tai ainakin toivottavasti.
Viikonlopun pelastuskoiratreeneissä Viljo oli ensimmäistä kertaa sellainen kuin pitääkin :) En tiedä mitä oikein on tapahtunut, mutta nyt Viljo oli vapautunut ja oikeasti tosi innoissaan hommasta ja ihmisistä :)) Otin sillä taas pari pientä pakoa ja meni tosi, tosi, tosi hyvin. Viljo lähti reippaasti, eikä jännittänyt yhtään. Pallopalkan se toi taas ensiksi mulle, mutta alkoi sitten viemään maalimiehelle :)) Pallon kanssa sen touhu on myös aika hurjaa. Viljo on tosi nopea, eikä se katso yhtään eteensä pyydystäessään palloa. Vähän hirvittää, ettei se satuta itseään.
Mietiskelin, että voisiko reipastumiseen vaikuttaa se, että olen nyt ajanut paljon jälkiä ja Viljo on päässyt niissä onnistumaan. Sehän on jäljestyksestä ihan tohkeissaan :) Samalla oma mielikin on ollut paljon parempi ja se nyt varmastikin vaikuttaa koiraan. No, täytyy nyt kovasti toivoa, että noi mörökölleilyt alkais pikkuhiljaa helpottamaan ja pääsisimme kunnolla treenaamaan. Tällä hetkellä ainakin olen varsin toiveikas ja iloinen reipaasta pennustani :)))
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti