perjantai 4. syyskuuta 2009

Metsässä, laitumella, kentällä


Torstaina käytiin jäljestelemässä Sarin ja vesikoirien kanssa Pirkkalassa. Molemmille pojille n. 400m jäljet , joiden päässä pari keppiä. Jäljet vanhenivat 1,5-2 h. Odotellessa tehtiin esineruutua.


Kisakokoinen ruutu. Neljä esinettä. Molemmat takakulmat, etuesine ja keskiesine. Esineinä: hanska, lompakko, taskulamppu ja vanha sotilaspassi.


Toivo aloitti. Aloitin tällä kertaa oikeasta kulmasta, mikä oli virhe.. Toivo kaartaa AINA voimakkaasti vasemmalle ja niin nytkin :( Ei siis mennyt sinnepäinkään, vaan toi keskiesineen. Uusinnalla sama lähetyskohta ja nyt nousi vasemman takakulman esine. Tämän jälkeen älysin siirtyä hieman ja lähetin tosi vinoon oikealle, jolloin eteni takakulmaan asti. Viimeisellä pistolla lähiesine. Aikaa kului 4 min.


Sitten Viljo. Alku ei näyttänyt mitenkään lupaavalta, sillä sir William kävi aivan hirmuisilla kierroksilla.. Liivejä puettaessa tärisi kuin horkassa ym. mukavaa.. Aloitin Viljonkin kanssa oikeasta laidasta. Lähti miljoonaa ja eteni aivan luotisuoraan takakulmaan. Kovista kierroksista johtuen ei kuitenkaan haistanut mitään, vaan jatkoi samaa vauhtia vasempaan takakulmaan mistä toi esineen. Tämän jälkeen lähetin uudestaan oikeaan takakulmaan ja nyt jopa löysi esineen :) Kolmaskin pisto hyvä ja lähiesine löytyi samatien. Aikaa tässä vaihessa kulunut noin minuutti. Eli hankaluuksista huolimatta ihan hyvin :) Tämän jälkeen Viljolta sitten lähti totaalisesti mopo käsistä.. Se vain kaahotti, lähti mihin sattui ja palasi hakemaan uutta vauhtia. En enää suostunut pistottamaan kun kävi niin kierroksilla, vaan odotin että lähtee itse. Lopulta rauhoittui ja löysi esineen. Aikaa kului kaiken kaikkiaan 4 min, joista kolme viimeistä turhaan kaahotukseen.. Hmm. pitää hieman miettiä. Palkkaustapaa ainakin pitää muutttaa, sillä nyt kuumenee aivan liikaa (tällä hetkellä käytössä vain loppupalkka).


Sitten jäljestelemään. Toivo ekana :) Jana ok. Eteni suoraan ja valitsi oikean suunnan. Jäljesti hyvin ja nosti molemmat kepit varmasti. Hyvähyvä :))


Sir William on nykyään ihan superjäljestäjä :) Sanoisin, että menee tällä hetkellä paremmin kuin Toivo :D Jana Viljollakin tosi hieno ja lähti jopa oikeaan suuntaankin. Jälkeä Viljo ajaa vauhdikkaasti ja innokkaasti, mutta on nykyään myös tosi tarkka!! Ei seilaa enää ollenkaan ja kulmistakin suoriutuu hienosti. Uskomatonta!! Eipä olisi vielä viimekesänä uskonut :P Ensimmäinen keppikin löytyi ja tähän lopetettiin tälläkin kertaa.


Illalla vielä paimentelemaan.


1.kierros. Aikalailla perussettiä. Tein lyhyitä hakuja, peruskuljetusta, flänkkejä ja poispäinajoa. Meni tosi hyvin :) Viljo oli kuuliainen ja melkein jo näytti PROpaimenelta :P Lauman toisella puolella voisi kyllä mennä paremmin maahan ja lähestyäkin voisi hitaammin + pitää paremmin etäisyyttä. Mutta pääpiirteittäin oikein hienosti!! Olinkin varsin tyytyväinen :))


2.kierros. Tämä oli huono :( Tein Viljolle vaikeita juttuja ja se kyllä näkyi!! Kokeiltiin saada lampaat pois nurkasta ja lisäksi tein poispäinajoa niin, että koira oli oikealla puolellani. Äh, ärsyttävän epävarma ja voimaton Viljo on kyllä edelleen tietyissä tilanteissa :( Se ei kunnolla uskalla tulla aidan ja lampaiden väliin, eikä myöskään saa lampaita liikkeelle. Mielellään se myös lähtee rallattelemaan tilanteesta pois tai tekee syöksyjä. Poispäinajossa pyrkii kokoajan kaarelle tai vaihtamaan vasemmalle puolelleni. Plääh. On tää vaan vaikeaa :(


Tänään käväisin Niihaman pk-kentällä.


Toivo. Alkuun pikkupätkiä seuraamista. Tein etupäässä vasemmalle käännöksiä ja täyskäännoksiä, kun tuntui olevan niissä nyt jostain syystä vähän laiska!? Hinkutusten jälkeen yksi liikkeestä istuminen. Hyvin :) Liikkeestä seisomisen uusin, koska se ei ollut mun makuun ekalla kertaa tarpeeksi napakka. Luoksetulon tein pitkältä matkaa ja palkkasin vauhdista. Hieman banaania, mutta muuten ok. Sitten luoksetuloja läheltä yhdistettynä sivulletuloihin. Ekalla kertaa pääsi taas pirulainen tunkeutumaan jalkojen välistä :( Muut suht ok. Eteentulot lyhyestäkin matkasta aika törkeitä.. Voisi jarruttaa huomattavasti paremmin ja vähän huolellisemmin miettiä sitä paikkaakin.. Loppuhuipennuksena vielä eteenmeno. Järkyllä banaanilla, mutta muuten nopea ja varma. 


Viljo. Sir William aloitti urakkansa luoksetuloilla. Aluksi namihinkutusta läheltä ja sitten yksi jalkojen läpi juoksutus kaukaa (tai oikeastaan kaksi, sillä varasti ensimmäisellä yrittämällä..). Tasamaanouto 650g kapulalla. Tein nyt niin, että lähdin juoksemaan karkuun heti "nouda"-käskyn jälkeen. Palkka vauhdista. Lujaa tuli :)) Sitten esteiden kimppuun. Alkuun pari A-estettä loivana versiona ja sitten pari toistoa jyrkällä. Ihan ok. Alastulossa jotain pikku tekniikkaongelmia, sillä ihmeellisesti lysähtää/liukuu alas.. Hyppyä harkattiin myös ensin hieman matalampana. Tässä ei ongelmia, joten siirryin sitten metriseen :) Tein kolme toistoa ja kaikilla kerroilla hienosti ja puhtaasti yli!! JEEE :D Ehkä se sen vielä oppii :)) Loppuun vielä eteenmeno. En usko, että vieläkään oikein tietää mitä on tekemässä, mutta niin vain tälläkin kertaa singahti miljoonaa matkaan :P Havaitsin myös, että Viljon kanssa pitää kiinnittää paljon huomiota välisiirtymisiin. Se ei ole luonnostaan niin kontaktinhaluinen kuin Toivo, vaan heti tilaisuuden tullen lähtee haahuilemaan. Ei hyvä :( Pakko pitää pakka kasassa ja alusta asti seurauttaa liikkeestä toiseen.

keskiviikko 2. syyskuuta 2009

Muutoksia


 Tänään iltapäivästä Tullilla kera Sarin ja vesikoirien.


Toivo:



  • Liikkeestä istuminen. On ollut hieman viimeaikoina hukassa ja hermo on meinannut mennä.. Nyt kokeilin kevyttä pakotetta raipalla ja hyvin toimi :) Pari näin ja sitten ilman. Kerrassaan loistavia istumisia!!

  • Luoksetulo. Jätän nyt NOM:eihin asti pysäytykset tauolle ja otan vain suoria. Lujaa tulee :))

  • Ruutu kerran kahdessa osassa. Ruudun paikasta palkka ja sitten loppuosa erikseen. Sivulletulo hieman huono (jarrutti huonosti), joten siihen hieman  tehohinkkausta namilla. Hyvin pelitti :)

  • Kaukoja. Läheltä ja nopeaan tahtiin. Hyvin.

  • Hyppynouto. Ei huomautettavaa.

  • Sivulletuloja. Päätin näin pari viikkoa ennen NOM:eja aloittaa uuden projektin ja opettaa Toivon kiertämään takakautta :-O Nyt on tehty pari päivää ja hyvältä näyttää!! Vaatii välillä vielä pienen käsiavun ja välillä yrittää rysäyttää päin jalkoja.. Mutta suurimmaksi osaksi onnistuu ja on myös sikanopea!! Suorastaan syöksähtää selän takaa :)


Viljo:



  • Luoksetuloja. Koska lähitulevaisuuden kisasuunnitelmia ei ole, niin olen päättänyt rakentaa koko liikkeen täysin alusta (ja noudot samaten).. Samalla vaihdan tulemaan taas eteen (josko siellä pk-puolella vaikka pääsisi kisailemaan). Nyt olen ottanut pitkältä matkalta vain jalkojen läpi juoksutusta (tulee kuin raketti:) ja läheltä namin kanssa eteenistumista (tulee tässäkin kuin raketti:). Lisäksi Viljon asenne on nyt just oikea!! Nyt pitäisi vain jotenkin onnistua olemaan pilaamatta tätäkin.

  • Stoppeja. Tässäkin käytössä taas hieman eritekniikka ja nyt ole ottanut suht läheltä (tavoitteena hitaasti pidentää matkaa). Pysähtyy ainakin vielä loistavasti!!

  • Seuraamista. Välipalkkana pari frolicin palaa (joista kyllä innostui aikalailla..). Tuntui aika tasaiselta ja kuulemma myös näytti hyvältä

  • Idari. Alkuun vain seuraamista neliötä ympäri. Ärsyttävästi yrittää aina välillä ennakoida käännöksiä :( Asennot kerrasta oikein ja palkkasin kaikista.

  • Ruutu. Tehtiin nyt niin, että Sari oli ruudun lähellä asemissa ja heitti pallon pompulla Viljon taakse heti "seiso"-käskyni jälkeen. Toistettiin pari kertaa ja hyvin alkoi ennakoimaaan (eli siis jarruttamaan oikeassa kohdassa:)

  • Liikkestä istumisia. Sari naksautti heti kun istui. Hyvin.

  • Vino hyppyjä. Otin vain takaisintuloja. Pari kertaa kaasutti esteen ohitse, mutta kaikki muut hyvin.

maanantai 31. elokuuta 2009

Paippisissa


Aamupäivästä ajelin pääkaupunkiseudulle paimentelemaan Riitan ja Numan kanssa. Laidun oli iso ja hieno :) Se koostui kolmesta osasta. Keskellä oli pelto, vasemmalla puolella ylärinteessä metsälaidun ja alhaalla oikealla vielä pieni metsäinen ryteikkö. Lampailla oli kova veto sekä ylös metsälaitumelle että alas ryteikköön.


Aloitimme hauilla. Teimme harjoitusta, jossa pallotelimme lampaita vuoronperään toinen toisillemme. Riitta oli Numan kanssa laitumen toisessa päässä ja minä Viljon kanssa toisessa. Sitten vain vuoronperään koiria kaarelle :) Tämä tuntui varsin tehokkaalta treenitavalta. Toistoja pystyi ottamaan nopeassa tahdissa, eikä lampaita tarvinnut kuljetella välissä minnekään. Huonona puolena tässäkin, että lampaat tiesivät aika hyvin jutun juonen ja pyrkivät lähtemään liikkeelle ennen aikojaan :( Viljon kaaret olivat tänään tosi hyviä :) Lähetin joka toisen oikealle ja joka toisen vasemmalla. Muistaakseni ainoastaan yhden jouduin korjaamaan  Viljon leikatessa liikaa sisään (laitoin maahan ja lähetin uudelleen). Pisimmillään hakumatka oli n. 100 metriä. Riitan mielestä Viljon kaaret olivat varsin hyviä, mutta omasta mielestäni olisi voinut tehdä vieläkin vähän pulleampia.. Peräpussi tänään jokakerta tosi hyvä!! Malttoi tehdä hienosti loppuunasti, eikä lähtenyt tippaakaan liian aikaisin kiirehtimään.


Toisella kierroksella kokeilin poispäinajoa, mutta tämä meni vähän härdelliksi. Lampaat olivat varsin juoksevaisia ja ampaisivat heti tilaisuuden tullen jommallekummalle metsälaitumista.. No, tämäkin oli hyvää harjoitusta Viljolle (ja minulle:). Aluksi yritin ohjailla koiraa ihan liikaa. Nopeasti kuitenkin huomasin, että parhaiten onnistun, kun vain pyydän Viljoa hakemaan lampaat ryteiköstä ja kävelen reippaasti takaisin pellolle. Huomattavasti helpompaa ja nopeampaa, kun jättää koiran vastuulle kaiken muun :P


Kolmannella kierroksella jatkoin samalla teemalla. Nyt onnistui aika kivasti ja lampaatkin pysyivät paremmin pellolla :) Otin pikkupätkiä poispäinajoa ja yhdistin tähän myös flänkit. Eli koira flänkkäämään, sopivassa kohdassa maahan, pätkä poispäinajoa, taas maahan ja uudestaan flänkille, jne. Sujui ihan hyvin :) Nyt alkaa Viljolla vihdoin ja viimein syttyä lamppu poispäinajon suhteen ja myöskin suuntakäskyihin reagoi hyvin. Ainoastaan se hemmetin maahanmeno voisi olla parempi ;o)


Hienoa oli päästä näkemään myös Numa-siskon menoa!! Hirmu pätevä se kyllä jo on :) Ja myös aika erityyppinen kuin Viljo (Viljo on selkeästi flänkkäävä koira, kun taas Numa tykkäsi enemmänkin ajaa). Taitavia joka tapauksessa molemmat :))


Paimentelujen jälkeen vielä kahvittelemaan, juttelemaan ja vähän tulevaisuuden suunnitelmiakin tehtiin :) Niistä ehkä lisää hiukan myöhemmin :P

lauantai 29. elokuuta 2009

Hyvää ja huonoa


Iltapäivästä käytiin Hanna O:n kanssa esineruutuilemassa ja jäljestelemässä Pirkkalassa.


Esineruutu (jyrkässä rinteessä, paljon kiviä ja paikkapaikoin myös aika hankalakulkuista maastoa). Ruudun koko ehkä 30x50 m.  Kolme isohkoa esinettä (lompsa, ballerinatossu ja joku jota en enää muista :). Esineiden paikat: oikeassa takakulmassa, rinteessä aika takana ja lähiesine kuopassa kahden kiven välissä, 


Viljo olisi voinut olla parempi. Yritin lähettää useampaankin otteeseen vasempaan takakulmaan (joka oli alueen matalin kohta), mutta Viljo kaarsi kerta toisensa jälkeen oikealle ylös rinteeseen. Esineet palautuivat kuitenkin suht nopeasti ja varmasti. Ainoastaan ohjattavuus tänään huonoa :(


Toivo oli tosi hyvä!!! Aloitin senkin kanssa alueen vasemmasta kulmasta ja se jopa eteni kertalaakista suoraan vasempaan takakulmaan!!!!! USKOMATONTA :) Muutenkin Toivo eteni tänään sinne minne pitikin, oli rauhallinen, tarkka ja tehokas! Kolme nopeaa pistoa ja esineet olivat mulla :)))


Sitten jäljille :)


Viljon jälki oli n. 300-400m pitkä. Siinä oli useampikin kulma ja aivan jäljen lopussa kaksi keppiä suurinpiirtein 15m välein.  Jäljen ikää en enää muista. Ainakin tunnin vanha??  Janan pituus tällä kertaa vain n. 10-15m. Viljo oli loistava!! Se lähti matkaan hirmuisella innolla (niinkuin aina:), eteni janalla suoraan ja ampaisi jäljen kohdatessaan jopa oikeaan suuntaan. Jäljen ajo oli vauhdikasta, mutta myös suht tarkkaa. Kulmissakaan Viljo ei tällä kertaa pahemmin pyörinyt :). Keppejä ei olla paljon harjoiteltu, mutta ei onneksi mitään ongelmia :D Nosti tosi hienosti ensimmäisen kepin ja tähän sitten lopetinkin (toinen keppi oli vain siltä varalta, että ajaa ekasta yli).


Toivon jäljellä oli mittaa n. 400-500m. Kulmia jokunen ja lopussa kaksi keppiä samalla tavoin kuin Viljollakin. Janakin suurinpiirtein samanmittainen kuin sir Williamilla. Toivo oli myös loistava. Tosi hieno jana!! Eteni rauhallisesti, tarkasti suunnan huolella ja sitten mentiin :) Yhdessä kulmassa pienen pieni pyörähdys, mutta muuten ajoi kuin juna. Eka keppikin nousi loistavasti ja tähän lopetin Toivonkin kanssa. Hyvähyvä :) Jännä nähdä millä mallilla keppi-ilmaisut ovat nyt sitten NOM:eissa. Olen nimittäin ajanut etupäässä yhden korkeintaan kahden kepin jälkiä.. 


Illan tokot. Takutien kentällä kisatreeniä illalla/yöllä. Tein vain Viljon kanssa. Toivo pääsi hillumaan "kisojen" jälkeen kentälle ja tein sen kanssa hyppynoudon (loistava:), idarin (tosi hyvä) ja luoksetulon (eka stoppi huono, josta huomautus ja palautus lähtöpisteeseen. Tämän jälkeen tosi hieno suoritus:). Lisäksi hieman kaukoja (yli-innokas:) ja temppuja (osasi jotain ihme heilutuksiakin, joita ei ole edes koskaan harjoiteltu..).


Viljon suoritus:



  • Istuminen. Hyvä!

  • Paikallamakuu. Alku ja paikallaolot tosi hyviä. Loppukuvioissa annoin käsiavun istumiseen, kun epäilin ettei ehkä nouse.


Yksilöliikkeet tehtiin kahdessa osassa. Eka pätkä: luoksetulo, ruutu, ohjattu. Toinen pätkä: seuraaminen, idari, hyppynouto, tunnari, kaukot.



  • Luoksetulo. Sairaan huono :( Tuli kehäänkin jotenkin huonolla ilmeellä. Jätettäessä oli vissiin säikkynyt jotain ääniä tai ainakin pälyillyt taakseen. Ilmeisesti tästä johtuen lähti liikkeelle vasta toisella käskyllä ja oli kokonaisuudessaan hidas. Pysähdyksetkin huonoja, ei edes yrittänyt. Ei myöskään vastannut liikkeen jälkeen kehuihin oikein mitenkään.

  • Ruutu. Merkille menossa banaani + meni hitaasti ja jätti vajaaksi. Ruutuun lujaa ja lujaa myös ruudusta yli.. Palasi kuitenkin takaisin ja loppukuviot hyvin.

  • Ohjattu (vasen). Annoin merkille menoon käskyn "merkkiMENE", jolla ihan sairaan hyvä ja nopea merkki :) Kapulalle meno hyvä ja kapulanottokin siisti. Palautus hidas.

  • Seuraaminen. Mun mielestä aika ok :) Alussa jokusen kerran pompahti ja vähän painoi. Tasoittui kuitenkin nopeasti. Raati oli kirjoittanut palautelappuseen seuraavaa: pomppii, ylityöskentelee vasemmalle käännöksissä ja paikalla käännöksissä. Juoksussa täyskäännös huono (pitäis varmaan tehdä oikean kautta..)

  • Idari. Tosi hyvä. Kulmat olisivat ehkä voineet olla vähän siistimmät ja istumiseen annoin pääavun (tätä ei raati tainnut huomata:)

  • Hyppynouto. Tästä alkoi alamäki :( Periaatteessa ihan hyvän suoritus, mutta Viljon ilme ei näyttänyt yhtään hyvältä :( Kilisytti ja toi kapulaa pää pitkällä :(( Tästä palkkasin, sillä palautusvauhti kuitenkin vaikeuksista huolimatta ihan ok.

  • Tunnari. Huono. Meni vauhdilla ja löysi heti oman, nosti, tiputti ja alkoi varmistelemaan. Palautti hitaalla ravilla :( Tässä ei taaskaan vastannut kehuihin.

  • Kaukot. Paskat :( Oli kuulemma jo jätettäessä ollut järkyttyneen näköinen ja poissaoleva. Vasta toisella käskyllä maahan ja vaihdot ihan syvältä. Jähmeitä/ei pystynyt tekemään, stressasi ja rauhoitteli. Itsellä huono, paska ja pettynyt fiilis, kun koira ei vaan toimi :(( Muutenkin ihan perseestä lopettaa tälläiseen suoritukseen. Suurin osa liikkeistä meni kuitenkin tosi hyvin ja sitten lopussa totaaliromahdus :( Yritin vielä kisan jälkeen nollata tilannetta, mutta eihän se enää sieltä noussut :(((

Torstain paimentelut


Kerrankin muistin ottaa videokameran mukaan :) Blogiin en kehtaa mitään pätkää laittaa, mutta varsin hyödyllistä (ja kamalaa) sitä oli itse  jälkikäteen katsella.. No, olihan joukossa hyviäkin pätkiä, mutta pääsääntöisesti aika räpellykseltä meidän meno  näytti :P


Parannettavaa:



  • Maahanmeno. Ei kyllä mene maahan. Aina käskyn jälkeen valuu enemmän tai vähemmän :(

  • Rauhallinen lähtö. Ryntää joka ikisellä käskyllä miljoonaa liikkeelle. Meno ei näytä mitenkään harmoniselta, vaan sellaiselta nykivältä (Viljo lähtee miljoonaa, mä painan jarrua ja heti kun löysään, niin taas sama homma). Koiran ohjaaminenkin on tosi vaikeata, kun kaikki tapahtuu niin nopeasti. Tosin en tiedä kuinka paljon tähän pystyy vaikuttamaan? Viljohan on luonteltaan aika sähikäinen, joten tuskin siitä koskaan mitään kovin rauhallista paimentajaa tulee..

  • Peräpussi on huono. Vaikka lähtee hyvin kaarelle, niin supistaa lähestulkoon aina lopussa. Samaten saattaa kiihdyttää vauhtia hakukaaren/flänkin lopussa ja muutenkin asenne on väärä. Tähän varmaan vaikuttaa sekin, että lampaat tulivat aivan liian helposti mun luo. Vaikka tein pitempiäkin hakuja, niin melkein poikkeuksetta samantien kun lähetin koiran hakukaarelle lähtivät lampaat laukkaamaan minua kohti :(

  • Ei osaa pitää etäisyyttä, vaan tunkee liian lähelle. 

  • Itse olen liian lepsu ja annan Viljon luistella käskyistä :( Lisäksi pitäisi muistaa treenata tasapuolisemmin eri puolia. Nyt jämähdän helposti esim. vain tietyn puolen hakuun ja poispäinajossakin olen kokoajan sillä helpommalla puolella..

keskiviikko 26. elokuuta 2009

Töitä ja harjoituksia


Tiistaina päästiin harjoittelemaan oikeita lammastöitä :) Käytiin nimittäin Viljon kanssa auttamassa Peteä siirtämään karitsat pois asuntomessualueelta. Reissu onnistuikin oikein hyvin (kuulemma vähän liiankin helposti:). Rakenneltiin aluksi aitaelementeistä kuja, jota pitkin oli tarkoitus ajaa lampaat traileriin. Tämän jälkeen lähdettiin hakemaan lampaita laitumen toisesta päästä. Lähetin Viljon oikealta puolelta hakuun ja Pete laittoi Spotin vasemmalta. Viljo lähti oikein hyvin, mutta juuri ennen laumaa leikkasi puskien välistä kaaren ja viiletti Spotin peesissä lauman taakse. Höh. Tämän jälkeen ajettiin koirilla lampaat kujaan. Itse kuljin aikalailla Viljon rinnalla sitä tukemassa ja auttamassa, jos tulisi tiukka paikka. Ongelmia ei kuitenkaan ilmaantunut ja lampaat saatiin suht helposti sinne minne pitikin. Sitten ei muuta kuin kuja kiinni :) Osa lampaista pomppasi jo tässä vaiheessa itsenäisesti kärryyn :D Lauma koostui 6 uuhesta ja 8 karitsasta. Tarkoitus oli viedä vain karitsat, joten sullottiin suurin osa porukasta kärryyn ja tämän jälkeen eroteltiin uuhet joukosta. Sitten kuja taas auki, koirat trailerin ja lampaiden väliin (tämä oli Viljolle vaikeaa ja jännää, mutta tuli kuitenkin:) ja sen jälkeen ajettiin mammat hieman kauemmaksi.  


Koska reissu onnistui niin helposti, niin pitihän sitä vielä treenailla ;o)  Oltiin isolla laitumella ja tein Viljon kanssa etupäässä hakuja. Yritti taas leikata kaarta, eikä kovin hyvin mennyt maahankaan :( Kokeiltiin sitten niin, että laitoin Viljon kesken kaaren maahan ja yritin lähettää uudestaan isommalle kaarelle. Tämä oli vaikeaa. Viljo ei kuunnellut yhtään, vaan lähti aina tulemaan minua kohti. Lopulta tajusin käyttää käsimerkkiä+mene pois-käskyä (jonka osaa tokosta) ennen suuntakäskyä ja tämän jälkeen lähti toimimaan tosi hyvin :) Suurensi kaarta suorastaan loistavasti ja muutenkin kuunteli huomattavasti paremmin. Loppuun tein vielä lyhyen pätkän poispäinajoa ja ihan ok tämäkin :))


Tänään oli sitten vuorossa tokoilua. Tullilla oltiin ja treenikavereina Tanja ja Kati.


Toivo:



  • Idari. Aika ok. Teki myös kaikki asennot kerrasta oikein.

  • Ruutu. Kentällä oli tosi paljon merkkejä ja Toivo lähti jonnekin huitsin Nevadaan. Kävi seisoskelemassa useammallakin merkillä ja lopulta haki uudestaan vauhtia merkkimerkiltä. Tämän jälkeen ruutukin löytyi. Uusinnalla ei enää ongelmia.

  • Luoksetulo. Yksi suora. Jonkimmoinen. Lopussa vähän törmäsi ja ehkä aavistuksen ennakoi tällä hetkellä stoppeja.

  • Ohjattu. Tämäkin oli vaikea :( Tein aikamoisen merkkiviidakon keskellä + nurmi oli senverran pitkää, etteivät kapulat edes kunnolla näkyneet. Ensin vasen. Merkki oli hyvä, mutta Toivo ei bongannut oikeaan kapulaa ja kääntyi salamana keskimmäiselle. Sain pysäytettä aivan viimetipassa ja tämän jälkeen loppu hyvin. Oikeanpuoleinen olikin sitten helpompi. Tosi ärsyttävää. Toivo kääntyy AINA ihan liian nopeasti keskimmäiselle, jos oikea kapula ei osu hetipaikalla silmiin :(

  • Kaukot. Sekalainen määrä vaihtoja. s-i taas alkuun huono :( Laitoin sitten peruuttamaan ja tämän jälkeen ok.

  • Tunnari. Liian hätäinen jälleen kerran. Ei nostellut vääriä, mutta ihan siinä hilkulla.


Viljo:



  • Metalli. Kapulanotto taas epäsiisti (tuntuu, että on nykyään aina). Palautus suht ok. Verta tuli jonkun verran suusta, joten iskeytyi kapulaan ilmeisesti hieman liian rajusti..

  • Luoksetuloa. Alkuun loppupätkää, jossa yritti ennakoida. Uusinnoilla parempi. Sitten niitä stoppeja, joihin en edelleenkään ole tyytyväinen. Hitsi. Alkaa jo ideat loppua. Mikään tapa ei oikein tunnu toimivalta :( Nyt tein uhkalla ja siltikin vaan valuu ja valuu..

  • Idari. Tämä vissiin ihan ok? Asennot ainakin kerrasta oikein. Seuraaminen olisi ehkä voinut olla parempaa..

  • Ohjattu. Tämäkin suht hyvä, vaikkei nähnytkään kapuloita pitkän ruohon seasta. Etsi kuitenkin sitkeästi ja ihan oikeasta suunnasta. Palautusvauhti voisi olla parempi, mutta niinhän Viljolla aina..

  • Ruutu. Voi %#€€@! Ei se kyllä taida sitä ikinä oppia :( Nyt jäi vuorostaan liian eteen pyörimään. Päädyin lopulta käyttämään lätkää ruudussa ja tällä tapaa ihan ok. Kati otti lätkän aina välillä poiskin ja siltikin ihan hyvin :) Jatkaisikohan kenties tällä tapaa??

  • Kaukoja. Pääasiassa ensimmäistä vaihtoa. Ihan hyvin. Kerran taisi tehdä väärin, mistä huomautin suullisesti.


Plääh. Aika huonot treenit :( Olin kyllä itsekin aivan poikki ja jotenkin huonolla fiiliksellä matkassa :((



sunnuntai 23. elokuuta 2009

Vesikoiria ja sukulaisia


Tokotelttiin isommalla porukalla Tullilla. Treeniporukka koostui etupäässä vesikoirista ja mun sukulaisista :)


Toivo



  • Idari. Muuten ok, mut ei taaskaan istunut ekalla.. Toisella yrittämällä taas sikanopea istuminen :-/

  • Hyppynouto. Videolta katsottuna hieman levoton heittovaiheessa. Nouto ok. Sivulle siirtyminen edelleen (ja varmaan ikuisesti..) ruma.

  • Luoksetulo. Seisomaan pysähdys voisi olla parempi.. Muuten näyttää ihan hyvältä :)

  • Kaukoja. Näissä ei muistaakseni mitään erityistä?

  • Seuraaminen. Mun mielestä tuntui hyvältä, mutta videolta katsottuna on taas liian edessä ja myös liian tiivis. Huokaus. Lisäksi persus (Toivon:) laahaa monessa kohtaa maata. Syvä huokaus.

  • Tunnari. Tällä kertaa vain yhden kapulan etsintä. Ihan ok. Palautuksessa siirtää kapulan takahampaisiin, mistä huomautinkin. Tätäkin pitäisi ehkä hieman jaksaa hioa..


Viljo



  • Metalli. Ihan hyvä ja videolta katsottunakin näyttää ihan kivalta :) Kapulanottossa tosin hieman sählinkiä..

  • Luoksetuloa läheltä ja pari stoppia. Nämäkin hyvin.

  • Ruudunkorjauksia eripuolilta. Hienosti osaa kaikista muista suunnista, paitsi siitä mistä oikeasti pitäisi.. No, kova vauhti ja pidentyvä matka ovat varmaan tähän syyllisiä. Lisää treeniä vaan :D

  • Hypyn paluuvaihetta vinosta. Tein nyt niin, että kävin näyttämässä hyppyä ennen kutsua. Toimi mainiosti :)

  • Seuraamista. Aikas pomppivaa ja aikas edistävää :P Treenasin etupäässä oikealle käännöksiä ja tämä treeni nostaa Viljoa aina -> järkky pomppiminen lisääntyy. Treeni onnistui kuitenkin ainakin sen puolesta, että oikealle käännökset nopeutuivat ja Viljo oli skarpimpi. Itsestä tuntui, että oli loppuvaiheessa jo vähän laiska, mutta ei sitä kyllä videolta huomaa... Hauskaa katsottavaa on myös "tottelevainen" Toivo-setä :P Hiihtelee ja tekee kyllä ihan mitä lystää..


Loppuun vielä ryhmäpaikallaolot. Toivolla istuminen. Ok. Ja Viljolla makuu. Ei edelleenkään mene millään käskyllä maahan (ei edes mun) eikä myöskään nouse ylös..



Osa videomateriaalista löytyy täältä :)