tiistai 11. joulukuuta 2012

PM tokoa

Kiitos kaikille ihanille ihmisille kommenteista!! <3 On ollut mukavaa niitä lukea :) Blogi jatkaa ainakin toistaiseksi vanhaan malliin ja pysyy kaikille avoimena.

Viime sunnuntaina matkattiin neljän naisen voimin messariin tokon PM-kisoja katsomaan ja shoppailemaan. Mukava reissu ja suht hyvin onnistuin pitämään ostointoni kurissa ;) Kiitos matkaseurasta Riitta ja Hannat!

Tokosta tuli nähtyä eka kierros ja toiselta kierrokselta katsottiin Riitan kanssa pari ensimmäistä koiraa (sitten piti päästä shoppailemaan;). Suomen tytöt olivat odotetusti aivan murskaavan hyviä ja voittivat oikeastaan kaiken mitä voitettavissa oli :) Kultaa Katjalle ja Zenille ja hopeaa Jessicalle ja Macille!! Kaikki muutkin suomalaiset aivan kärkisijoilla ja näin ollen tietysti myös joukkuekulta Suomeen!! Huimaa menoa!! Mielettömästi onnea!!! :) Olette käsittämättömän hyviä!!

Omaksi suosikikseni nousi suomalaisten ohella norjalainen Harry Pepper. Mielettömän hieno koira, taitava ohjaaja ja niiiin hienoa yhteistyötä :) Pidin erittäin paljon mm. ohjaajan eleettömästä tyylistä ohjata koiraansa. Siinäpä tavoitetta itsellenikin :)

Huomioita ja omalle treenilistalle tarttuneita juttuja (niiden muutaman liikkeen pohjalta jotka näin:):
• Varmuus. Virheisiin ei ole varaa! Suomalaiset koirakot olivat todella varmoja ja hiottuja. Nollia ei tosiaankaan otettu :) Omaan treeniin enemmän kokonaisuuksia ja kisamaisempaa otetta. Pelkällä pallon heittelyllä ei moista varmuutta taideta koskaan saavuttaa :P
• Seuraaminen. Äh, en varmaan ikinä opi ymmärtämään tokoseuraamista ;o) Osa oli tietysti loistavia, mutta paljon näkyi myös koiria jotka eivät pitäneet kunnolla kontaktia ja osalla koirista päänasento eli jatkuvasti. Ei vaan miellytä mua, vaikka pisteiden valossa nämä eivät mitään suuren suuria virheitä olleetkaan. Zetassa ohjaajat kävelivät pääasiassa tooosi hitaasti ja selviä apujakin nähtiin. Omaan silmääni parhaimmilta näyttivät suoritukset, joissa ohjaaja liikkui suht ripeästi tasaista tahtia ja luotti koiraansa. Tässä tavoitetta itsellekin! Voisin koittaa nostaa hieman kävelynopeuttani ja lisäksi pitäisi päästä eroon turhista varmisteluista.. Pitäisi ehkä videoida ja katsoa mikä näyttää hyvältä.
• Merkille menot olivat monilla huonoja! Paljon näkyi ennakointia, hidastelua ja pari koiraa jopa pysähtyi merkin eteen! Treenilistalle tämäkin. Huonoja merkkejä ovat omatkin koirat esittäneet useammankin kerran kisoissa..
• Kapulanotot. Omaan silmääni paremmalta ja siistimmältä näytti jos koira otti kapulan etukautta. Liukas alusta(?) aiheutti vaikeuksia ja epäonnistumisia enemmän niille koirille, jotka yrittivät napata kapulan takaa.
• Kaukot. Kuinka vaikeaa onkaan saada aikaiseksi täydelliset kaukot? Ei saa olla liian jähmeä, ei pomppia liian innokkaasti, eivätkä vaihdot saisi jäädä vajaiksi. Pisteitä näytti saavan suht samaan tapaan sekä sekatekniikalla että pitäen takajalat paikoillaan. Oma mielikuva täydellisestä kaukoista kyllä vahvistui ja ponnistelut sitä kohti jatkuvat :D

Tokon katselun ja shoppailun lisäksi ehdittiin Riitan kanssa käydä katselemassa myös Flyball kisaa. Vitsit kuinka tuli vanhoja muistoja mieleen :) On se vain hauska laji. Toivottavasti on ohjelmistossa ensi vuonnakin! Suunniteltiin nimittäin iskevämme ;o)

2 kommenttia:

  1. Olen aika uusi lukija, mutta kiinnostaa toko ja sen harjoittelu. Kisat kans toki. Täällä, kun mietinnässä totaalinen rodun vaihto ja harrastus ja mahollisesti kilpailu tokossa :) Onneksi on avoimena niin pääsen minäki nauttimaan teksteistä.

    VastaaPoista
  2. Jos Anne siirrytään vaan reenaan sitä flyballia, siinä mekin voitaisiin onnistua, kun ohjaaja ei juuri voi sössiä koiran suorituksia :) Hyviä pointteja ylös PM-kisoista, onneksi täältä pohjamudista voi ponnistaa vain ylöspäin (tai junnata paikallaan).
    Ja Kiitos taas illan reeneistä!

    VastaaPoista