tiistai 7. huhtikuuta 2015

Aamun maastoilut

Sarin kanssa aamutuimaan Karkun suunnalla jäljestelemässä ja esineruutuilemassa.

Sari tallasi Voitolle pari lyhyttä jäljenpätkää (ehkä 50m?). Matkan varrelle muutama hassu nami ja jäljen loppuun namipurkki. Vanhentuivat sen verran mitä Sarin koirille jälkiä tallatessa kului aikaa :)

Jäljellä numero yksi Voitto oli pihalla kuin lumiukko :P Ensimmäinen vieraan tekemä jälki, eikä namejakaan samaan malliin kuin aikaisemmin. Pentu parka ei meinannut millään tajuta mitä ollaan tekemässä ja seikkaili jäljen sivussa. Loppuunasti kuitenkin selvittiin.

Hetki mietiskelyä autossa ennen toista yritystä ja jäljelle numero kaksi ampaisikin aivan erilainen Voitto :) Nyt pennulle oli kristallinkirkasta mitä sen kuuluu tehdä ja matkaan lähdettiin melkoista kyytiä. Yksi pieni pyörähdys alussa ja sen jälkeen Voitti puksutti innolla ja varmasti eteenpäin. Nameja ei tainnut syödä yhtäkään ja sen verran vauhdilla meni, että ohitti loppupurkin.. Sari oli lopettanut jäljen keskelle metsää ja Voiton ohittaessa purkin vaistomaisesti pysähdyin ja päästin liinasta irti. Voittoa tämä ei haitannut, vaan ihan yksin hän jatkoi matkaa ja jäljesti tielle asti. Juoksenteli siellä aikansa ja tuli sitten lopulta kutsusta takaisin ja bongasi purkin. Luulen että Voiton jäljet vanhenevat hyvin pian ja niihin lisätään muutenkin haastetta :) Noin tuore jälki oli Voitolle ainakin pala kakkua ja se pääsi vain juoksemaan hajutunnelissa. Sillä on aivan loistava nenä ja se on luonnostaan niin motivoitunut sitä käyttämään, että veikkaan sen rakastavan haasteita :D

Esineitäkin harjoiteltiin. Sari kävi viemässä ruutuun yksitellen kaksi helpohkoa esinettä ja annoin Voiton nähdä esineiden viennit. Hienosti löytyivät molemmat :) Voitto etsii niin kauan kunnes se esineen löytää. Kertaakaan se ei ole vielä luovuttanut, eikä tullut ilman esinettä takaisin. Molempien esineiden löydyttyä se ja meidän kerätessä merkkejä pois se jatkoi innolla ruudussa juoksentelua ja uusien esineiden etsimistä.

Isot koirat saivat myös etsiä muutaman esineen ja lopuksi käytiin lyhyellä lenkillä. Keli ei todellakaan meitä näissä treeneissä suosinut.. Räntää, vettä ja aivan hiton kylmä! Onneksi koirat olivat päteviä :)




- Posted using BlogPress from my iPhone

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti