maanantai 13. heinäkuuta 2009

SM-finaali


Finaalipäivä alkoi sateisena. Onneksi sateet kuitenkin jäivät muutamaan hassuun kuuroon ja suorituksia saatiin seurata puolipilvisessä ja välillä aika helteisessäkin säässä :D Päivän sana oli varmuus. Nollia nähtiin koko päivän aikana vain muutama. Selvästikään näissä skaboissa ei onnenkantamoisella pärjää, vaan koirakon pitää pystyä esittämään kahtena päivänä hyvä ja ehjä suoritus. Yksikin nollattu liike pudottaa auttamattomasti kauas kärjestä. Tänä(kin) vuonna tässä onnistuivat parhaiten Lentsu ja Jatsi, joille suomenmestaruus jo KOLMANNEN kerran. Huikeaa!!! Hopealle upealla ja vauhdikkaalla suorituksella, ainakin itselleni ihan uusi tuttavuus, keeshound Saida ohjaajanaan Jenni Ojala. Pronssia nappasivat kelpie Kentsu ja Ansu. Hurrrrrjasti onnea mitalikolmikolle!!!!!


Erityisen iloinen olen tietenkin myös Toivon lasten hienoista suorituksista :) Kisojen vauhdikkaimmasta ja näyttävimmästä suorituksesta vastasivat tänäkin vuonna Mari ja Rimma, joille lopputuloksissa 7:s sija!!!! Oili ja Meg puolestaan nappasivat 9:n sijan upealla ja erittäin tasaisen varmalla työskentelyllä!!!! Jättisuuret onnittelut molemmille!! Olemme teistä niiiiiiin ylpeitä!!!


Omasta tilanteesta vielä lopuksi sen verran, että olen päättänyt jättää Viljon ennalta määräämättömäksi ajaksi treeni-/kisatauolle. Tällä hetkellä ainakin tuntuu siltä, että tämä oli nyt tässä :( Toisaalta eihän sitä koskaan tiedä, jos jossain vaiheessa saan vielä kaivettua jostain uutta intoa ja sir Williamin tokoilut saavat jatkoa.. Siihen asti Viljo tulee kuitenkin panostamaan täysillä sohvaperunan elämään. Siihen rooliin sillä onkin kaikki edellytykset ;o) Onhan se pieni, super-söpö ja karvainen. Lisäksi se rakastaa köllötellä kainalossa :))


Toivo-setä puolestaan alkaa pikkuhiljaa valmistautua NOM:eihin (pk sm:t jäävät meiltä tänä vuonna väliin:( ) ja mukavaa olisi päästä käymään syksyllä myös muutama tokokisa :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti