torstai 21. huhtikuuta 2011

Ei päivää ilman lekuria


Siiri-kissa on ollut pari päivää tosi vaisu. Ei ollenkaan oma iloinen itsensä, vaan ainoastaan nukkunut ja kyyhöttänyt  :( Soittelin aamusta Siirin leikanneelle eläinlääkärille ja iltapäivästä käytiin näytillä. Periaatteessa kaikki on hyvin. Leikkaushaava on siistinnäköinen, kuumetta ei ole ja ell oli muutenkin sitä mieltä, ettei mitään tulehdusta ole.  Eli todennäköisesti Siiri on vaan leikkauksen jäljiltä kipeä :( Kipulääkettä laitettiin pistoksena reiteen ja lisäksi saimme tabletteja mukaan. Toivottavasti niillä olo helpottuu!!!



Sankari sukkahousuissa :)


Kotimatkalla pysähdyin jäähallin pihaan tokottelemaan pikaisesti Metkun kanssa. Tehtiin lasiovien edessä etupäässä seuraamista ja sivulletuloja. Seuraaminen näytti yllättävänkin hyvältä!!! Olen luullut sen olevan huonoa ja Metkun näyttävän ihan lahnalta, mutta ei. Oikein reippaastihan se Metkulainen mukana kulkee ja varsin siistiltä näyttää :)) 


Illalla tehtiin vielä pienet kotipihatreenit. Metkun kanssa harkattiin lätkää (ruutua varten:) ja Toivo yritti tehdä rauhallista paluuta saikulta. Joopa-joo. Rauhallista ja rauhallista... Setä oli kyllä niiiiiin innoissaan päästessään vihdoin hommiin ettei sitä hillinnyt mikään. Hirveetä syöksyilyä ja sinkoilua vaikka ihan vaan rauhallisia juttuja yritettiin tehdä... No, eipä auta kuin sormet ristissä toivoa, että koipi kestää!!! Viljon piti myös ottaa rauhallisia namijuttuja, mutta yllätysyllätys, sir William ontuu :-O Mielenkiintoista. Ei se kyllä eilen eikä toissapäivänä ontunut. Varsin hissukseen on hammastapaturman jälkeen otettu, joten miten ihmeessä se on edes onnistunut itsensä telomaan :-/

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti