Maanantaina suuntasin jälleen treenikentälle. Toivo otti (yllätysyllätys:) ruutua, luoksetuloa, tunnaria ja vähän seuraamista + kapulan palautuksia. Nyt meni paljon paremmin :)
Aluksi ruutua. Laitoin rohkeasti hieman ylipitkän matkan, vaikka sunnuntaina jäikin jatkuvasti liian eteen palloilemaan. No, nyt ei onneksi ollut sitä ongelmaa :) Tosi hienosti hakeutui sinne minne pitikin :))
Luoksetuloa otin lyhyeltä matkalta ja pääpaino seisomaan pysähtymisissä. Tässäkään ei ongelmia. Hyvin toppasi, vaikka lyhyeltäkin matkalta tulee LUJAA! Muutaman suorankin otin ja tässä tajusin, että palkkaan liian usein vasemmasta kädestä. Ehkäpä juuri tästä johtuu myös se Toivon monasti harrastama vino eteenistuminen ;)
Tunnari x 3. Lunta oli sen verran, että kapulat tahtoivat hieman upota hankeen.. Ekalla kerralla Toivo äännähti vähän lähtiessään liikkeelle. Osui heti omalle, nappasi sen salamana ja palautti hyvin. Toisella kerralla sama homma, mutta ilman ääniefektejä. Kolmannella kerralla ei sitten osunutkaan heti omalle ja saattaa olla, että härkkäsi aluksi väärää. En ole kuitenkaan ihan varma, sillä se kävi niin nopeasti. Sen jälkeen jokatapauksessa haisteli hyvin ja suht rauhallisesti. Palautus ok.
Tunarin jälkeen lyhyt pätkä seuraamista. Suht ok.
Lopuksi otin vielä noudon palautuksia eri kulmista. Annoin Toivon tarjota toimintaa ja palkkasin parhaat. Näissä viretila ei ehkä ihan paras mahdollinen. Vähän turhan kiihtynyt ja kokeili kaikennäköistä.. Toivo kun ei osaa korjata mitään nätisti, vaan jos esim. eteentulo vino ja odotan että korjaa, niin survoo vaan entistä suuremmalla innolla sitä kapulaa mulle..
Viljo aloitti taas (yllätysyllätys:) ruudulla. Suoria pitkältä matkalta ja paikanhakemista läheltä. Ihan ok. Ja nyt kun kerrankin oli lunta, niin piilottelin lelua pieneen lumikuoppaan, ettei Viljo bongannut sitä kuin vasta ihan läheltä.
Merkkiä samalla systeemillä. Tämäkin ihan hyvin.
Kokeilin Viljon kanssa myös samanlaisia kapulan palautuksia mitä tein Toivolla. Näihin en ollut kovinkaan tyytyväinen. Tekee kyllä teknisesti ihan hyvin, mutta samanlaista voimaa ja yritystä siittä ei löydy kuin Toivosta. Lisäksi toistoista Viljo tuntuu vain huononevan, kun taas Toivon kanssa on sekin asia ihan toisinpäin. Ei ollenkaan hyvä :((
Lopuksi vielä seuraamista. Nyt muistin jopa kävellä reippaasti :) Tämä sujuikin ihan mukavasti. Edelleen ehtii kovemmasta vauhdista huolimatta aina silloin tällöin pompahtaa, mutta huomattavasti paremman tuntuista menoa jo :) Paikkakin on palautunut aika normaaliksi, kun olen pysähtynyt heti Viljon siirtyessä liian eteen.
Jaa-niin. Turun tokokisan kisakirjekin tuli tänään. Arpaonni on antanut meille kilpailunumeron yksi :) Kisojen aikataulu ei sitten ollutkaan hirmu mieleinen.. Kisat alkavat illalla kuudelta ja arvioitu loppuminen on puoli yhdeltä yöllä... Ihan ok, jos asuisi vähän lähempänä, mutta parin tunnin ajomatka keskellä yötä ei yhtään houkuttele :((

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti