meille lyhyen luennon saalispalkkauksesta ja keskustelimme /kerroimme lyhyesti omista koiristamme. Mä en todellakaan tiedä oikeastaan yhtään mitään mistään koiran vietteihin liittyvästä, joten en varmaankaan tajunnut puoliakaan luennosta :)
Luennon jälkeen Jessica havainnollisti leikkimistä näyttäen omilla koirillaan mallia. Bordercollie Myy näytti kahden lelun leikkiä (mitä olenkin omien koirieni kanssa tehnyt:) ja malinois Tuuma saalisti ja taisteli yhdellä lelulla. Tuuman kanssa Jessica näytti meille myös vähän rauhavaihetta. Tuuman suoritus oli kyllä oikein hienoa katsottavaa :) Sillä on hieman enemmän kokoa, voimaa ja viettiä kuin näillä pikku bortsuilla. Sinä leikin tiimellyksessä kun se olisikin lelun sijasta osunut käteen, niin olisi todennäköisesti sattunut melkoisesti. Onneksi Tuumalla kuitenkin näytti olevan tarkka sihti :)
Vähän alkoi himottaa ottaa itsellekin joskus tuommoinen mali :) Aikanaanhan sitä jo vakavasti harkitsin ja jos en olisi ihastunut Toivon emään Tepsuun, niin sellainen olisi minulle todennäköisesti tullutkin. No, pitää katsella. Arkielämässähän bortsut on kuitenkin niin paljon vaivattomampia ja muutenkin helpompia. Ja niitten kokokin on enemmän mua miellyttävä. Lisäksi olen himoinnut jo vaikka kuinka kauan pentua yhdestä upeasta bc-nartusta, joten jos sille vielä joskus pennut tulee, niin sitten on varmaan ihan pakko sellainen saada :)
No se siitä ja takaisin asiaan :)
Näytimme kaikki Jessicalle pikku pätkän leikkimistä koiriemme kanssa ja saimme kommentteja siitä mitä kannattaisi tehdä toisin.
Viljon kanssa oli nyt ehkä hieman huono aika osallistua tämmöiseen koulutukseen, sillä se vaihtaa parasta aikaa hampaita. Alkuviikosta (ma-ke) siltä lähti yhteensä ainakin 8 hammasta. Eikä siinä mitään, mutta yhtään uutta hammasta ei ole vielä tullut tilalle. Eli tällä hetkellä Viljolla ei ole suussa oikeastaan mitään muuta, kuin ne pienet etuhampaat :) niillä ja pelkillä kipeillä ikenillä ei ole varmastikaan kaikkein kivointa pitää kiinni lelusta :(
Jessica neuvoi, että saalislelua tulisi liikuttaa nykäyksettäin ja sen vauhti tulisi aina sovittaa koiran mukaan. Saalisleikissä tulis olla aina enemmän saalisosuuksia kuin varsinaisia lelusta taisteluja.
Mun leikkimisongelmana on se, että ensinnäkin leikin ihan liian pitkään ja toisekseen olen liian vahva. Viljon tulisi tuntea olevansa tosi vahva ja mun pitäisi vahvistaa sitä heti kun se vastustaa ja antaa sen myös melkein samantien voittaa. Viljo pitäisi saada myös röyhkeämmin tarjoamaan lelua. Tähän astihan se on aina palauttanut sen, mutta se tuo sen ihmeellisesti mun jalkoihin ja tahtoo jäädä sitä siihen mussuttamaan. Jessica sanoi, että tämä käytös kannattaisi estää. Kokeilimmekin niin, että Viljon tuodessa esineen nostin sen aina jaloilleen, otin rauhavaiheen tai sitten ryöstin lelun ja jatkoin leikkiä. Harjoituksissa edistymistä ei vielä hirveästi tapahtunut, mutta koitin sitten samaa illalla kotona (tietty:) ja Viljo alkoikin yllättäen tyrkyttämään esinettä :) Voitettuaan esineen se tulee nyt salamana takaisin ja oikein hyppää mua vasten esine suussa :)) Hienoa :)))))
Lopuksi kokeilimme saalisleikkiä myös osana agilityharjoittelua. Muut koirakot ottivat palkkausta muutaman hypyn jälkeen, mutta koska Viljo ei vielä osaa mitään muuta estettä kuin putken, niin me teimme sitten harjoituksia sillä :) Tässä ei oikeastaan tullut esille mitään uutta. Palkkauksen suunnat sun muut on mulle jo varsin tuttuja juttuja :)
Jessica huomautti mulle, että mun kannattasi vaatia Viljoa keskittymään paremmin lähdössä. Tämä olikin oikein hyvä huomio, sillä olen viime aikoina ehkä vähän lipsunut tästä :P Nyt teimme niin, että asetin Viljon muutaman metrin päähän putkesta ja pyysin sitä odottamaan. Kun se meinasi varastaa palautin sen vain joka kerta tylysti paikoilleen. Vasta kun se oli rauhallinen ja keskittynyt se sai luvan suorittaa putken. Toimi loistavasti :) ihan samalla tavallahan olen aikanaan toiminut Toivonkin kanssa ja ihan alusta asti vaatinut sitä rauhoittumaan ja keskittymään. Ehkäpä tämä on yksi syy siihen miksi Toivo vielä tänäkin päivänä on lähtötilanteessa täysin rauhallinen, eikä ole koskaan varastanut. Vasta lähtöluvan saatuaan se toimii täydellä volyymilla :)
Lopuksi vielä paljon kiitoksia Jessicalle hyvästä kurssista!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti