Viikonloppuna leireiltiin P-pentueen (eli Toivon lapsosten:) voimin Hollolassa, Upilan leirikeskuksessa. Paikalle olivat saapuneet Mari & Rimma; Tarja, Timppa & Padi; Oili, Pete & Meg; Virve, lapset & Vic sekä A-pentueesta Zac kera Arjan ja Akin.
Lauantai aamuna aloitettiin tokoilulla. Minä tietenkin hieman myöhästyin, joten otin omilla koirillani vain pikku treenit. Toivo teki ruutua, seuraamista, vähän kaukoja ja lisäksi näytin, miten olen harjoitellut luoksetuloa läheltä. Viljo pääsi tekemään ruutua, kaukoja ja taisimpa muutaman kapulan pidonkin ottaa. Kaikki ok.
Majoittumisen ja ruokailun jälkeen lähdettiin sitten metsään :) Toivon kanssa otin ainoastaan esineruutua. Ruutu oli kisakokoinen ja sinne vietiin kolme esinettä. Toivo työskenteli suht kivasti :) Ei mitään älytöntä juoksentelua ja näin ollen esineetkin palautuivat melko nopeasti. Tosin yhtä esinettä palauttaessaan Toivo kompuroi pahannäköisesti :(
Ruutuilemasta siirryttiin sitten kiireenvilkkaa agilitykentälle. Pete oli kehittänyt omasta mielestään helpon radan, joka kylläkin sisälsi monta meille vaikeaa kohtaa.
Toivo kulki oikein kivasti :) Oli kuuliainen ja kääntyikin varsin hyvin. Kokeilin alkukiemuroihin jaakotusta ja sain sen jopa toimimaan suht hyvin. Hieman sai kyllä tässäkin olla tarkkana, sillä jos Toivon vain jätti selän taakse, niin se saattoi välittömästi ottaa etäisyyttä ja valita putken väärän pään.. Radalla oli myös yksi kohta joka aiheutti rutkasti harmaita hiuksia. En meinannut millään saada omaa ajoitustani kuntoon ja Toivo sinkoilikin milloin mihinkin. Hienoisen hinkkauksen jälkeen sekin kohta kuitenkin onnistui :)
Radan jälkeen lähtiessäni jäähdyttelemään huomasin, että Toivo oli kolmijalkainen :( Tosi kurjaa. En edes tiedä missä se satutti itsensä. Radalla ei sattunut mitään erikoista, joten mietinkin, että olisiko koipi voinut mennä jo esineruudussa?? Agilitykentälle tullessaan Toivo oli ainakin niin innoissaan, että tuskin edes tunsi mitään kipua ja ihan hyvin saatoin treenata koko ajan kipeällä koiralla :(( No, niin tai näin, joka tapauksessa koko loppuleirin Toivo konkkasi kolmella jalalla (ja protestoi kovaa kohtaloaan autossa, sillä olisi tietysti ollut omasta mielestään aivan kykenevä treenailemaan...).
Ahkeran treenailun jälkeen iltaa vietettiin hyvässä seurassa syöden, juoden ja jutellen :))
Su aamu aloitettiin jälleen tokolla. Koska Toivo oli kolmijalkainen pääsi Viljo tuuraamaan (eikä Viljo ollut tilanteesta yhtään pahoillaan:).
Marilla oli tokohyppy mukana, joten sitä piti tietysti testata :) Avitin Viljoa muutaman kerran esteen sivusta, että saisin istumisesta nopean ja kertaalleen taisin ottaa suht kisamaisesti. Ei mitään ongelmia :)
Sitten merkkiä ja ruutua. Alkuun Viljo lähti matkaan jo Marin käskystä, mutta pienellä hiomisella malttoi kuin malttoikin pysyä :) Muuten liike aika ok. Hyvin myös huomasi, että koiralle on paljon selkeämpää löytää oikea paikka ruudussa, kun ruudun ympärillä on nauhat. Pitäisi varmaan viimein hommata itsellekin...
Tämän jälkeen ohjattua. Nyt Viljo ei ampunut suoraan kapulalle, mutta merkille menoa pitää vielä hieman hioa :P Viljo jää tosi vinoon ja toistoilla alkaa myös kyttäämään kapuloita, jolloin vauhti hidastuu. Annoin kuitenkin joka kerta noutaa ja palkkasin vauhdista. Tässä ei mitään ongelmaa ja suurin osa kapuloidenotoistakin varsin siistejä :)
Seuraamisessa sain ohjeeksi kiinnittää huomiota omaan kroppaani :) Olen kuulemma jonkun verran kääntynyt koiraanpäin ja lisäksi vasen olkapääni on taaempana. Koiran seuraamiseen oma vartalon suoristukseni ei kuitenkaan yllättävää kyllä vaikuttanut. Ihan samalla paikalla, hieman liian edessä, pysyi sir William koko ajan :))
Toisella kierroksella otin Viljon kanssa tunnaria. Tämä liike oli jossain vaiheessa jo niiiiin hyvällä mallilla, mutta sitten Viljo alkoi kiihtyä hieman liikaa ja uskoa tietävänsä mitä kuuluu tehdä ja alkoi pokkana tuomaan ihan mitä sattuu.. Näin ollen olenkin joutunut nöyrtymään, palaamaan taaksepäin ja helpottamaan treenejä. Tälläkin kertaa Viljo hieman singahteli kapuloille ennen aikojaan ja välillä myös ennätti vähän maistella vääriä.. mutta palautti kyllä joka kerta oikean :)
Aivan lopuksi otin vielä kaukoja. Tätäkin pohdittiin jonkun aikaa porukalla, sillä Viljo tuppaa peruuttelemaan aikas reippaasti i-s ja m-s vaihdoissa. Korjaukseksi ehdotettiin ainakin estettä koiran taakse. Ajattelin kuitenkin korjata ongelmaa hihnan avulla estämällä. Testailinkin tätä hieman, mutta Viljo ei ainakaan vielä päässyt kärryille siitä mitä siltä haluttiin ja sähläsi. Uskoisin kuitenkin, että se lähtee tästä sujumaan :)
Omien treenien lisäksi oli tietysti hienoa päästä seuraamaan Toivon lapsosten treenejä ja taitavaa "pikku" Zacia :) Kaikki olivat niin taitavia ja hienoja <3 Tosi mukavaa myös nähdä kuinka hurjasti kaikki ovat kehittyneet sitten viimenäkemän :)) Nappailin myös muiden treeneistä useammankin vinkin, joita aion ehdottomasti testata :D
Tokoilun jälkeen esineruutuiltiin jälleen. Nyt emme talloneet aivan kisakokoista ruutua, vaan ruudun koko oli n. 20x50m. Viljolle otin kolme esinettä suurinpiirtein samoihin kohtiin kuin edelliselläkin koiralla (en halunnut mitään turhia vanhoja hajuja alueelle). Viljo oli p-ä-t-e-v-ä!! Lähiesineen se bongasi heti (tosin mietti kyllä sekuntin-pari jatkaisiko sen kanssa matkaa, etsimään lisää..). Palautti kuitenkin omatoimisesti :) Oikeassa takakulmassa oleva esine nousi myös heti ja palautuikin salamana. Kolmatta, noin alueen keskivaiheilla ollutta esinettä, Viljo joutui hetkisen etsimään ja siinä katsoin jo vähän, että lähteekö mopo käsistä.. Viljo hieman kiihdytti vauhtia, mutta jatkoi kuitenkin työskentelyä ja pikapuoliin saikin esineestä vainun (tämän esineen paikka oli muillekin koirille hieman hankala ja ne joutuivat tekemään kovasti töitä paikallistaakseen esineen). Palautus jälleen hyvä ja nopea. Taitava Viljo!! Sen esineruutu olisi kyllä jo aivan kisakuntoinen :))

Ennen kotiinlähtöä osaporukasta lähti vielä liitelemään. Minä en tietenkään malttanut lähteä kotiin, vaikkei Toivolla voinut treenata, vaan lähdin katselemaan muiden menoa. Muiden tutustuessa rataan otin Viljon kanssa hieman putkea ja pujottelua. Havaitsin ainakin, että Viljo osaa pujotella loistavasti putkelta poispäin, mutta sitten kun mennään kohti putkea, niin menee ehkä yhden välin ja sitten singahtaa putkeen :D No, ei onneksi paljoa haittaa :)) Löysimme myös kentältä suorastaan esihistoriallisen flyball-koneen. Sitäkin piti tietysti testata. Näissä jutuissa Viljo on oikeasti tosi nokkela :) Laitoin vain pallon koneeseen ja näytin Viljolle, että paina tuosta. Niin se tekikin ja pallo lensi kaaressa ulos laitteesta. Ja lensikin sellaisella jättikaarella, että vaadittiin pari toistoa, ennenkuin Viljo edes tajusi että laitteesta on mahdollista saada pallo ;o)
Liitelyiden jälkeen käytiin vielä Marin ja koirien kanssa lenkillä.
Kiitos kaikille loistavasta leiristä ja hyvästä seurasta!! Mukavaa kuinka ihanille ihmisille Toivon lapsoset ovat päässeet :) Ensi vuonna ehdottomasti uudestaan!!!
Viljon leirikuvat: Aki Heiskanen. Kiitos kovasti, että sain laittaa kuvat esille blogiini!
Viljo skarppina :) Olisiko kyseessä kaukot tai sitten hypyn jälkeen istuminen?
Tässä tarkkaavaisena hypyssä :))
Pikku kyylä merkillä. Ja tämä ei ole edes paha.. Yleensä Viljo on aivan lituska :)
Ruutuuuuuun
Merkille meno
Hmm. Ei ehkä ihan korrekti kapulanotto..
Osaa se onneksi paremminkin :))
Tarkkana tunnarissa.
Seuraamista
Tässä näyttää jo ihan hyvältä :))
Vauhti-Viljo singahtaa esineruutuun.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti