Tokon valmennusrenkaan kevätleiri pidettiin tänäkin vuonna Loviisassa, aivan ydinvoimalan kupeessa. Itse en enää renkaaseen kuulu, mutta matkustin kuitenkin paikanpäälle kuunteluoppilaaksi :)
Leiri oli jälleen kerran erittäin hyvä ja varsin antoisa. Kouluttajana toimi tuttuun tapaan ruotsalainen John Eklöf.
Lauantaina käytiin läpi koirakoiden ongelmaliikkeitä ja lisäksi la iltana pidettiin renkaaseen pyrkijöiden näyttökoe. Näyttökokeessa taso oli kova ja todella hienoja suorituksia nähtiin. Näyttöön osallistui myös peräti kolme Toivon lapsosta (Rimma, Meg ja Padi) :)) Ja varsin näyttävää ja hienoa menoa tämä kolmikko ohjaajineen esittikin :) Tosi hienoa!!! SuperVAU vielä Marille ja Rimmalle, joiden meno oli tällä(kin) kertaa jotain aivan käsittämättömän upeaa :)))))
Sunnuntaina renkaan koirakot jatkoivat ongelmaliikkeiden läpikäymistä ja lisäksi esitettivät kilpailunomaisen suorituksen kahdesta vapaa valintaisesta liikkeestä. Kaikki suoritukset käytiin yhdessä läpi, annettiin koirakolle palautetta ja pyrittiin löytämään ne pienetkin hiomista vaativat asiat :)
Omilla koirillani ehdin ottamaan pikatreenit la iltana :) Virtaa oli molemmilla pojilla aikalailla, joten meno oli aikas vauhdikasta..
Tässä lyhyet muistiinpanot leirin annista. Paljon muitakin vinkkejä tuli, mutta kokoaikaa en jaksanut kirjoittaa :)
Pärskiminen seuraamisessa

- Pärskimiseen ei kannata kiinnittää huomiota
- Lisääntyy kun ohjaaja hermostuu
- Pitää treenata myös niin, että joskus ohjaajalla on adrenaliinia veressä (=kisoissa jännittää)
- -> koira oppii, ettei asiassa ole mitään erikoista
- Pitkiä ja rauhallisia seuraamispätkiä
- Haetaan vaikeita tilanteita (ihmisiä, koiria lähellä, vaikea maasto, jne.)
Seuraamisen/perusasennon opetus
- Alussa tehdään usein se virhe, että ohjaaja kumartuu eteen ja katsoo koiraa
- -> koira opetetaan katsekontaktiin
- Seuraamisessa koira on sitten epävarma, yrittää saada katsekontaktin -> alkaa edistämään
- Ohjaajan pitäisi näyttää alusta asti samalta
- Seuraamisessa halutaan kontaktia, mutta ei silmäkontaktia!!
- Tärkeintä on kertoa koiralle mitä sen pitää tehdä, ei vain vaihtaa jatkuvasti palkan paikkaa.
Seuraamisen ääntely
- Palkka kauempana
- Aluksi vain perusasento
- Odotetaan niin kauan, että koira keskittyy kunnolla, eikä vain ajattele palkkaa
- Ei stressata koiraa
- Koiran pitää oppia mistä käytöksestä se saa palkan
- Vasta kun koira on ymmärtänyt tämän voidaan alkaa hioa paikkaa
- Pitää tehdä yksi asia kerrallaan!
- Kun on aiemmin jouduttu tappelemaan -> pitää nyt palkita nopeasti
Neliökävelyn ennakointi
- Liikkeenohjaaja käskyttää paljon
- Joka kerta kun LO käskyttää ohjaaja palkkaa -> ajatus pois käskyistä
Luoksetulon pysähdys
- Perusta hyvään pysähtymiseen: Koiran pitää haluta pysähtyä!
- Monesti opetetaan koira pysähtymään lähelle, mutta unohdetaan opettaa että myös kaukana pysähtyminen on yhtä kivaa
- Koira ei saa pysähtyä itse!
- Miten saadaan pysähtyminen pysymään hyvänä?
- Pitää olla johdonmukainen
- Jos sanot seiso, niin koiran tulee seisahtua kuten sille on opetettu
- Luoksetulovauhdilla ei ole merkitystä, jos koira ei pysähdy!!
- Opetusvaiheessa koira on aluksi lähellä ja pysäytys tehdän koko kropalle (uhka)
- -> pystytään käyttämään myös kauempaa
- Kokeessa koira voi yrittää testata ja silloinkin voi käyttää kroppaa apuna
Tunnari
- Ongelmana palautuksen hitaus
- Stressiä, koira on epävarma
- Palautusta treenataan aluksi yhdellä kapulalla
- Palkataan vasta sivulla
- Ei edes kehuta koiraa aikaisemmin!
On muistettava!!!
Aina kun joudutaan tappelemaan vauhti hiljenee!
Aina kun joudutaan tappelemaan vauhti hiljenee!
- Tämä on vain hyväksyttävä ja tuettava koiraa -> vauhti lisääntyy jälleen varmuuden myötä
Vain muutama prosentti koirista pystyy tekemään täysillä ja silti virheittä!!
Eteenistumisen vinous
Eteenistumisen vinous
- Sivulta eteen ja edestä sivulle-leikki
Kapulan pureskelu
- "Pidä"-käsky
- Luovutus/pitämisharjoitus
- Koira edessä
- Kapula suuhun
- Kun pitää hyvin, pientä vetoa kapulasta
- Jos ote löysä ohjaaja irrottaa otteensa, eikä ota kapulaa pois!
- Jos tiputtaa, niin kapula vain asetetaan suuhun uudestaan
Metallikapula
- Leikkiä useammalla metallilla
- Kun hakee yhden, saa palkaksi hakea toisen
- Kapula suussa tehdään agilityä, ruutua, tms. mistä koira pitää
- Olisi hyvä harjoitella erilaisilla metalleilla
- Metallihypyssä ohjaaja voi heittäytyä maahan, juosta karkuun, leikkiä, jne.
- Hetsataan koiraa ennen heittoa
- Aina ei tarvitse ottaa luovutusta
- Ei oteta kapulaa pois, kun koira on huonossa vireessä
- Vaihdellaan puukapulan ja metallikapulan välillä
- Alussa muutama puukapulan nouto, sitten väliin yksi metallilla ja sen jälkeen taas puukapulalla
Paikallamakuu
- Yleisiä virheitä:
- Hidas alasmeno
- Kaksoiskäsky. Ohjaaja kumartuu koiraa kohti antaessaan käskyn!
- Luottakaa koiriinne!
- Katse ylös kun annetaan käsky!!
Ruutu
- Koira EI saa tulla takasin ohjaajan luo tai merkille!!
- Annetaan hakea ruutua ja ratkoa ongelma itse
- Koiran itseluottamusta tulee nostaa
Liikkeiden välisiirtymiset
- Ohjaajan oltava samanlainen kuin pystyy olemaan kisoissakin!
- Mitä jos koira ei ota vastaan kehuja? Koira voi esim.
- Tuntea, ettei ohjaaja ole oikeasti tyytyväinen
- Odottaa saavansa jotain muuta
- Ohjaajan on vaikea olla oikeasti iloinen
- Opetetaan koira palkkaantumaan (esim. joku temppu)
- Kehumissignaali, kehutaan ja kun koira nousee palkitaan lelulla/namilla
- Tehdään treenejä, joissa keskitytään positiivisiin asioihin
- Kun on hyvä koira, yritetään aina korjata huonoa
- On hyväksyttävä, ettei koira voi olla hyvä kaikessa!
- Koirat ovat erilaisia
- Palkataan koira seuraavalla liikkeellä
- Esim. seuraamisesta koira saa mennä merkille
- Hauskinta tulisi aina olla kentällä!!!!!!!!!!!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti