lauantai 12. lokakuuta 2013

Raatamista

Viime viikonloppuna purettiin lammasaita vanhalta pellolta. Huh, olipa homma! Heinät ja pajut olivat kietoutuneet tiukasti verkkoon ja lisäksi olin useampanakin keväänä takonut roudan nostattamia tolppia ilmeisesti niin innolla takaisin maahan, että verkon alin lanka kulki välillä maan alla :) Melkoista repimistä siis vaadittiin ja mukavasti tuntui seuraavana päivänä sormissa ja käsivarsissa..

Kulunut viikko on ahkeroitu uudella pellolla. Olen ollut iltavuorossa ja viikon ohjelma on ollut kutakuinkin seuraavanlainen: aamuvarhaisella koirien kanssa tokoilemaan, hallilta suoraan muutamaksi tunniksi aitaa pystyttämään ja sitten töihin. Hieman alkaa jo kropassa tuntua, että jotain on tullut tehtyä :) Tänään saatiin onneksi lyötyä viimeiset tolpat maahan ja nyt jäädään hyvillä mielin odottamaan kevättä ja uutta paimennuskautta!

Laiskan kesän jälkeen myös tokoilut ovat lähteneet käyntiin oikein rytinällä. Viime viikolla kävin hallilla treenailemassa peräti neljä kertaa ja tällä viikolla samaten :) Tokotouhuista kuitenkin raporttia joku toinen kerta.

Uusi pelto on mukavan kokoinen ja mallinen :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti