Eläinkokeita :P Testailin eilen illalla kuinka hyvin koirani oikeastaan osaavat maahanmenon (tähänkin kipinä T-treeneistä, missä pentusilla harjoiteltiin asennonvaihtoja ohjaajan jalkojen välissä). Metkulle on selkeästi opetettu perusteet parhaiten (tai sitten se ei vielä ole yhtä urautunut kuin nuo vanhemmat:). Toivo oli toiseksi paras ja Viljo selkeästi kehnoin. Lämmittelyksi tein pari I-M vaihtoa normitilanteesta eli koira istui perusasennossa vasemmalla sivullani. Tässä ei tietysti ongelmia kenelläkään :) Tämän jälkeen otin koiran istumaan jalkojeni väliin ja uusi yritys. Toivo tippui maahan-käskyllä hienosti suoraan alas kuten myös Metku. Takaisin istumaankin ne osasivat nousta aivan oikein. Viljolla sen sijaan ei oikein leikannut :) Se lähti joko kokonaan pois jalkojen välistä ennen kuin pystyi menemään maahan tai sitten kääntyi hirmu vinoon. Takaisin istumaan se nousi nojaten voimakkaasti vasemmalle ja yrittäen kokoajan katsoa minua. Kolmanneksi tehtiin se vaikein eläinkoe eli koira perusasentoon oikealle puolelle. Metku teki tosi kivasti, Toivo rikkoi perusasennon pariin kertaan ennen kuin tajusi miten tulee toimia. Istumaan nousutkin onnistuivat molemmilta aika kivasti. Viljo-parka ei tajunnut ollenkaan. Se meni hitaasti maahan ja joka ikinen kerta lässähti vinoon oikealle lonkalleen. Korjasin aina makuuasennon oikeaksi mutta siltikään minkään sortin lamppu ei syttynyt Viljon päässä :) Takaisin istumaan nousut yhtä kehnoja. Oikealle lonkalle ja vinoon… Aika kauan saatiin hinkata, ennen kuin edes suht koht kelvollisia vaihtoja saatiin aikaiseksi.
Loppuun tein vielä treeniä missä pyysin koiran maahan ja työnsin sitä sen jälkeen kädellä lonkasta. Ideana se, että koira laittaa vastaan pitäen oikean asennon eikä lässähdä lonkalle. Metkulle tätä on tehty nuorempana jonkin verran, joten se oli tietysti aivan pro :) Toivon makuuasento on myös sen verran jämäkkä, ettei sitäkään helpolla saanut lonkalleen työnnettyä. Viljo oli tässäkin huono. Ei tarvinnut juurikaan edes koskettaa, kun sir lepäili jo lonkallaan :-/ Voi, voi kovin huonosti on Viljolla oikea tekniikka ja oikea makuuasento selvillä :(
Eilen kävin pikaisesti treenimässä myös hallilla. Pikkaisen tokoa ja pikkaisen aksaa :)
Toivo:
- Alkuun seuraamista missä työstän jälleen kerran painamista pois.. Heti kun tunnen Toivon puskevan jalkaa vasten kielto ja työnnän sen jalalla kauemmaksi. Aika kivasti on tämän tajunnut ja suht pitkääkin pätkää pystyy pysyttelemään koivesta irti.
- Nouto x 3. Lyhyitä heittoja ja palkka heti kun istuutui eteen. Oikein hyvin! Toivolla on kyllä niiiin asenne kunnossa :)
- Ohjattua lätkillä. Tosi hyvät merkit ja hyvät suunnat :)
- Pujottelua. 90 asteen avokulmasta singahti muutaman kerran kakkosväliin. Muuten aika ok.
- Puomia treenailtiin myös. En ole kovinkaan tyytyväinen Toivon tämänhetkisiin kontakteihin. Aivan liian aikaisin alkaa himmailemaan alastulolla ja toooosi nihkeästi tulee 2on/2off:iin.
Viljo:
- Seuraaminen. Jee, jee!! Onnistuneita pätkiä tuli jo huomattavasti enemmän ja Viljo oikein keskittyi juoksemiseen :)
- Pari kapulan hakua lyhyeltä matkalta. Ihan jees, muttei mikään huippu. Paljon nopeamminkin pääsisi takaisin..
- Ohjattua lätkillä. Super merkit ja suht hyvät suunnat.
- Pujottelua. Voi, voi kuinka vaikeaa taas oli. Aloitti melkein joka kerta oikein, mutta ohitti lähes poikkeuksetta kakkosvälin :( Tovi jos toinenkin tätä hinkattiin, mutta siltikään ei tainnut mennä jakeluun.. Hyvää kuitenkin se, että sitten kun onnistui pujotteli varmasti loppuun asti vaikka välillä jättäydyinkin taaemmas.
- Puomi x 3. Ekalla kerralla tuli hyvin alastulolle, mutta riistäytyi ilman lupaa pois kontaktilta. Palasi saman tien itsenäisesti takaisin, tökkäisi nenällään pari kertaa maata ja ampaisi uudestaan matkoihinsa.. Huomasi jälleen mokanneensa ja ampaisi samaa vauhtia takaisin.. Tämän jälkeen malttoi odottaa lupaa :) Toinen ja kolmas puomi kaikin puolin loistavia!
Metku:
- Seuraaminen. Hmm.. En kyllä yhtään tiedä onko Metkun seuraaminen hyvää vai huonoa :-/ Olen treenaillut viime aikoina aivan liikaa yksikseni enkä ole pitkään aikaan edes videoinut treenejä, joten mulla ei ole hajuakaan miltä Metkun seuraaminen oikeasti näyttää :D Kontakti pysyy, ei paina, suht tasaiselta tuntuu ja paikka on ehkä aavistuksen liian edessä(?). Periaatteessa varmaan suht jees, mutta mua vähän arveluttaa koiran asenne…Aika ajoin mielestäni turhankin maaninen..
- Noutoja lyhyeltä matkalta. Leikittiin ja sai lähteä vapaamuotoisesti hakemaan. Aika kivasti. Ehkä vähän parempi vauhti voisi Metkullakin olla takaisinpäin..
- Ohjattua lätkillä. Aivan superhyvin!!! Merkit just eikä melkein, suunnat varmoja ja vauhdilla meni :)
- Pujottelua. Hitto mä haluun ne 2x2:set!!! En vaan millään raskis ostaa niitä omaks :( Ihan kivasti Metku menee käsiohjauksellakin, mutta mä en halua opettaa tällä tapaa!!
- Puomi. Pitäis ryhtyä opettamaan niitä alastuloja.. Haluan Metkullekin nenäkosketuksen, mutta hitto kun en saa tehtyä mitään asian eteen :( Olen kokeillut puomia jokusen kerran juoksuttamalla läpi ja kyllähän se juoksee. Ei paljoa himmaile, eikä odottele mua.. Ei vaan yhtään järkevää jatkaa tällä tapaa enää kovin kauaa..
- Loppuun tein Metkun kanssa pientä rataa. Oli taas aika reikäpäinen.. Huusi hemmetisti, ryysi täysillä päin yhtä siivekettä ja kun palkkasin syöksyi kylki edellä päin keppejä.. :( Raahasin välillä niskasta jäähyllekin ja sen jälkeen oli ehkä vähän järkevämpi!? Syvä huokaus. Miks mulle osuu aina näitä hulluja ja vaikeita liitokoiria? Haluaisin tehdä sellaista mukavaa tätiaksaa humputellen yhdessä suht hitaan, kiltin ja helpon koiran kanssa :P
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti