Taas on hurahtanut aikaa edellisestä päivityksestä :( Veto on ollut poissa, eikä oikein mitään olla puuhastellakaan. Vähän paimennusta ja tokoa.
Keskiviikko iltana tokoiltiin mun lähikentällä kera Katin, Emman ja Timon. Oli kylmä ja kenttä tuntui omiin jalkoihinkin aika kovalta. Koiratkaan eivät tainneet ihan normitahtiin revitellä.
Toivo
- Seuraaminen. Alku aina hankalaa, mutta loppua kohti onneksi paranee :) Pitkähkö kaavio Katin toimiessa liikkurina. Musta tuntuu, että Toivon seuraaminen on parantunut aikalailla!? Paikka on ihan jees, kontaktikin tietty, eikä Toivo myöskään enää edes paina!! En tiedä miltä näyttää, mutta tuntuu kuitenkin ihan hyvältä.
- Idari. Istumiseen asti kisamaisesti. Nyt ei ennakoinut liikkurin käskyjä ja muutenkin aika siisti suoritus. Seisominen olisi voinut olla napakampi. Istuminen hyvä!
- Ruutu. Tässä ei mitään ihmeellistä. Oikein hyvä suoritus :) Jaa-niin. Toivon kaula oli kuulemma venynyt aikalailla kävellessäni viimeistä pätkää. Ei kuitenkaan edes meinannut lähteä. Lisäksi en muistanut millä käskyllä olen kutsunut ruudusta seuraamaan...
- Kaukot. Nappisuoritus tälläkin kertaa :)
- Tunnari. Perseestä :( Tää on kyllä nyt aivan totaalisesti kateissa. Otin alkuun pelkän oman piilotuksen. Hyvin. Kisamaisissa suorituksissa joka kerta lähtövingahdus, lisäksi menee liian lujaa ja lennättää kapuloita. Ekalla kerralla siirsi jalallaan oman kapulan aivan kiinni toiseen.. Nappasi molemmat ja lähti palauttamaan. Tajusi matkalla, että nyt meni vituralleen ja sylkäisi molemmat kapulat suustaan ja tuli luovutusasentoon ilman mitään. Uusinnalla toi ihan pokkana väärän.. Vasta kolmannella vähän tunnarinnäköinen suoritus... Pitäis varmaan tehdä jotain..
Viljo
- Seuraaminen. Hih, eipä se Viljon meno paljon seuraamiselta näytä. Innokas on ja kovasti yrittää (vähän liikaakin:). Juoksupätkää luulin hyväksi, mutta katsojat sanoivat jälkikäteen melkein kuolleensa nauruun.. Hitaassa kävelyssä Viljo kuulemma lyhenee melkein puoli metriä (etuosa yrittää pitää oikean paikan ja takaosa haluaa mennä lujempaa :).
- Idari. Istuminen hidas, mutta istui kuitenkin. Maahanmenossa vähän asetteli itseään. Muuten aika ok.
- Ruutu. Tämä oli kerrankin suht hyvä. Merkillä jäi ehkä hiukka liika kauas? Ruutuun lähti lujaa, mutta jarrutti vähän ennen ruutua ja löysi jopa suht oikean paikan :) Otin vielä uusinnan hiukan lähempää ja nyt aivan nappisuoritus!!
- Kaukot. Ihan kivat. Ei peruuta enää juuri ollenkaan. Vaidot mun makuun vähän löysät.. Ei tee niin voimakkaasti kuin esim. Toivo, vaan ehtii vähän asetella itseään.
- Tunnari. Viljollekin aluksi yksi oman piilotus. Kisamainen tunnarikin oli ihan kelpo suoritus. Ehkä hieman rauhallisemmin voisi haistella, mutta nyt ei ainakaan härkkinyt vääriä.
- Luoksetuloja. Loppuun otin vielä namin kanssa luoksetuloja läheltä ja eri kulmista. Viljo oli oikein hyvä :) Ekalla kerralla tuli ihan vinoon ja meinasi rohmuta namit kädestä.. Tästä annoin vähän palautetta ja sen jälkeen sir William malttoikin mielensä ja teki hienoja suorituksia :))
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti