tiistai 3. kesäkuuta 2008

Raunioilla




Ihme on tapahtunut ja meidän seuramme on saanut treenipäivän Sulkavuoren raunioradalta :) Eipä sitä kovin montaa vuotta olekkaan yritetty.. No, jokatapauksessa tästä lähin treenaillaan sitten aina maanantaisin raunioilla :)

Viljolla otin näin ensimmäisellä kerralla vain pienenpienen treenin (se kun ei ole aikaisemmin juurikaan raunioilla liikuskellut). Kaksi maalimiestä suorapalkoilla ja ohjeeksi annoin vain, ettei mihinkään hirmuisen vaikeaan paikkaan, mutta kuitenkin niin että vähän joutuu kiipeilemään. Alueella tuuli todella voimakkaasti ja tuuli myös hieman pyöri, joten etsintäsuunnitelmanikaan ei ollut kummoinen :) Lähinnä halusin vain nähdä miten Viljo raunioilla liikkuu.

Viljo spurttasi matkaan vauhdikkaasti ja sai aika nopeasti hajun ensimmäisestä maalimiehestä. Tämä oli varsin helpossa paikassa, sisällä sellaisessa puisessa rakennuksessa. Ei ongelmia :) Toinen maalimies oli hieman vaikeammassa paikassa keskellä isoa kasaa. Viljo liikkui edelleen aika vauhdikkaasti ja suht reippaasti. Etsi kuitenkin ihan selkeästi helpompia reittejä. Maalimiehestä hajun saatuaan joutui tarkentamaan aika kauan ja myös tässä etsiskeli helpompaa tietä. Suht ok kuitenkin.

Jonkun verran kuormittavampaa vaikeassa maastossa etsiminen, ainakin näin ensimmäisellä kerralla, Viljolle oli. Se väsyi mielestäni enemmän kuin yleensä ja myös liikkui kasoilla huonommin, kuin niinä muutamina kertoina joina olen siellä itsekseni käynyt koirien kanssa kiipeilemässä. Toivottavasti kuitenkin paranee jatkossa.

Lopuksi otin vielä Viljon kanssa ketteryystelineitä. Metalliputki, keinu ja liikkuva tynnyrisilta olivat helppoja nakkeja :) Tikapuilla Viljo hutiloi liikaa ja yritti ryntäämällä, jolloin ei tietenkään onnistunut :( Otettiin sitten uudestaan niin, että mulla oli tiukka ote pannasta ja kielsin ryntäämästä. Aika hyvin :))



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti