.. harkattiin Metkun kanssa tänä iltana kotosalla. Tämä on osa-alue joka on suureksi häpeäkseni kaikilla koirillani jotain aivan järkyttävää :( Haukuntaa, kiljuntaa, karkailua ja kaikkea muuta ei toivottavaa käytöstä esiintyy runsain mitoin heti kun kaksi muuta huomaavat yhden pääsevän treenaamaan. Metku on ehdottomasti kaikista pahin. Olen koittanut hyvällä ja pahalla ja viime aikoina tosi pahalla, mutta siihen ei tunnu tehoavan mikään. Voisin raahata sen niska-perse otteella varmaan vaikka tsiljoona kertaa paikoilleen, eikä se siltikään pysyisi sekunttiakaan. Kolinapurkki toimi vähän aikaa, muttei valitettavasti enää. Omat hermoni ovat aivan riekaleina, savu nousee korvista ja kaikki tämä jatkuva vääntäminen on johtanut siihen, että koirakin alkaa olla ihan stressissä (eikä se siltikään pysy paikoillaan :( ). Näin ei siis enää voi jatkua!!
Tänään tein uuden suunnitelman asian korjaamiseksi. Metku haluaa katsella treenejä, joten pahin mahdollinen rangaistus on tämän mahdollisuuden poistaminen. Tämän ajatuksen pohjalta lähdin toteuttamaan harjoitusta. Metku maahan, vähän hilluttelua Toivon tai Viljon kanssa ja heti kun Metku liikkui tai äänteli otin sitä välittömästi kiinni pannasta ja vein toiseen huoneeseen jäähylle. Ei mitään kieltoja tms., vaan tyynenrauhallisesti talutin sen pois huoneesta ja telkesin hetkeksi vessaan :) Jos taas Metku oli kiltti ja pysyi hiljaa & liikkumattomana paikoillaan se sai palkaksi namia ja rauhallisia kehuja. Toimi paremmin kuin olisin koskaan osannut toivoa!! Metku on tosi fiksu ja nopeaoppinen ja se pääsi jutun juonesta jyvälle jo muutaman huoneesta poistamisen jälkeen :) Kokeilin lopussa hurjuuttaa Viljoa narupallollakin ja Metku oli silti ihan cool. Makoili vaan paikoillaan ja katseli :) JEE!! Voi kun tämä nyt lähtisi toimimaan!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti