Olo on ollut kuluneen viikon melko tyhjä ja masentunut. Tuntuu kuin matto olisi vedetty jalkojen alta jälleen kerran. Koiran menetys parhaimmassa iässä ei ole todellakaan helppoa ja luulen että harrastuskoiran kohdalla se on vielä vaikeampaa. Vuosien työ, yhteiset kokemukset sekä kaikki onnistumiset, epäonnistumiset, ilot ja surut. Kuinka suuri rooli yhdellä pienellä koiralla onkaan voinut olla elämässä.
Metku oli kolmas koirani jonka kanssa kaikki jäi aivan kesken. Kirpun kuolema, Viljon sairastuminen ja nyt Metku. Välillä tuntuu niin epäreilulta. Jälleen pitäisi kaapia itsensä kasaan ja ryhtyä uudestaan yrittämään. Älkääkä käsittäkö väärin. Rakastan koirien kanssa puuhailua ja koirat tulevat toivottavasti aina olemaan iso osa elämääni! Metkun mukana kuoli kuitenkin niin paljon. Osa harrastamisen iloa ja osa hulluutta. Aika näyttää miten tästä eteenpäin. Tavoitteita ei ainakaan enää sen kummemmin ole, enkä tiedä tuleekokaan.
Woody Woodpecker. Tulevaisuuden tokotaivaan kirkkain tähti. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti