maanantai 6. elokuuta 2007

Talkoita ja paimennuskisoja


Lauantai kului tiiviisti talkoitten merkeissä. Agilityseurani (Takut) järkkäsi kaksipäiväiset kisat ja olin uurastamassa koko lauantain. Aurinko porotti, hiki virtasi ja koko päivän oli aivan tuskallisen kuuma. Kisat saatiin kuitenkin onnistuneesti läpi pienellä, mutta sitäkin tehokkaammalla talkooporukalla :)


Sunnuntain lähdin katselemaan paimennuskisoja Juupajoelle. Olen mahdottoman aamu-uninen, joten missasin tietysti ensimmäisenä olleet kolmoset ja osan ykkösluokastakin. Onneksi en kuitenkaan ihan kaikkia :)) Ykkösluokka kun nyt sattuneesta syystä kuitenkin minua eniten kiinnosti ;)  Lampaat olivat erittäin vauhdikkaita ja vaadittiin kaksi tolppakoiraa ennenkuin ne saatiin pysymään edes jotenkuten aloillaan. Suoritukset olivat kaiken kirjavia. Osa meni hyvin ja osalla taas ei ollut paras mahdollinen päivä :) Tosi kiva oli nähdä mitä kaikkea kisoissa pitää osata ja kovasti tuli myös uskoa siihen, että ehkä mekin vielä jonain päivänä :))


Kakkosluokassa kilpaili vain neljä koirakkoa. Paimennettavat eläimet vaihtuivat pässipoikiin ja ne vaikuttivat olevan paljon tolkumpia paimennettavia. Tietty myös hieman jähmeämpiä, mikä näkyi ainakin lauman halkaisuyrityksissä :)) Kakkoset voitti Viljon täti Una ja Jenni ja toisiksi tulivat hienolla suorituksella Pete ja Woomi :) PAAAALJON ONNEA!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti