torstai 12. heinäkuuta 2012

Jälkeä, paimennusta ja kotipihatokoilua

Kimppatreenit ovat viimeaikoina jääneet vähiin, mutta kotipihassa ollaan puuhasteltu ahkerasti.

Leellä on hampaiden vaihto täydessä vauhdissa. Treenaamista tämä ei juurikaan haittaa (leikkii edelleen hyvin ym.), mutta aivan kuvottavalta suu haisee ja ikenet ovat turvoksissa :( Kapulanpitotreenit jätin suosiolla hetkeksi tauolle, mutta muuten ollaan treenailtu normaalisti.

Mitä Lee sitten osaa? No, ei paljon mitään ;o) Leikkimistä ollaan harjoiteltu ja lelujen takaisin tuomista (sujuu jo aika kivasti ja varsinkin pallot palautuvat vikkelästi uutta heittoa varten:). Namipalkkausta olen myös yrittänyt kehittää. Lee ei ole mikään aivan sika-ahne ja olenkin työstänyt palkkaustapoja joilla se joutuisi aktiivisemmin tavoittelemaan nameja.
Kohteiden kiertäminen sujuu hyvin ja vauhtinoudotkin samaten :) Merkkiä ollaan kokeiltu muutaman kerran, lätkää ja nenäkosketusta kämmeneen työstetty. Seuraamisessa käännökset ovat hyviä ja eteenpäinkin ollaan päästy jo pikku pätkiä. Seuraavaksi ajattelin treenailla sivuaskelia laudalla :) Istumista ja maahanmenoa Lee tarjoaa myös aika helposti, mutta näihinkään ei ole olemassa vielä mitään käskyä. Eilen ryhdyin opettamaan seisomista ja aika kivasti pikku koira tajusikin heti tarjota ponnahduksia (tarkoituksena siis opettaa hopp stå:)

Lotan ja Ilon kanssa kävin treenailemassa tiistaina ja samalla testasin kuinka Metkulaiselta sujuu osa evl:n liikkeistä. Sujui aikas hyvin :D Seuraaminen oli mielestäni tosi hyvää, tunnari ja kaukot samaten. Ruutu ok. Ohjatussa kääntyi liian jyrkästi ja suuntasi kohti keskimmäistä. Samalla hetkellä kun huusin pysäytyskäskyn huomasi mokansa ja olisi omatoimisesti korjannut oikealle. Höh :(

Lammaslaitumella heinä on villiintynyt täysin ja isolla pellolla alkaa olla mahdotonta treenata :( Treeniaitausta kävin muutama päivä sitten viikatoimassa ja se onkin nyt suht siedettävässä kunnossa. Paimennuksen suhteen on muutenkin pientä ahdistusta ilmassa :( Treenit junnaa paikoillaan, eikä itselläni ole hajuakaan siitä mitä pitäisi seuraavaksi tehdä tai miltä homman pitäisi ylipäätään näyttää. En vain yksinkertaisesti osaa :(

Jäljestämässä olen käynyt muutaman kerran. Ei tosiaankaan mitään kovin kummoista. Lyhyitä pätkiä ja silleen :) Viimeksi tein Toivolle ja Viljolle muutaman sadan metrin jäljet, joihin haasteiksi tieosuuksia. Toivon jälki kulki melkein kokoajan tiellä tai hiekalla ja Viljolla oli pari lyhyttä tiepätkää. Toivo oli hyvä ja Viljo sitten jotain muuta.. Sillä ei vaan maltti ja keskittymiskyky riitä. Kun tulee vaikeampaa se ei pinnistele kovemmin, vaan nostaa pään ylös ja alkaa sinkoilla :( Lyhyitä pätkiä se kykenee ajamaan ihan ok, mutta pitemmillä haasteosuuksilla sen pääkoppa selkeästi tarvitsee aika ajoin lepuutusta ja tällöin se yrittää selviytyä ryntäilemällä ympäriinsä :-/


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti