Blogin päivitys hiipui välittömästi pentujen lähdettyä :P
Kotiin pennuista jäi iso ruskea, joka tulee (ainakin vielä jonain päivänä:) tottelemaan nimeä Voitto. Hauska kaveri! Aina iloinen ja reipas, eikä ole vielä tähän mennessä ihmetellyt oikeastaan yhtään mitään. Porhaltaa menemään kaikkialle häntä pystyssä ja pitää kaikesta ja kaikista :) Jotain pikkujuttuja ollaan alettu jo treenailemaan ja Voitto tuntuu omaavan loistavan keskittymiskyvyn ja oppii nopeasti. Sen kanssa onkin mukava puuhastella!
Olen kyllä enemmän kuin tyytyväinen kaikkien Leen pentujen luonteisiin! Ainakin tällä hetkellä ne tuntuvat juuri sen tyyppisistä koirilta mitä uskoin ja toivoin tästä yhdistelmästä tulevankin :) Avoimia, rohkeita ja reippaita naperoita, joilla tuntuu olevan kaikki tarvittavat palikat kasvaa hienoiksi harrastuskoiriksi. Osa pennuista on suht vahvatahtoisia, mutta toivottavasti uudet omistajat pärjäävät :P
Epäonnea ja suruakin on valitettavasti mahtunut jo nyt tähän pentuprojektiin. En usko, että kenenkään muun kuin minun onnellani edes voisi olla mahdollista ettei pentueen viidestä uroksesta yhdelläkään ole palleja! Tietysti vielä on mahdollista että osalle pojista sellaiset tulee, mutta katsotaan nyt..
Pennuista kaikki muut paitsi valkoinen poika ovat muuttaneet uusiin, omiin koteihinsa. Valkoinen poika on tällä hetkellä ystäväni Riitan luona jumppailemassa ja rakentelemassa pohjia tulevaa elämää varten. Syy tähän on se, ettei se valitettavasti ole kehittynyt fyysisesti aivan samaa tahtia kuin muut pennut. Se on tutkittu ja kuvattu, eikä siitä ole löydetty mitään varsinaista vikaa. Sillä pitäisi olla hyvät mahdollisuudet kehittyä aivan normaaliksi, terveeksi koiraksi. Aika näyttää. Riitan ja Ipan yhteistä taivalta voi seurata Riitan blogissa: http://kipitiku.blogspot.fi
Einari eli Eicca muutti Katjan luokse Keuruulle ja heidät tullaan tulevaisuudessa näkemään ainakin toko ja pk kentillä.
Piirtopää poika eli Rin muutti Sannan luokse Turkuun ja heidän ykköslajinsa on koiratanssi. Rin pääsee tulevaisuudessa toivottavasti myös lampaita katsomaan :)
Kokokaulus eli JJ muutti Urjalaan toisen Sannan uudeksi työkaveriksi. Sannalla ja Jarilla on pieni lammastila, jossa JJ tulee isona työskentelemään. Paimennushommien ohella JJ tullaan näkemään myös agilitykentillä.
Tytöstä tuli Soppa ja sekin pääsee uuden omistajansa Päivin kanssa paimentamaan :) Paimennuksen lisäksi Sopasta olisi tarkoitus tulla myös tokokoira ja ehkä Soppa pääsee liitelemäänkin.
- Posted using BlogPress from my iPhone
Onnea uusille pennun omistajille! Aika pakkaukset olette saaneet, jännittävää seurata mihin yhteinen matkanne johtaa <3
VastaaPoista