sunnuntai 29. kesäkuuta 2008

Päivitystä




Hieman on taas vierähtänyt edellisestä päivityksestä.. Laiskoteltu ei kuitenkaan olla, vaan ahkerasti on tullut treenailtua kaikenlaista :)

Tokossa Viljo on saanut uutta opiskeltavaa. Kotona olen hinkannut kaukojen i-s vaihtoja (päädyin lopulta kuitenkin siihen "perinteiseen" versioon, missä takajalat pompsahtavat taaksepäin). Tämä sujuu jo varsin kivasti ja on Viljon mielestä huippuhauskaa :)

Tunnaria ollaan treenailtu pihalla. Tämäkin on edennyt ihan mukavasti :) Viljo on niiiiiiiin paljon rauhallisempi kuin Toivo ja oikeasti miettii mitä sen kuuluisi tehdä :))

Luoksetulon seisomisia ollaan tehty sekä kotona että kentällä. Kotona olen ottanut namilla ja kentällä olen käyttänyt palkkana merkille pääsemistä :D Viljolla on tosi hyvä pysähtymistekniikka :) Olen palkannut vain ne stopit, joissa Viljo on tehnyt lukkojarrutuksen molemmilla etujaloillaan ja tällä hetkellä se pysähtyy kyllä kuin seinään :)) Varsinaiseen suoraan luoksetuloon (ja myös noutokapulan palautukseen) sensijaan haluaisin edelleen lisää vauhtia. Sisällä Viljo tekee tosi hyvin (vaikka matka onkin lyhyt), mutta kentällä se himmailee ihan liikaa. Tulee kyllä laukalla, muttei läheskään niin lujaa kuin pääsisi :( Toisaalta taas en tiedä onko tämä mikään oikea ongelma, sillä Viljostahan tulee puhtaasti tokokoira, eikä tokoluoksetulon välttämättä tarvitse olla mikään sikanopea... Mutta koska tämä nyt häiritsee itseäni, niin ajattelin ottaa jonkin aikaa melkein pelkästään vauhtiluoksetuloja/-noutoja suoraan leluun kiinni.

Irrotusharjoituksia olen tehnyt sekä lelulla että kapulalla. Riekutan vähän, jonka jälkeen muutun passiviseksi ja pyydän irrottamaan. Ja heti kun Viljo irroittaa, niin leikki jatkuu (tosin leluun ei tietenkään saa napata kiinni ennen lupaa). Toimii aikas hyvin ja "irti"-käskyn kuultuaan Viljo irrottaa salamana ja jää odottamaan lupaa leikin jatkumiselle :) Kapulan kanssa olen tehnyt samantyyppistä harjoitusta, mutta siinä leikin ideana on, ettei Viljo irrota otettaan ennen käskyä, vaikka mitä tapahtuisi. Tällä hetkellä Viljon pystyy vaikka nostamaan kapulasta ilmaan ja siltikin sen ote pitää. Ja kuitenkin "irti"-käskyllä sen irrotus on salamannopea :))

Toivon kanssa on tehty seuraamista (mikä yllätys:P) ja lisäksi olen vahvistanut sen asennoissa pysymisiä (maassaolo, istuminen, seisominen). Tätä olen tehnyt leikinomaisesti ja kriteeninä on ollut, ettei mikään tassu saa liikkua. Häiriöinä olen käyttänyt omaa liikkumistani, leluja, nameja, jne. Ja palkka on tietysti mahdollista saada vain jos pysyy jähmettyneenä paikallaan ja viis veisaa lentävistä palloista sun muista :)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti