Kuka onkaan uskollisin ystäväni?

 Voi hitto tätä pimeyttä, kuraa ja märkyyttä :( Tää on taas se aika vuodesta kun herää ihmettelemään miks ihmeessä on tullut hankkineeksi peräti kolme koiraa..  Hermo menee, kun hiekkaa, rapaa ja paskaa on kaikki paikat täynnä :((((( Nyt pakkasta ja lunta ja ÄKKIÄ!!!!!

Äiti, isä, Minttu, Siru ja Manu tulivat tänään kyläilemään ja samalla käytiin tietysti lenkillä. Iso osa normilenkkipelloista on käännetty ja vesisateet ovat tehneet osan reiteistä todella märiksi ja kuraisiksi. Tästä syystä olenkin haeskella uusia lenkkireittejä ja tänään lähdettiin yhdelle niistä. Alkumatkasta oli pientä kuralätäkköä ja saappaiden pohjiin kertyi vähintään puolen metrin paakkut mutapellon reunaa rämpiessä, mutta ei mitään sen pahempaa :P Suurinpiirtein puolessa välissä lenkkiä seuraamme liityi iso tutkapantainen koira (karjalankarhukoira tms.?). Kävi moikkailemassa koiriamme ja hengaili muutenkin tyytyväisen oloisena matkassamme, eikä tehnyt elettäkään häipyäkseen. Muutama kilometri mentiin tällä kokoonpanolla ja sitten puolivälissä erästä peltoa huomasimme pellon toisella puolella passissa olevat hirvimiehet. Jep, jep. Hirvikoirahan se meillä oli matkassa :) Yritin hätistää koiraa miesten luokse ja miehet huutelivat koiraa (jonka seurauksena jo vähän puolikuuro Siru lähti aina juoksemaan hirvimiehiä kohden:), hirvikoira sen sijaan huutelusta vähät välitti ja oli vakaasti päättänyt pysyä uusien ystäviensä matkassa.. Kertaalleen talutin koiran pannasta lähelle miehiä ja samantien kun laskin pannasta irti koira teki uparit ja ampaisi takaisin meidän kauempana odottavan lauman luo. Hitto. Ja ei kun uudestaan. Päätettiin, että äiti ja isä lähtevät meidän lauman kanssa kauemmaksi ja minä vien hirvikoiran perille asti. Uskollinen Metku koirani oli tässä vaiheessa bongannut muutaman hirvimiehen ja häipynyt hengailemaan uusien parhaiden ystäviensä seuraan.. Viljokaan ei vissiin kertaakaan taakseen vilkaissut lähtiessään porukoiden matkaan.. Mutta mitä tekeekään Toivo. No, toisin kuin muut petturit Toivo-setähän ei minua ikinä hylkää  Tonanza istui paikoillaan kuin tatti, eikä korvakarvakaan värähtänyt vaikka porukat yrittivät sitä kovasti mukaansa huudella. Katseli vain huolestuneena perääni kun kuljetin hirvikoiraa pellon poikki. Ekasta kerrasta oppineena vein koiran nyt ihan perille asti. Koira oli kuitenkin ovela ja juuri vaihtoa suorittaessa onnistui lipsahtamaan mieheltä otteesta.. Teki kuitenkin onneksi ratkaisevan virheen heittäytymällä läheiseen ojaan :) Meikäläinen salamana ojan toiselle puolelle ja banzai-loikalla koiran niskaan sen yrittäessä ampaista ojasta ylös ja takaisin koiriemme luo. Huh.

Uskollisista, uskollisin. Toivo-setä :)