Aamulla jälleen Sarin ja vesikoirien kanssa treenaamaan. Kenttä oli edelleen tosi märkä, mutta ei kuitenkaan onneksi liukas.
Toivo aloitti. Oma fiilis ei ollut alussa aivan paras mahdollinen ja se ehkä vähän heijastui treeneihinkin (tappelin Toivon kanssa alussa aika reippaasti autossa käyttäytymisestä ja myös siittä, että mua päin ei ryykätä miljoonaa, kun sieltä sitten pois päästään. Pitää varmaan ottaa tämän asian suhteen nyt ihan natsiasenne!)
Toivo aloitti treeninsä luoksetulolla. Tarkoitus oli palkita seisomisesta, mutta eihän Toivo-setä pysähtynyt :( Valui vaan käskyn jälkeen tulemaan kuin räkä. Tätähän en tietenkään hyväksynyt ja kun oli jo valmiiksi hieman hermo kireällä, niin Toivo sai aika ripeän palautuksen takaisin käskynantokohtaan. Tämän jälkeen luoksetulon loppuosa menikin sitten hyvin :) En kuitenkaan palkinnut, vaan otin kokonaan alusta. Taas lähti tulemaan miljoonaa, joten annoin vielä varuiksi pysäytyskäskyn aikas reippaalla äänellä. Hetkisen harkitsi valumista, jonka jälkeen teki aivan loistavan jarrutuksen. Tästä palkaksi jalkapallo, jonka kanssa Toivo-setä sitten viiilettikin ympäri kenttää ja murrasi :) Pitää nyt hieman miettiä miten tota luoksetuloa kannattaisi ottaa ennen kisoja. Musta tuntuu, että ainakaan suorien otto ei välttämättä anna parasta lopputulosta Toivon kaltaisen koiran kanssa..
Seuraaminen sujui hyvin. Otin nyt hieman lyhyemmän pätkän ja jopa palkkasin lopussa :)
Idarikin oli hyvä. Napakat asennot :) Seisomisesta en ottanut ekalla kierroksella mukaan ja istumisesta palkkasin.
Ruutu. Merkille hyvin, mutta ruudussa pysähtyi liian eteen. Korjasi kuitenkin nopeasti oikealle paikalle. Otin uudestaan ja taas sama kuvio :( Kolmannella kerralla kävelin lähemmäs ruutua Toivon seistessä merkillä. Nyt tosi hyvä ruutuunmeno :)
Kaukot pitkältä matkalta ja pitkillä viiveillä. Teki hyvin :) En ottanut ihan koko sarjaa, vaan palkkasin yhdestä erittäin hyvästä vaihdosta.
Ohjatussa näytin Toivolle kun Sari vei kapulat. Tästä syystä päättikin sitten jättää merkin välistä.. Pienten neuvottelujen jälkeen teki kuitenkin hyvin ja pääsi noutamaan.
Sitten vuoroon Sir William.
Viljo aloitti luoksetulolla. Otin piilonkierron yhteydessä, välillä palkaten vauhdista ja välillä kokeilin eteenistumista. Vauhti kova ja eteentulo ei vieläkään oikein onnistu...
Ruutua tutun kaavan mukaan. Aluksi pari pitkältä matkalta ja sitten lähempää paikanhakemista. Menee edelleen liian lujaa ja liukuu kääntyessään ulos ruudusta. Palkkasin kuitenkin myös näistä. Pitäisi ehkä ottaa vieläkin lähempää, jolloin ei ehdi kiihdyttää liikaa? Tai parantaa omaa kehumisen ajoitusta :)
Merkkiä testailtiin myös. Lelu valmiina merkin takana ja lisäksi paikanhakemista. Tässäkin hieman samaa ongelmaa kuin ruudussa. Kovasta vauhdista johtuen ei ihan onnistu pysähtymään siihen kohtaan mihin pitäisi. No, eiköhän se harjoituksen myötä parane :)
Maahanmenoja tehtiin sekä edessä että sivulla. Ihan ok. Pari kertaa tarjosi seisomista.
Seuraamista pitkään ja hartaasti. Nyt taas pomppi enemmän ja lisäksi paikka näyttää hieman kärsineen :( On selkeästi edempänä kuin aikaisemmin. Hitsit :((
Pari seisomaan pysähtymistä pallolla. Nämä ok. Pysähtyy hyvin ja nopeasti. Lisäksi harjoiteltiin seisomassa pysymistä. Tein ihan perusharjoitusta missä pysäytin Viljon käsiavuilla, pistin lelun pari metriä sen eteen ja liikuskelin sitten Viljon ympärillä ja vapautin sen pallolle, kun seisoi hyvin. Meni aika kivasti. Ainoastaan kerran Viljo singahti pallolle ilman lupaa :)
Lopuksi vielä hieman temppuiluja ja kokeilin kerran myös PK-hyppyä. Nyt ei mitään ongelmaa, vaan tosi hieno ja ilmava hyppy yli esteen :) Kyllä se kääpiökin näköjään pääsee :))

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti