Hmm. Muistankohan edes enää mitä viikko sitten laitumalla tehtiin. Pitäisi varmaan kirjata treenit nopeammin ylös :)
Viljo pääsi taas kaksi kertaa laitumelle. Harjoittelimme edelleen tasapainoa, minä lauman edellä peruuttaen ja Viljo kulki lauman takana. Lampailla oli TOSI kova veto metsälaitumelle ja muutenkin ne olivat varsin liikkuvaisia. Tämä vielä korostui, kun yksi lampaista onnistui livahtamaan aidanraosta metsälaitumen puolelle..
Toiseen sessioon otimme sitten mukaan loputkin lampaat metsälaitumelta. Tämä rauhoitti hieman lampaiden vauhtia, mutta toi mukanaan muita vaikeuksia.. Lauma ei koostunutkaan enää pelkästään karitsoista, vaan joukkoon liittyi myös yksi vähän vaikeampi uuhi. Viljolla olikin suuria vaikeuksia saada uuhta liikkeelle ja se myös ihan selvästi väisti uuhta ja lähti aina välillä palloilemaan kauemmaksi :( Nina neuvoi, että mun kannattaisi sijoitttua siten, että saisin pidettyä uuhen ja koiran eri puolilla laumaa. Tämä auttoi ja lauman mukana uuhikin liikkui mukavasti :)
Paimentamaan oli tullut myös Honkosen Kaisa ja Exce. Exce ei ollut käynyt lampailla kuin muutaman kerran, mutta meno oli silti tosi hienoa ja hallittua :) Tosi kuuliainen ja rauhallisesti työskentelevä koira, jolta näyttivät asiat onnistuvan aivan luonnostaan :)) Suorastaan kadehdittavaa :))))
Tässä vielä lopuksi muutama Sanna Koreasalo-Ärölän ottama paimennuskuva Viljosta :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti