Tänään korkkasi sir William evl uransa. Meni oikein hyvin :) Kisalaamasta ei ollut tietoakaan, vaan Viljo oli iloinen, yritteliäs ja teki melkein yhtä hyvin kuin treeneissäkin. JEEEEEE!!! Tuomarina kisassa toimi Jaana Tala ja liikkeet suoritetttin kahdessa osassa (ruudusta poikki).
Paikalla istuminen 10.
Paikalla makuu 8,5. Meinasi mennä viereisen käskyllä maahan, mutta muisti viime tipassa ettei se olekaan sallittua ja jäi sellaiseen puoli istuvaan asentoon. Paikalla olossa oli vaihtanut lonkalta toiselle ja samalla vissiin myös vähän nuuskinut.
Seuraaminen 8,5. Iloista ja pomppivaa menoa :)
Idari 8,5. Annoin istumiseen reilun vartaloavun (olisi tosin varmaan istunut ilmankin..).
Luoksetulo 10. Tämä oli aika hieno. Seisomiseenkin jarrutti oikein kunnolla :)
Ruutu 9,5. Olin etukäteen ajatellut, että annan juosta ruudusta yli ja stoppaan vasta kun palaa ruutuun :P No, näytti kuitenkin sen verran hyvältä (Viljo alkoi pysähtymään hyvissä ajoin), että uskalsin stopata vauhdista. Sivulletulossa vähän keuli ja merkille meno oli hidas ja huono.
Ohjattu (oikea) 6,5. Ei katsonut ollenkaan kapuloiden vientiä :( Merkille meno oli kuin hidastetusta filmistä. Kaarratti ja vain hidastui hidastumistaan sekä asento laski kyyrympään mitä lähemmäs merkkiä pääsi. Ehdin jo ajatella, että mahtaakohan edes merkille asti päästä.. Nouda-käskyllä sinkosi etuoikealle kohti luoksetulon merkkejä. Stoppasin ennenkuin ehti poistua kehästä, sohotin uudestaan kädellä suuntaa ja sen jälkeen sir William sinkoili hetken aikaa kentällä ennenkuin bongasi oikean kapulan. Eteentulo vino ja perusasentoon ei kunnolla istunut.
Metalli 9,5. Ihan ok. Annoin kuulemma käsiavun sivulle siirtymiseen.
Tunnistusnouto 9. Tässä vissiin sama homma?
Kauko-ohjaus 8. Peruutti kymmenkunta senttiä.
Yhteensä 283 p. ja ykköstulos!!! JEEEEEE!!!!!!! Täytyy kyllä myöntää, että harvoin on kisan jälkeen tuntunut yhtä hyvältä. Viljon kanssa on rämmitty välillä niin syvällä suossa, lopetettu useampaankin otteeseen koko toko ja muutenkin on tuntunut siltä, ettei kisaamisesta tule koskaan yhtikäs mitään. ISO kiitos treenikavereille ja kaikille muillekin meihin uskoneille ja meitä tsempanneille!!! Ilman teitä tämä ei olisi ikipäivänä onnistunut!! Kiitos tietysti myös maailmanparhaalle Viljo puikulalle, joka tätä ohjaajaa joutuu kestämään :P Nyt vain iloisin mielin kohti uusia seikkailuja :))
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti