Tiistaina tokoilin Riitan ja Piian kanssa Ikaalisissa. Metku sekoili ohjatussa ja Leen seuraaminen oli sieltä ja syvältä.
Torstaina ja perjantaina treenailin Sarin kanssa Mouhijärvellä ja lauantaina käväisin hallilla yksikseni. Kutakuinkin kaikki liikkeet tuli tehtyä liikkuroituna ja ilman.
Leen kanssa tehotreeniin menee nyt seuraaminen. En ole siihen tällä hetkellä yhtään tyytyväinen. Laiskaa, löysää ja keskittymätöntä menoa :( Suunnitelmissa on palata reilusti taaksepäin, ottaa käyttöön naksu+nami ja tehdä lyhyttä pätkää ja lisätä motivaatiota.
Metku on ollut varsin hyvä <3 Pitäisi varmaan uskaltautua kisoihin, jotta oikeasti näkisi miten kokonaisuus toimii ja mitä kaikkea pientä täytyy vielä hioa.. Lisäksi pitäisi saada niitä ykköstuloksiakin, jos kesän sm:iin mieliin kisailemaan.
Kokeilin Metkun kanssa lauantaina ensimmäistä kertaa myös kaukojen uutta s-i vaihtoa sarjan keskellä kisaetäisyydeltä ja hienosti toimii :) Metku on kyllä niin fiksu ja pätevä!!
Toivo:
Toivo-setä täytti perjantaina 11-vuotta!! Synttärilahjaksi se sai tokoilla oikein pitkän kaavan mukaan. Olin luvannut sille alunperin hieman pappaliitelyä, mutta en sitten jaksanutkaan kantaa esteitä :P No, onneksi Toivo ei tainnut pahastua! Ihan sama mitä tehdään, kaikki on Toivon mielestä mukavaa :)
Cass:
Mitäpä sitä Cassin treeneistä sanoisi? Aika vähän on tullut tehtyä, eikä se vähäkään ole aina mennyt kovin loisteliaasti. Omaa motivaatiotani syö pahasti se pirun paimennus. Tai tarkemmin ottaen se, ettei Cass ole vieläkään osoittanut yhtään mitään kiinnostusta koko touhua kohtaan. Tiedän, tiedän! Tyhmää tässä vaiheessa asiasta murehtia, eikä pentua voisi vielä pitkään aikaan oikeasti edes kouluttaa, mutta silti. Epätietoisuus ahdistaa :(
- Posted using BlogPress from my iPhone
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti