torstai 12. huhtikuuta 2012

Äh.

Riitan kanssa tokottelemassa Hämeenkyrössä. Omien koirien treeneistä ei jäänyt paljon jälkipolville kerrottavaa....

Toivo aloitti ja Toivo oli HYVÄ!! Ruutua, luoksetuloa, ohjattua ja hyppynoutoa. Vaikka on pitkä saikku takana ja treenailut ovat olleet aika minimissä, niin ei mitään ongelmia. Toivo on jo sen verran kokenut konkari, että suorittaisi varmaan evl:n vaikka unissaan :) Saattaa olla, että se on sittenkin Toivo-setä joka kesäkuussa sm:iin lähtee...

Viljo oli jotenkin keskittymätön ja huono :( Ruutu ja hyppynouto suht ok. Luoksetulo ihmeen löysä ja stopit laiskoja. Eteentulo vino ja sama ongelma taisi olla myös kaikissa noudoissa? Ohjatussa lähti merkiltä kohti ruutua. Korjasi omatoimisesti, mutta kokonaisuus tuntui kuitenkin keskittymättömältä.. Tunnarin kokeilin kisamaisesti ja nollahan se olisi ollut. Toi oikean, mutta nosti välittömästi väärää kapuloille päästyään. Plääh :(

Metkukaan ei varsinaisesti loistanut.. Jouduin vääntämään ruudussa (paikka hukassa) ja noudoissa (ei pysynyt perusasennossa irti-käskyn jälkeen, eikä myöskään pysynyt paikoillaan kapulaa heitettäessä). Luoksetulon stopit olivat jälleen kerran varsinainen fiasko ja olin itsekin aivan käsittämättömän huono :( Miksi ihmeessä sitä pitää vaan jatkaa hinkkaamista vaikka näkee ettei homma toimi yhtään? Huonoja stoppeja kerta toisensa perään :( Ei ollenkaan järkevää eikä eteenpäin vievää treenaamista :((

2 kommenttia:

  1. Olihan siellä monta onnistunuttakin juttua.
    Ja Metkun noutojutut nyt ainakin taitaa olla ihan vaan sitä, että pysymisistä ei ole niin paljon palkattu kuin kapulan hakemisesta? :)

    Stopeista mietin sitäkin, että stoppailet usein stoppia treenatessa aika lähelle -> eri tilanne pysähtyä sinne kisamatkaan?

    No, seuraavalla kerralla ollaan parempia :)

    VastaaPoista
  2. Joo. Omia mokia suurin osa ongelmista :( Pitäis muistaa treenata tehokkaasti kaikkia palasia, eikä jumiutua aina niihin samoihin...

    VastaaPoista