perjantai 14. elokuuta 2009

Paimennusta ja metsähommia


Torstaina paimenneltiin jälleen. 


Ensimmäisen kierroksen aloitin poispäinajolla. Tämä tuntui nyt aika kivalta :) Viljo eteni suht suoraan, rauhallisesti ja kuunteli hyvin. Välillä korjailin hieman linjaa taputtaen kevyesti jalkaani ja kutsuen Viljoa nimeltä. Herkästi kyllä valuu sir William edelleen kaarelle, joten tarkkana saa olla! Lisäksi tein jokusen flänkin. Näissä tavoitteena kuunteleminen ja nopea maahanmeno. Teinkin nyt niin, että ryntäsin pari kertaa piiskan kanssa lauman läpi kun Viljo meinasi valua. Tämän jälkeen alkoi tippumaan maahan huomattavasti nopeammin :D Pete ehdotti myös, että kokeilisin maahanmenoja kaarella (enkä päästäisi joka kerta tasapainoon asti). Tämäkin sujui kivasti ja samalla tuli treenattua myös suuntakäskyjä :) Viljo oli kaikenkaikkiaan tosi pätevä!!


Toisella kierroksella jatkettiin samalla teemalla. Tosin nyt yritin yhdistää poispäinajon ja flänkit. Olipa vaikeaa!! Itse olin ihan pihalla ja tuntui, ettei treenissä ollut välillä päätä eikä häntää :( Tein pikku pätkiä poispäinajoa, jonka jälkeen laitoin koiran maahan ja siirryin parempiin asemiin saadakseni Viljon flänkkäämään. Lampaat olivat tähän treeniin tosi vaikeita :( Samantien kun koira lähti liikkeelle, niin olivat jo jaloissa. Eikä auttanut vaikka kovasti koitinkin niitä hätistellä. Itselle jäi tästä treenistä vähän huono fiilis. Viljokin olisi saanut olla innokkaaampi ja yritteliäämpi. Edelleen tuntuu välillä siltä, että kun lisään painetta ja vaatimuksia, niin sen into paimentaa laskee liikaa. Pete sanoi kuitenkin, että näytti ihan hyvältä. Tiedä häntä sitten :)


Ensi kerralla voisin ottaa videokameran mukaan.. Olisi hyödyllistä nähdä itsekin miltä näyttää ja jos kehtaa, niin voisin ehkä laittaa tännekin pienen (ja hyvin editoidun:P) pätkän.


Ensi kesäksi on kyllä aivan pakko saada omia lampaita! Kerta viikkoon ei millään riitä, eikä useamminkaan kehtaa käydä :P Lisäksi treenimatkaa tulee kuitenkin sen verran, että on ajallisestikin tällä hetkellä aika mahdotonta :(




Tänään sitten esineruutuiltiin ja tehtiin janoja Sarin kanssa Pinsiön upeissa maastoissa.


Ruutu kisakokoinen. Suurinpiirtein keskellä takarajaa iiiiiso kumpare + isoja kiviä. Vasen takakulma laski jyrkästi alas ja oikeakin jonkun verran. Molemmille pojille neljä esinettä. Takakulmat, kumpareen korkeimmalla kohdalla yksi ja yksi lähiesine. Toivo ensin. Olin epäillyt, että kumpare voisi olla vaikein, mutta sehän imi koiria puoleensa kuin sieni :) Se siis ensimmäisenä. Toisella pistolla Toivo irtosi vasempaan takakulmaan ja palautti esineen nopeasti. Tämän jälkeen alkoi seilata alueen etuosassa (on siis mitä ilmeisemmin oppinut, että ensin haetaan pari esinettä kaukaa ja kolmas onkin sitten lähellä:). Joutui kuitenkin tekemään suht paljon töitä, ennenkuin bongasi esineen. Oikea takakulma oli vaikein. Toivo kaartoi jatkuvasti vinoon vasemmalle:( Hirmuisten lenkkien kautta eteni kuitenkin lopulta takakulmaan ja löysi esineen. 5 minuuttiin olisi mennyt, mutta aika tiukille.


Viljo oli tänäänkin aika pätevä :) Nyt ei edennyt ihan oppikirjamaisen suoraan, mutta oli varsin tehokas!! Kumpareen päällä ollut esine ensiksi. Vasempaan takakulmaan jouduin lähettämään pari kertaa, ennenkuin eteni tarpeeksi syvälle. Tämän jälkeen teki Toivot ja alkoi pyörimään alueen etuosassa. Löysi esineen kuitenkin huomattavasti Toivoa nopeammin :)) Viimeiselle pistolle lähti ihan vinoon ja ajattelin jo, että jää taas etuosaan pyörimään. Korjasi kuitenkin itsenäisesti piston suoraksi ja palautti oikean takakulman esineen pikapikaa. Hyvä sir William :))


Ensi kerralla teen molemmille pojille helpomman treenin. Todennäköisesti mielikuvaharjoituksena 2-3 esinettä.. Tämän jälkeen ehkä pari treeniä ylipitkillä kaistaleilla (n.15x60m) ja sen jälkeen voisi kokeilla taas kisamaista ruutua :D




Sitten Toivon janat :D Kaksi kappaletta. Jälki leikkasi janan molemmissa n. 50 metrissä ja vasen oli tänään oikea suunta. Eka jana oli järkyn huono :( Olin etukäteen päättänyt, että nyt on Toivo-sedän pakko mennä suoraan, piste!! No, yritti varmaan miljoona kertaa kaartaa ihan mihin sattuu ja joka kerta otin takaisin. Lopulta alkoi vähän paineistumaankin ja oli sitä mieltä, että jos ei kerran kelpaa niin voin tehdä ihan yksinäni :-O En kuitenkaan antanut periksi (vaikka välillä vähän hirvittikin:), vaan pistin jatkamaan. Lopulta antoi periksi ja suostui etenemään suoraan :)) Jäljelle saapuessaan tarkasti suunnan tooosi tarkasti ja lähti varman oloisesti oikeaan suuntaan. JEEE!!


Toinen jana oli aivan nappisuoritus :) Toivo eteni rauhallista ravia luotisuoraan ja jäljelle saapuessaan tarkasti rauhallisesti ehkä metrin verran takajälkeä. Sitten kääntyi ja lähti määrätietoiseti oikeaan suuntaan. TUPLA JEEEE!!! Näin jatketaan :)) Nyt on vain vaadittava oikea suoritus, eikä mitkään hörhöilyt enää kelpaa!! Mielentila oli nyt just oikea ja ajatus hommassa mukana :) Jos on liian kuuma ja hösää, niin ampuu vain mihin sattuu ja jäljestää ihan mihin suuntaan tahansa.


Huomenna sama paikka ja samantyyppiset harjoitukset :D

keskiviikko 12. elokuuta 2009

Alkuviikon tokot + esineet


Eilen illalla Tullilla kera Katin ja Emman. En enää muista mitä tehtiin, mutta taisi mennä suht hyvin :)


Tänä aamuna käväisin Sarin ja vesikoirien kanssa tokoilemassa ja esineruutuilemassa. 


Toivo:



  • Luoksetuloja läheltä ja eri kulmista. Jätin tällä kertaa ohjurit pois, kun ei niistä hirmuista apua tunnu olevan (ts. Toivo ei välitä niistä yhtään:). Vähän enemmän ajatuksen kanssa saisi kyllä tulla.. Nyt vain ampaisee miljoonaa ja on tuurista kiinni tuleeko suoraan vai ei.. Suurin osa kuitenkin ok. Muutaman taisin jättää palkkaamatta. Välillä yrittää myös hirmu innolla tunkea jalkojen välistä..

  • Yksi luoksetulon stoppi. Tosi hyvä!!

  • Ruutu + merkki kerran. Tai oikeastaan kaksi. Ekalla meinasi jostain syystä jättää merkin välistä ja jouduin kutsumaan pois. Toinen loistava. Ruutuunmeno jopa aika raivoisa :)

  • Kaukoja pitkältä matkalta. s-i ja s-m vaihdoissa pyysin peruuttamaan. Uusinnalla kisamainen kokonaisuus ja hyvin meni :)

  • Idari. Seuruu järkyttävää :( Siis todella j-ä-r-k-y-t-t-ä-v-ä-ä !! Tein ensin kierroksen pelkkää seuruuta ja sitten asentojen kanssa. Punki jotenkin tosi paljon (ennakoi stoppeja?) ja muutenkin järkyn levotonta menoa. Kehuin kaikki asennot + istumiseen pieni apu.


Viljo:



  • Luoksetuloilla aloitettiin. Aluksi kahta viimeistä pätkää. Nämä tosi hyvin :) Sitten sitä ekaa huonoa stoppia. Kokeilin nyt ilman takapalkkaa ja kylläpä valuuuuuu.. Asenne kuitenkin aika kiva ja pysyi varsin yritteliäänä, vaikka vähän hinkattiinkin :))

  • Ruudun paikkaa läheltä ja kaukaa. Aika ok. Kerran tai kaksi rallatteli yli, mutta muut teki kivasti :)

  • Idari. Hmm, Viljonkin idari seuruu huonoa. Ennakoi ja pomppi. Asennot sen sijaan tosi hyviä :D Istumiseen apu ja kehu kaikista asennoista. Teki vallan mainiolla asenteella :))

  • Kaukoja. Ekaa vaihtoa kaukaa ja hihnassa läheltä vaihtoja i-s ja m-s. Teki hyvin. Nopeita vaihtoja ja tekniikka hyvä :))


Esineet. Ruudun koko ehkä 30x50m. Neljä esinettä. Takakulmat, keskiesine ja lähiesine. Haetutin molemmilla pojilla esineistä kolme. 




Toivo: Lähetys jälleen vasemmasta kulmasta. Toi oikean takaesineen.. Seuraavalla lähetyksellä bongasi heti lähiesineen, mutta tarkennus tuotti vaikeuksia :( Toivo jäi pyörimään suurinpiirtein 10-15 m päähän esineestä.. Itse tein sen virheen, että kutsuin takaisin, kun lähti suurentamaan hakuympyrää (olin varma, että meinaa jättää esineen). Huono minä :( Kolmas pisto taas hyvä ja palautti keskiesineen. 



Viljo: Sir William oli ihan liekeissä :)) Siis aivan järjettömän hyvä!!! Kolme viiva suoraa pistoa ja miljoonaa takaisin esineen kanssa. Aikaa kului max. minuutti. JEEE!! Vähän alkoi mietityttämään, että pitäisikö sittenkin kokeilla Viljon kanssa sitä pk-puolta.. Ne esteet vain kovasti pelottaa :( Jos saisi Viljon hyppytekniikasta hyvän ja varman, niin ehkä-mahdollisesti-kenties uskaltaisi?? 


lauantai 8. elokuuta 2009

Hikistä treeniä


Puuh. J-ä-r-k-y-t-t-ä-v-ä-n kuumaa. Siitäkin huolimatta tänään treenailtiin ja paljon.


Puolilta päivin vesikoiraporukan kanssa Porintien varteen esineruutuilemaan ja tekemään janoja.


Kisakokoisen esineruutu. Alueen takaosa nousi jyrkästi ylös kalliolle.


Toivo aloitti. Neljä esinettä. Molemmat takakulmat, keskiesine kallion juurella ja etuesine ison kiven vieressä. Aloitin taas vasemmasta kulmasta ja tällä kertaa T myös eteni vasempaan takakulmaan. Jihuu!! Varmaan eka kerta ikinä ;o) Paluumatkalla bongasi keskiesineen ja yritti vaihtaa.. Karjaisin, mutta sääti siitä huolimatta jotain ja saattaa olla, että ehti vaihtamaan (molemmat esineet mustia hanskoja, joten en tiedä kumman toi..) :( Toisella lähetyksellä rykäisi oikeaan takakulmaan ja palautti esineen hirmuista kyytiä. Kolmannella haki sitten sen jo kerran löytämänsä keskiesineen.. Etuesine löytyi supernopeasti neljännellä. Kaikenkaikkiaan nopea ja hyvä suoritus. Ainoa mikä jäi harmittamaan, oli tuo esineiden vaihto/-yritys.


Viljolle myös samat neljä. Sir William teki tänäänkin hyvää työtä :) Ekalla lähetyksellä kaartoi vinoon ja toi keskiesineen. Toisella kerralla lähetin uudestaan samasta kohdasta ja nyt irtosi suoraan ja palautti nopsasti vasemman takaesineen. Kolmaskin pisto suora ja eteni takarajalle asti, josta jatkoi oikeaan takakulmaan. Lähiesine oli hankala, eikä Viljo näyttänyt saavan siitä millään hajua (esine oli kahden ison kiven välissä) :( Koska oli järkyn kuuma, enkä halunnut Viljoa aivan kuoliaaksi juoksuttaa, niin kävin jossain vaiheessa siirtämässä esinettä hieman helpompaan paikkaan. Tämän jälkeen Viljo bongasikin esineen nopeasti :)


Sitten janojen kimppuun. Toivolle kaksi janaa. Ensimmäisessä jälki lähti oikealle ja toisessa vasemmalle. Molemmissa jälki leikkasi janan ehkä 25-30m kohdalla. Eka jana oli käsittämättömän huono!! Toivo lähti lujaa ja liina poltti aivan törkeästi mun käteni :( Toivo pääsi irti, otti jalat alleen, sinkosi vinoon vasemmalle ja ampui takajälkeä pitkin tielle. Annoin mennä. Pienen ripityksen jälkeen uusintayritys vähän eri kohdasta ja nyt eteni hyvin ja maltilla :) Toinen jana olikin sitten aivan nappisuoritus. Muistettavaa seuraavissa treeneissä: HANSKAT ja rauhallisen aloituksen vaatiminen!!


Metsästä porhalsin pikapikaa tokoilemaan Tesomalle kera äitin, Emman ja Timon. Aika perussettiä molemmilla pojilla. Noutoja, luoksetuloja, ruutua, kaukoja ja seuraamista. Ihan ok. Lisäksi tein lyhyen treenin myös Sirun alias Hullu-Hipin kanssa :) Koirat jaksoivat kuumuudessa oikein hyvin, mutta itse olin lähestulkoon kuoleman partaalla. Farkut ja Gappayn "hiki"-treeniliivi olivat paahtavan kuumalle kentälle hieman huono valinta... 


Tokoilujen jälkeen käytiin vielä lyhyellä lenkillä ja koiria uittamassa.


Tehokas ja mukava päivä tämäkin :)) Kiitos treeniseuralaisille!!

perjantai 7. elokuuta 2009

Kidutusta :P


Koska Viljon luoksetulo on syvältä ja mitään menetettävää ei enää ole, niin päätin jälleen kokeilla takapalkkaa. Aluksi Viljo näytti siltä kuin sitä olisi vähintään kidutettu.. Se oli pieni ja surkea, eikä pystynyt liikkumaan namikipon luota mihinkään :-/ Sitkeän yrityksen jälkeen sain sen lopulta hitaaaaasti tulemaan. Pari kertaa vielä samalla tavalla ja sitten tapahtui ihmeparantuminen :) Tämän jälkeen Viljo tuli jokakerta kivalla vauhdilla (ja myös kivalla asenteella) sivulle ja pääsi syöksähtämään kipolle. Pääsin koittamaan pysähdyksiäkin ja hienosti stoppasi. JEE! Nyt näytti myös just sellaiselta kuin stopin pitäisikin :D


Tänä aamuna kävin tokoilemassa Sarin ja vesikoirien kanssa.


Toivo:



  • Alkuun lämmiteltiin ja kokeiltiin seuraamista. Ei mitään kovin tasaista menoa tänään. Aika kuuma oli ja yliyritteliäs..

  • Vauhtiluoksetulo pitkältä matkalta. Hyvin ja lujaaaaaaaa..

  • Tasamaanouto kilosella. Vieläkään ei saanut kapulaa kerrasta suuhun, vaan joutui korjaamaan :( Ampuu kapulalle ehkä vähän liian huolettomalla asenteella. Palautus tänäänkin tosi hyvä.

  • Merkki + ruutu kerran. Molemmat superit :)

  • Eteentulon harjoitteluun muistin joskus Mian tottissempassa oppimani kikan. Eli ne ohjurit :) Virittelin ämpäreistä kujan ja eikun kokeilemaan. Toivo rynnisti parilla ekalla kerralla tulemaan, niin että ämpärit vain lentelivät joka suuntaan.. Tämän jälkeen alkoi hitusen paremmin sihtaamaan ja vaikka ämpärit lentelivät edelleen, niin tuli ainakin suoraan :)) Kokeilin vaikeammistakin kulmista ja ihan hyvin. Itse tein virheen pitämällä palkkaa selän takana. Havaitessaan tämän Toivo yritti jatkuvasti survoutua jalkojeni välistä.. Eli jatkossa palkka muualle.

  • Tunnari kerran. Kävi aika kuumana ja kapuloille tullessaan lennätti paria kapulaa jaloillaan. Haisteli kuitenkin hyvin. Palautuksessa sikaili ja pureskeli. Tämä tehotreeniin!!


Viljo:



  • Metallinouto. Tämä on nyt niiiiiin hyvä :) Ei uskoisi, että ei jossain vaiheessa suostunut ottamaan metallikapulaa ollenkaan suuhunsa!! Tosi hyvä vauhti molempiin suuntiin ja ennenkaikkea just oikea asenne! Palkaksi jälleen kapula suussa juoksemista ja tässä Viljo kävikin varsin hurjana :D

  • Luoksetulon vikaa pätkää. Otin aika läheltä ja palkkasin rätillä. Olen vähän miettinyt, josko vaihtaisi tähän uuden käskyn?? Voisi olla selkeämpää Viljolle, kun tietäisi koska tulee stoppeja ja koska ei!?

  • Ruudun paikkaa. Aluksi pari kertaa läheltä. Ekalla rallatteli yli. Tästä ei palkkaa, vaan uusi yritys. Otin  yhden toiston myös puolesta matkasta ja yhden merkin kautta. Molemmissa kerrasta aivan nappipaikka. JEE!!

  • Luoksetulon stoppeja takapalkalla. Tein aika läheltä. Aluksi suoraan sivulle ja kun tämä sujui stopit mukaan. Stopit tosi hyvät ja suorat sivulletulotkin ihan kelvollisia. Ainoastaan kerran jouduin uusimaan, kun yritti ennakoida. Uusinnalla hyvin. JEE!! 

  • Paikallamakuun alkuja. Nyt ei mokannut kertaakaan!! Pysyi tosi hienosti istumassa, eikä välittänyt Sarin käskyistä yhtään mitään. JEEE!!!!!!


Tosi hyvät treenit. Molemmat koirat olivat superhyviä :) 



torstai 6. elokuuta 2009

Tokoa, esineitä, janoja


Tämäkin aamu aloitettiin tokolla. Tullilla oltiin ja treeniseurana Kati, Anu, Emma ja Timo.


Toivo:


Alkuun yksi suora luoksetulo pitkältä matkalta. Lujaa tuli :) Tämän jälkeen tasamaanouto 1kg kapulalla. Hyvin näki, että viimeaikoina on treenailtu vain ohjatunkapuloilla ym. kevyillä kapuloilla. Ei noussut nimittäin kilonen ihan samalla puolihuolimattomalla tyylillä, kuin kevyet kapulat :P Palautus hyvin. Ruutu kerran. Merkki loistava ja ruudun paikka täydellinen. Palkka suoraan ruutuun. Lopuksi otin vielä eteentuloja erikulmista. Hmm.. Meni aika vaihtelevasti. Toivolla oli vauhtia ja yritystä enemmän kuin aivoja ja välillä se kurvaili ihan miten sattuu. Tätä pitää ottaa kotitreeninä ja vaikka namilla, jolloin on EHKÄ vähän rauhallisempi. Sivullesiirtymisiäkin koitin ja niissäkin riittää hiottavaa..


Viljokin oli mukana. Sen treeni oli nopeasti ohi. Meillä ei vaan natsaa :( Hyvä koira, mutta täysin väärällä ohjaajalla :((


Tokottelujen jälkeen ajelin Toimelaan koiria uittamaan + lenkittämään ja samalla reissulla tehtiin esineruutu ja vähän janatreeniä.


Esineruutu oli suurinpiirtein kisakokoinen. Alueen etuosassa pieni kosteikko ja alueen keskellä pieni kumpare. Neljä esinettä. Molemmat takakulmat, keskiesine kumpareen juurella ja etuesine kosteikossa. Toivo aloitti. Lähetin vasemmasta kulmasta ja meni oikeaan takakulmaan.. Toisella lähetyksellä lähetin edelleen vasemmasta kulmasta ja löysi keskiesineen.. Palauttaessaan tätä sai vainun etuesineestä, mutta onneksi osasin olla valppaana :) Toivo ehti vetää liinat kiinni ja sylkäistä esineen suustaan, mutta suostui onneksi ottamaan sen uudestaan ja palautti hyvin. Palkaksi tästä se sai sitten hakea sen etuesineen :D Vasen takakulma oli tänään hankalin.. Toivo on siitä huono, että se menee ihan minne lystää. Ei paljon auta vaikka jotain kohtaa yrittäisikin pommittaa. Kun ei mene, niin ei mene :( Viiteen minuuttiin kuitenkin kaikki neljä.


Viljo sensijaan oli aivan super <3 Neljä luotisuoraa pistoa ja neljä esinettä. Viimeinen suussa sai juosta suoraan kupille. Aika reilusti alle kaksi minuuttia :)


Toivolle vielä pari janaa. Ensimmäinen meni vähän pipariksi, kun Viljo pääsi riistäytymään juuri ratkaisevalla hetkellä vapautteen ja ampaisi raketin lailla metsään.. Toinen jana suht ok. Eteni suoraan, mutta otti takajäljen. Annoin ajaa jonkun matkaa ja havaittuaan suunnan vääräksi Toivo kääntyi itsenäisesti. Loppu hyvin. Näitä pitäisi nyt jaksaa tehdä ja paljon!!!!

tiistai 4. elokuuta 2009

Aamun tokot ja illan esineet


Aamulla Tesomalla kera Emman ja Katin.


Toivo aloitti. Kisamainen suoritus. Palkkaus kuitenkin joka liikkeen jälkeen.



  • Seuraaminen. Suht ok? Pitkää seuraamista tehtäessä paikka siirtyy ehkä vähän liian eteen?? Hidaskäynti aluksi kamalaa. Parani onneksi muutaman kymmenen metrin jälkeen, kun Toivo ei enää jaksanut istuaaltaan mukana hilautua :)

  • Idari. Hyvä. Istumiseen annoin vartaloavun.

  • Luoksetulo. Hyvä vauhti ja hyvät stopit. Viimeisen pätkän tuli ehkä vähän normaalia matalampana? Eteenistuminen ja perusasentoon siirtymiset olisivat voineet olla siistimmät.. Itse epäonnistuin pysäytyskäskyjen ajoituksessa. Ei ollut kyllä merkeillä päinkään.. Vaikeaa :(


Tämän jälkeen oli pakko siirtyä toiselle kentälle, kun traktori ilmaantui kenttää lanaamaan.



  • Ruutu. Merkin jätti aavistuksen vajaaksi ja ruudussa stoppasi turhan eteen. Muuten oikein hyvä :)

  • Ohjattu. Merkki superhyper-loistava!! Kapulanotto.. hmm.. voimakas ;o) Eteenistuminen aavistuksen vino ja sivulle siirtymisessä tuttuun tapaan pomppu.

  • Tunnari. Toivo läähättti tässä vaiheessa jo melkoisesti, joten pelkäsin pahinta. Mutta mitä vielä! Tosi hieno tunnari. Lujaa vauhtia kapuloille, rauhallinen haistelu ja nopea palautus. Loppukuvioissa taas pieniä puutteita..

  • Kaukot. i-s vaihdossa kääntyi aavistuksen vinoon, mutta korjasi asentonsa suoraksi sitten seuraavassa vaihdossa. s-m vaihdolla ehkä aavistuksen taaksepäin? Muuten tosi hyvät ja nopeat vaihdot :)


JEEE!! Toivo on hyvä <3 Eteentulot ja sivulle siirtymiset kun vain jaksaisi treenata kuntoon..




Viljo



  • Seuraaminen. Kisamaisesti ja pitkän kaavan mukaan. Sir William oli kuin lentoon lähdössä. Yhdellä sanalla sanottuna, kamalaa :P Pomppi hillittömästi, ylityöskenteli kaikki käännökset ja askelsiirtymät. Pysähdyksissä valui eteen. Hyvää oli tekemisen into ja kontakti :)

  • Idari. Seisominen ja maahanmeno hyvät. Istumiseen annoin vartaloavun, mutta siltikin aika hidas. Kokonaisuutena kuitenkin hyvä, sillä en ole tehnyt kisamaisena montaakaan kertaa..

  • Ruudun paikkaa läheltä ja kaukaa. Loistavasti!! Joka kerta aivan nappipaikka :D

  • Ohjattu. Kisamaisesti merkille. Hyvin. Sitten Jonten oppien mukaan lähetys ensin oikealle ja sitten vasemmalle. Oikea ok, mutta vasemmalle ei kääntynyt 90 astetta, vaan teki hirmu kaarroksen kohti minua. Tämän jälkeen ei meinannut enää löytää kapulaa :( Uusinnalla lähetin normipaikasta ja tämä tosi hyvä!! Lähti hienosti vasemmalle ja vasta nouda-käskyllä kurvasi kapulalle.

  • Paikallamakuun alkuja. Tämä on v-ai-k-e-a-a!! Viljo on ihan liian tottelevainen ja heittääntyi varmaan miljoona kertaa liikkurin käskystä maihin.. Kielsin ja nostin joka kerta ylös, mutta ei siltikään pystynyt olemaan tottelematta :) Tätä harjoiteltava ja PALJON!!

  • Loppuun vielä vauhtiluoksetulo (ettei jäisi Viljolle paha mieli noista paikallaolojen hinkutuksista:)


Viljo oli myös varsin pätevä! 




Töiden jälkeen ennen pimeäntuloa pikapikaa esineruutuilemaan. Kisakokoinen ruutu, ihan tyyni ilma ja paikkana lähipelto. Toivolle tällä kertaa peräti viisi esinettä. Molemmat takakulmat, kaksi lähiesinettä ja keskiesine oikealla sivurajalla. Toivo oli HYVÄ!! Vasemmassa takakulmassa oli jääkiekko, jonka bongasi heti. Kiekkoa Toivo pitää selkeästi leluna, sillä ei tosiaankaan luovuta normaalisti. Nytkin sylki kiekon mun jalkoihin ja jäi kyttäysasentoon.. Seuraavalla "pistolla" löytyi oikean takakulman pieni kukkaro. Tästä Toivo sai hajun jo tosi kaukaa. Yhtä nopeasti löytyi myös oik. sivurajan keskiesine. Lähiesineistä toinen oli vas. sivurajalla. Tämä oli kaikkein vaikein. Koiran piti mennä esineen vasemmalta puolelta saadakseen siitä hajun. Jouduin pommittamaan kyseistä kohtaa useampaankin kertaan, sillä Toivo-setä kurvasi aina väärältä puolelta.. Viimeinen lähiesine olikin sitten tämän jälkeen helppo nakki :) 



Viljolle neljä esinettä (takakulmat, oikealla sivurajalla keskiesine ja yksi lähiesine). Nyt lähti ja irtosi loistavasti, mutta pörräsi ainoastaan kaukana.. Bongasi melkein heti oikean takakulman esineen ja seuraavalla lähetyksellä sitten jääkiekon vasemmasta takakulmasta. Tämän jälkeen juoksenteli aika kauan, ennenkuin tajusi siirtyä hieman lähemmäs.. Jotain näytti myös oppineen sillä ei palauttanut kolmatta esinettä mulle, vaan suuntasi heti sen löydettyään suoraan ruokakupille :) Aika ketku. Se on kyllä välillä vähän turhankin fiksu :D No, ruokaa ei kuitenkaan herunut, vaan sir William joutui uudelleen töihin. Lähiesine tuotti hankaluuksia. Nenä ei ollut auki ja Viljo viiletteli useampaankin kertaan aivan vierestä ohi :( Lopulta, kun lähetykset eivät tuottaneet tulosta otin Viljon sivulle ja sitten vain odotin kunnes Viljo sai esineestä vainun. Tämän jälkeen päästiinkin nopeasti syömään :)))


sunnuntai 2. elokuuta 2009

Taippareita ja esineitä


Lauantaina kävin katselemassa noutajien taipumuskoetta Ylöjärvellä. Mielenkiintoista hommaa :) Pitää katsoa josko aika riittäisi ja kokeilisi joskus Mintun kanssa..


Kokeeseen kuului useampi osio: sosiaalinen käyttäytyminen, vesityöskentely, hakuruutu ja jäljestäminen.


Vesityöskentely:


Rantaveteen heitettiiin yksi lokki ja kun koira oli noutanut tämän ammuttiin haulikolla ja heitettiin veneestä toinen lokki ehkä 20-30m päähän rannasta. Osa koirista suoritti tehtävän helposti, mutta kaikkia ei tällä kertaa uiminen huvittanut :) Tähän vaikutti varmasti sekin, että ranta oli aika hankala, eivätkä koirat tahtoneet päästä vedestä omin voimin ylös.


Hakuruutu:


Ruutuun oli viety valmiiksi neljä varista ja viides heitettiin koiran nähden haulikon laukauksen jälkeen. Ampuminen tapahtui aika lähellä koiraa. Tämän jälkeen koira lähetettiin noutamaan. Jos kaikki meni hienosti tuomari keskeytti suorituksen neljännen variksen jälkeen ja koirakko pääsi jatkamaan viimeiseen osioon eli jäljestykseen. Hylkääviä virheitä olivat mm. riistan päällä kierittely, varisten kovakourainen käsittely (tuomari tunnusteli aina palautuksen jälkeen oliko varis ehjä) tai syöminen ja tietysti se, jos koira ei suostunut noutamaan varista. Tässäkin tuomarilla oli vielä mahdollisuus auttaa koiraa onnistumaan ja ainakin yhden koiran kohdalla tuomari kävi heittelemässä varista, jota koira siitä kiinnostuisi. Ruutu oli valitettavasti tosi pusikkoinen, joten koirien työskentelyä ei kauheasti päässyt näkemään :( Myös ruudun koko jäi vähän arvoitukseksi. Pienemmältä se omaan silmään ainakin näytti kuin esim. pk:n esineruutu.


Jälkiosiota en ennättänyt jäädä katselemaan. Jälki oli jokatapauksessa lyhyt laahausjälki (alle 100m), joka oli vedetty kanilla. Koiran piti jäljestää kanille ja mieluiten vielä oma-aloitteisesti noutaa se. Tässäkin tuomari sai avustaa, jos kani ei meinannut koiralle kelvata.




Iltapäivällä kävin neljän koiran kanssa esineruutuilemassa (Minttu ja Siru ovat olleet tämän viikonlopun hoidossa:). Tallasin kisakokoisen ruudun aika vaikeaan paikkaan. Alueen takaosasta viimeiset 10m oli kalliota, jonka päälle ei joka kohdasta päässyt. Keli aurinkoinen ja KUUMA!!


Toivolle taas 4 esinettä. Kallion päälle kaksi, kallion juurelle yksi ja yksi eteen lähelle. Toivo oli pätevä :) Liikkui kuitenkin aivan liian lujaa ja varomattomasti suhteessa alueen hankaluuteen.. Oikea takakulma taisi olla tänään hankalin. Toivo-setä oli treenin jälkeen aika puhki ja myös aika jäykän oloinen :( Juoksi kyllä niin hullunraivolla, että ehkä lihakset olivat vain maitohapoilla!? Jäähdyttelylenkin jälkeen ja illalla tuntui jokatapauksessa olevan jo ihan kunnossa :)


Viljolle kolme esinettä. Muuten samat kuin Toivolle, mutta lähiesineen jätin pois. Ensimmäinen pisto oli hyvä ja Viljo nousi heti oikeaan takakulmaan kallion päälle ja löysi esineen. Toiselle pistolla ei olisi enää halunnut lähteä, mutta kun vain odottelin, niin lähti lopulta hitaasti löntystelemään. Jonkin ajan päästä nosti vauhtia ja löysi kallion alla olleen esineen. Kolmas lähetys samanlainen kuin toinenkin :( En tajua. Onko se kipeä, eikö sitä oikeasti vain kiinnosta, vai mitä?


Hullu-Hipi pääsi myös etsimään kolme esinettä (lähiesine, kallion alla ja yksi kallion päällä). Kaksi ekaa löytyi heti, mutta kallion päälle ei oikein tajunnut nousta. Helpotin sitten lähettämällä hieman lähempää, kun en vanhusta hirmuisesti viitsinyt kuumalla säällä juoksuttaa :) Siru oli treenin jälkeen niin onnellinen <3


Sitten sankarimme Minttu. Kävin viemässä Mintun kanssa yhdessä esineen läheiseen varvikkoon ja palasin muutaman metrin päähän lähettämään. Minttu etsi ihan ok, mutta ei suostunut ottamaan bortsujen suussa ollutta kuolahanskaa suuhunsa :-O Eikä suostunut sillä ällötyksellä edes leikkimään.. Laitoin sitten hetkiseksi puuhun kiinni ja leikin vieressä innokkaan Siru-avustajan kanssa hanskalla :) Tämän jälkeen käyttöön kuiva hanska ja uusi yritys. Nyt onnistui ja Minttu lähti jopa palauttamaan hanskaa :D Tosin tiputti sen kyllä aika nopeasti.. Harjoittelun alle siis ainakin esineiden palautus ja kaikenlaisten ehkä_vähän_ällöttävienkin esineiden suuhunottaminen.