tiistai 10. marraskuuta 2009

Hyppysemppa ja tokoa


Viikonlopun vietin Nokialla Vappu Alatalon hyppyseminaarissa. Alunperin oli suunnitelmissa osallistua Toivon kanssa, mutta koska Toivo ei ole vieläkään saanut lupaa hypellä, niin Viljo pääsi tuuraamaan. Viljon kanssa halusin neuvoja etupäässä pk-hyppyä varten.


Seminaari oli jälleen kerran loistava!! Paljon hyviä harjoituksia ja tällä kertaa pystyin jo hieman paremmin hahmottamaan mikä hyppy oli hyvä ja mikä huono :) Viljon kanssa harjoiteltiin aluksi yksittäishyppyä. Tässä Vappu sanoi, että Viljo saisi siirtää ponnistusvaiheessa paremmin painonsa paremmin taakse. Pk-hyppyä varten Viljon tulisi myös ponnistaa jyrkemmässä kulmassa. Nyt Viljon hypyt olivat hieman turhan laakoja. Hyppykorkeuden kasvaessa (siis noin 40 cm jälkeen..) Viljo alkoi mennä hypyn alta ja rimoja + optista harhaa lisätessä meni kerran myös hypyn lävitse.. Lauantain toinen harjoitus oli perussarja. Hyppyjä oli muistaakseni viisi kappaletta kuuden jalan välein. Viljon hyppytekniikka ei ollut tässäkään kovin hyvä. Viljo käytti hypätessään liikaa etuosaa ja pää oli myös liian ylhäälllä. Lisäksi Viljo pyrki hyppäämään kaksi viimeistä hyppyä yhdellä loikalla. Sunnuntaina harjoiteltiin taipumista kolmella hypyllä. Tämä aika ok. Tosin Viljo kävi liian kuumana ja jouduin vaihtamaan välissä palkan lelusta namiin. Toisena harjoituksena teimme etäisyyden arviointia perussarjalla, jonka jälkeen tuli pidempi väli ja korkeampi hyppy (40cm). Tarkoituksena olisi ollut pidentää viimeistä väliä kunnes koira ottaa väliin laukka-askeleen ja tämän jälkeen palata taaksepäin. Tähän ei kuitenkaan Viljon kanssa päästy.. Viljo alitti kerta toisensa jälkeen viimeisen hypyn ja kun lisäsimme rimoja niin ettei alta enää päässyt Viljo alkoi kiertää hypyn. Johtuiko tämä sitten kokemattomuudesta (Viljohan ei ole agilityhyppyjä juurikaan tehnyt), epävarmuudesta vai siitä että hyppääminen tuntui epämukavalta, on mahdotonta sanoa. Töitä on jokatapauksessa edessä melkoisesti ennenkuin Viljon pk-hyppy tulee olemaan kunnossa!! Mielestäni Viljo väsyi aikalailla harjoituksissa ja ihan samanlaista ponnua ja luontaisesti hyvää hyppytekniikkaa sillä ei kyllä valitettavasti ole kuin Toivolta. Toivollehan kaikki harjoitukset olivat silloin viimeksi tosi helppoja :))


PK-hypyn harjoitteluun Vappu suositteli samoja perusharjoituksia kuin agilitykoiran hyppyharjoitteluunkin. Joitain pieniä eroja toki löytyi. Tässä niistä jokunen:



  • PK-koiran kanssa perustekniikkaa on harjoiteltava myös noutokapula/lelu suussa

  • Korotettava pk-este on harjoittelussa välttämätön. Harjoitukset aloitetaan n. 40 cm hypyllä.

  • Toistoja tehdään vähän. Maximi korkeudella ainoastaan yksi!

  • Kapulan heiton tulee olla tarpeeksi pitkä, että koiralla on aikaa hakea hyvä ponnistuspaikka (ei kuitenkaan tarvita mitään ylipitkää 15-20m heittoa..)


  • Takaisinpäin hypätessä kannattaa käyttää targettia ym. ohjaajan jaloissa, että koira hyppää oikealla tekniikalla myös kohti ohjaajaa!! Ei siis niin, että koira hyppää pää ylhäällä yrittäessään pitää katsekontaktia ohjaajaan.

  • Pk-hypyn hahmottamista harjoiteltava. Hyppy voi aluksi näytää koiran silmissä ylipääsemättömältä seinältä. Varsinkin kun esteen läpi ei näe.

  • Harjoitus: Kolmen esteen perussarja kuuden jalan väleillä ennen pk-estettä. Pk-esteen aloituskorkeus 40cm. Kahden esteen perussarjan voi halutessaan lisätä myös pk-esteen jälkeen. Ennen ja jälkeen pk-estettä yhdeksän jalan väli.  Tehdään max. viisi toistoa  lisäämällä + vähentämällä lautoja pk-esteeseen.                                                Kuva:   I 6 I 6 9  I   9  I 6


Maanantaina ajelin Mouhijärvelle tokoilemaan Marian, Paxin ja Lujan kanssa. Treenailtiin Marian hallissa turvassa pakkaselta ja liukkaudelta :)) Luksusta!!


Toivo:



  • Luoksetulo. Aluksi yksi kisamainen. Muuten ok, mutta seisominen jälleen huono :( Korjasin sitä sitten hieman ja vaadin parempaa suoritusta. Korjauksen ajoitukseni ehkä hieman pielessä, sillä ottaessani uudestaan Toivo lähti liikkeelle tosi hitaasti. Ihmeellistä! Huomautukset ei yleensä vaikuta Toivon luoksetulovauhtiin mitenkään. No, nytkin lisäsi vauhtia nopeasti ja stoppi oli kyllä tosi hieno. Annoin tulla vielä toisenkin pätkän ja tässä lähtövauhti jo ihan normaali :)) 

  • Hyppynouto. Kapulanotto epäsiisti ja takaisin tullessa meinasi kiertää!! Varmaan eka kerta ikinä!!! Heitto oli hiukan vino ja takaisin tulessa Toivo ei vaan taitanut enää muistaa koko hyppyä :( Uusinnalla oikein hyvä.

  • Ruutu. Tosi hyvä!! Palkkasin suoraan ruutuun.

  • Ohjattu. Tässäkään ei vissiin mitään erikoista. Eteentulossa istui hiukan vinoon, mutta luulisin että johtui alustasta. Matto oli aika liukas, eikä Toivo oikein osannut arvioida jarrutusmatkaa.


Viljo:



  • Ruutu. Merkki hieno ja ruutuun ampaisi lujaa. Juuri ennen ruutua alkoi sir Williamin pää pyörimään kuin väkkärä (yritti bongata onko ruudussa lelu:).  Stoppasi kuitenkin aivan nappipaikalle!! Kävin palkkaamassa suoraan ruutuun

  • Hyppynouto. Tämä hieman jännitti, sillä en ole treenannut metskulla pitkään aikaan... Sujui kuitenkin hyvin. Ei merkkiäkään mistään ällökapulasta :) Pikemminkin päinvastoin.. Kapulanotto oli nimittäin melkoista sekoilua (Viljo kävi aika kuumana, eikä saanut kapulaa heti suuhunsa). Palautus oli vauhdikas ja palkaksi annoin hillutella kapulan kanssa. 

  • Ohjattu. Merkki huono. Nopea, mutta jäi taas vinoon. Enkä edes vaatinut korjaamaan.. Nouto hyvä ja palkka vauhdista. Haetutin vielä toisenkin puolen. Nyt osasi mennä merkillä ihan oikeaan kohtaan ja nouto jälleen hyvä.

  • Seuraaminen. Paljon enempää innoissaan ei koiraeläin kyllä enää voi olla :) Tekniikka ja tarkkuus ei tälläkään kertaa ihan vimpanpäälle.. Tai no, muuten aika ok (paikka ja kontakti loistavat!!) mutta Viljon jalat ei kyllä kovin usein osu maahan..

  • Luoksetuloja läheltä ja namilla. Maria kommentoi, että Viljo tulee paljon paremmin vaikeammista kulmista. Sir William on tähänkin hommaan aika motivoitunut ja helpoista kulmista puolihuolimattomasti vain syöksähtää.. Havaitsin myös, että olen todennäköiseti palkannut enemmän oikeasta kädestä (Viljo kääntyy herkästi vinoon kohti oikeaa kättä). Lisäksi pitäisi enemmän treenata malttia, sillä Viljo alkaa nopeasti korjailemaan asentoaan heti kun lisään viivettä palkkaukseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti