sunnuntai 29. huhtikuuta 2007

Jättivarvas ja agilityä


Toivon jättivarvas voi edelleen paksusti :( Olin suunnitellut käyväni kuvauttamassa sen eilen, mutta tietty Veteri oli vapun takia kiinni, enkä sitten päässyt muuallekaan :(  Iltapäivällä menin kuunteluoppilaaksi Huotarin Peten agilitykurssille ja samalla näytin varvasta ell Minnalle. Minna sanoi, että todennäköisesti se ei ole murtunut, mutta varmaksi ei tietenkään kuvaamatta pysty sanomaan. Lisäksi Minna oli sitä mieltä, että vaikka varpaassa olisikin murtuma, niin se on sellaisessa paikassa ettei sille edes voida ihmeitä tehdä. Hoito-ohjeeksi tuli tassuside ja pari viikkoa lepoa :(((


Peten agikurssi vaikutti kyllä tosi hyvältä :) Harmitti vain, etten päässyt osallistumaan Toivon kanssa :(( Kuunteluoppilaana olo ei kuitenkaan ole ihan sama asia (varsinkin kun muu porukka on niin hulvatonta, ettei nauramiselta pysty edes seuraamaan opetusta :)


Pikku-Viljo pääsi väliajoilla harjoittelemaan putkea ja se sujuukin jo loistavasti. Vauhtia ja intoa piisaa :)) Viljosta taitaakin kehittyä erittäin innokas ja huippunopea agilitykoira :))


Otin Sirullakin pitkästä aikaa pikkaisen putkea, pujottelua ja puomia. Selvästi alkaa jo nähdä, ettei se ole enää yhtä nopea ja elastinen kuin nuorena :( Varsinkin Sirun pujottelunopeus näyttää hidastuneen tosi paljon :(( Aikaisemminhan en saanut sitä juosten kiinni, mutta nyt pysyin rinnalla suht helposti. Siru nauttii kyllä edelleen lajista aivan hurjasti ja oli tosi kiva katsella kuinka innoissaan se nytkin oli. Sen kanssa on aina ollut nautinto mennä :) Sirussa on sellaista paloa ja sulaa hulluutta, mitä rakastan ja se antaa aina kaikkensa. Toivottavasti saisin vielä joskus yhtä mahtavan agilitykaverin. 




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti