Perjantain pelastuskoiratreenissä oli Viljon etsintävuoro :) Hyvissä merkeissä ei aloitettu, sillä Siru päätti torstaina antaa pojille hieman lisäravinteita.. Tai vaihtoehtoisesti ajatuksena oli hankkiutua kavereista eroon.. Töissä ollessani Siru oli avannut keittiön alakaapin, kaivanut esille vitamiini- + hivenainevalmisteen ja vielä avannut kannenkin valmiiksi (pojat ei tosiaankaan osaa tehdä mitään tälläistä!!). Fiksuna otuksena Siru ei tietenkään nauttinut ainetta itse, vaan oli todennäköisesti katsellut vierestä kun älykääpiöt nuppi (Viljo) ja nahka (Toivo) vetävät sitä napaansa.. Ja paljon vetivätkin :( Hirmuinen jano molemmilla, mahat sekaisin ja ties mikä vitamiinimyrkytyskin siitä määrästä voi tulla.
No, sitten pe treeneihin. Oli pitkästä aikaa Viljon vuoro suorittaa iso etsintä. Alue oli sellainen varsin haasteellinen "pikku" vuori ja aika kiitettävästi oli hakkuurytöä sun muutakin mukavaa matkan varrella... Päätin aluksi kiertää alueen rajoja pitkin ja koska oli jo ilta, ajattelin myös hajujen valuvan vuoren rinteitä alaspäin :)
Alku ei lähtenyt käyntiin mitenkään loistavasti. Viljo kävi p..skalla varmaan metrin välein (ja oli siis ollut kotoa lähdettäessä ihan ok), mietin jo harjoituksen keskeyttämistäkin, kunnes sitten yhtäkkiä sontiminen loppui ja Viljo aloitti työn teon :) Etenimme aluksi polkua pitkin alaspäin aluetta ja sitten puron reunaa (hirmuisessa hakkuuryteikössä) kohti vuoren alarinnettä. Vuoren juurelle saavuttuamme, Viljo alkoi pikkaisen nuuskutella. Kävi haistelemassa suunnistajaamme ja kun totesi, ettei kyseessä ole sama haju, jatkoi taas matkaansa (tämä on kyllä kanssa mielenkiintoinen ilmiö :) Lähestulkoon kaikki koirat suorittavat tämäntyyppistä hajuvertailua törmätessään etsinnän aikana johonkin ihmisenhajuun. Ne saattavat käydä systemaattisesti nuuskimassa kaikki etsintäpartion jäsenet ja kun toteavat, ettei haju kuulu kenellekään heistä, niin jatkavat löytämänsä hajun työstämistä :))
Nousimme pikkuhiljaa rinnettä ylöspäin ja Viljo juoksenteli aika laajalla alueella. Sillä oli selvästikin aina välillä haju, mutta se ei oikein tiennyt mistä se tulee. Etenimme rinnettä n. puoleen väliin ja siinä kohtaa päätin lähteä halkaisemaan aluetta poikittain rinteen suuntaisesti. Jonkun matkaa edettyämme Viljo lähti etenemään alaspäin kohti suurta kiveä. Kiven lähistöltä se ei kuitenkaan onnistunut löytämään ketään (ilmeisesti kylmä ilma painoi hajuja rinnettä alas ja ne pakkaantuivat kiven juureen). Tämän takia suuntasimme kulkumme jälleen ylöspäin. Viljo risteili rinnettä ylös alas ja juoksenteli laajalla alueella. Se kävi läpi hajun reunoja ja yritti parhaansa mukaan löytää vahvimman lähteen :) Jossain vaiheessa se bongasi jäljen (tai oikeastaan kaksi jälkeä, sillä maalimiehiä oli kaksi ja he olivat liikkuneet hieman erillään toisistaan). Viljo kävi tarkistamassa jälkiä muutaman kymmenen metriä väärään suuntaan, kääntyi ja ajoi sitten toista jälkeä pitkin ylös kiven koloon, jossa maalimiehet olivat :) Viljo oli hyvin iloinen löydöstään, herkutteli huolella ja leikki vielä risalla jalkapallolla lopuksi :))
Huonosta alusta huolimatta hyvä treeni :) Ajattelin nyt muuttaa treenien painopistettä enemmän ja enemmän kohti tämän tyyppisiä treenejä. Lisään etsintäaikaa ja vähennän todennäköisesti maalimiesten määrää yhteen tai kahteen. Tavoitteenani on kasvattaa Viljo työskentelykestävyyttä ja hieman vähentää vauhtia :) Lisäksi aion tehdä reagointityylisiä harjoituksia, joissa Viljo joutuu käyttämään omia aivojaan. Toivoisin saavani myös vielä entisestään parannettua minun ja koiran yhteistyötä ja opetettua Viljon kertomaan kaikista havainnoistaan minulle :) Aioin myös paremmin suunnitella seuraavat treenit ja ehkä ottaa joka kerraksi jonkun tietyn teeman? Koiran motivaatio ja ennenkaikkea itsevarmuus alkaa nyt vihdoinkin olla sillä tasolla, että sitä voi oikeasti alkaa työstämään :) Kivaa :)))

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti