torstai 3. toukokuuta 2007

Kotitokoa


Pentupäivästä innostuneena päätin aloittaa taas tehokkaan tokon kotitreenauksen. Viime kerrasta taitaakin olla melkein pari viikkoa, joten ei ihmekään jos pentunen ei tunnu edistyvän ;)


Aluksi otin Viljon kanssa perusasentoon tuloja. Heittelin nameja ympäriinsä ja aina namin syötyään Viljo hakeutui takaisin perusasentoon. Tai se ainakin oli tarkoituksena :) Harjoitus oli ehkä hieman turhan vaikea näin pitkän tauon jälkeen ja aluksi Viljo tulikin jatkuvasti liian eteen. En tietenkään hyväksynyt sitä, jonka johdosta Viljo ehti vähän turhautua, kokeili kaikenlaista ja myös vinkui :( Helpotin sitten vähän ja sen jälkeen homma alkoi toimia :) Viljo hakeutui oikein hyvin joka suunnalta oikeaan kohtaan :))


Sitten pieni pätkä kosketusalustan kosketusta. Halusin saada siitä vieläkin nopeamman, joten joka kerta kun Viljo ei lähtenyt mielestäni tarpeeksi nopeasti koskettamaan alustaa nappasin sen pois. Ja kuten arvata saattaa parin kerran jälkeen vauhti oli jo hurjaa :))


Kaukoissa otin istu-maahan osuutta. Viljohan ei osaa vielä yhtään käskyä, joten ajattelin nyt liittää maahanmenoon käskyn. No, helpommin sanottu kuin tehty... Viljo on ihan yli-innokas + hemmetin vikkelä ja ehtii tehdä sekunnissa miljoona eri asiaa. Nytkin se jumppasi koko ajan ja kun en päässyt palkkaamaan, niin se myös kuumui. Tohon kuumumiseen olen joutunut Viljon kohdalla puuttumaan jo jonkin aikaa. Se nostaa välillä itsensä turhan ylös, eikä silloin enää keskity niin hyvin kuin haluaisin. Niissä tilanteissa olen vain rauhallisesti/nätisti ottanut Viljoa kiinni kaulasta vähän posken alapuolelta. Samalla pyydän sitä rauhoittumaan ja irrotan otteeni vasta kun se on oikeasti rauhallinen. Toimii ainakin tällä hetkellä tosi hyvin :) Viljo ei mitenkään tunnu paineistuvan siitä, vaan ainoastaan rauhoittuu ja palaa jälleen keskittyneempään mielentilaan :))


Pienen rauhoittumishetken jälkeen sain nytkin aikaiseksi varsin onnistuneita istu-maahan asennonvaihtoja. Kaikki supernopeita, mutta siltikin teknisesti hyviä :) Taitava Viljami :)))


Sitten seuraamista. Tässä taas aluksi yli-innokkuutta, pomppimista ja kaikennäköisiä jänisloikkia. Huomasin myös, että mun on muutettava palkkaustapaani. Viljo poikittaa aika voimakkaasti mun taakse, koska olen palkannut sitä niin paljon ulospäin. Pienen hinkkaamisen jälkeen seuraaminen kuitenkin tosi hyvää ja sitä sitten treenaatiinkin pikku pätkissä ja paljon :))


Lopuksi vielä muutama temppu :) Jalkojen välistä pujottelu alkaa sujua jo loistavasti :)) Siinäkin Viljo on ihan supernopea :)))


Viljon kanssa on kyllä mielettömän kiva tokoilla. Se on aina niin innoissaan ja yrittää yleensä vähän turhankin paljon :) Pidän myös kaikkein eniten just tommosesta tosi vilkkaasta, kiihkeästä ja sähäkästä koirasta :))


Toivollakin otin vähän seuraamista ja kaukoja. Muuten oikein hyvin, mutta sairaslomalainen sylki namit suustaan ja sinkoili koko ajan kohti pöytää, jonka päällä oli vetolelu :) Ihan vähän Toivo sitten saikin hakata itseään lelulla :)))


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti