Aamupäivästä suunnistin kohti Pinsiötä tarkoituksena jäljestellä ja treenata esineitä kera Pian ja Hanna T:n. Metsässä oli kuitenkin edelleen lunta yllin kyllin, joten jälkihaaveet kariutuivat siihen :( Esineitä sentään otettiin :)
Viljolle kolme esinettä (kaksi pientä pehmoeläintä ja yksi kankainen solmu). Kaksi esineistä samassa kohtaa kuin Huilla eli sivurajoilla suht takana. Kolmas alueen keskellä. Ja Viljo oli, yhdellä sanalla kuvailtuna: syvältä :) Juoksi ihan hillittömästi! Iiiisoa ympyrää, ulkona alueelta, takarajan tuntumassa ja oikeastaan kaikkialla muualla paitsi esineiden lähellä!! Muutaman kerran sai hajuakin, mutta sitten lähti taas pinkomaan ja jätti tarkennuksen kesken. Hittolainen! No, löysi ja palautti kuitenkin lopulta kaikki esineet. Hyvää ainakin se, että juosta kyllä jaksaa ;o) ja aika sinnikäskin tuntuu olevan :P
Kotimatkalla ajelin Toimelan kautta ja siellä oli yllätys-yllätys jo sen verran sulaa, että sain jäljen tehtyä :)) Olin ajatellut alunperin Viljolle jotain tosi helppoa, mutta esineruudun jälkeen ajatukset hieman muuttuivat.. Kävelin ehkä 400-500m pitkän jäljen kuudella esineellä. Jälki koostui helpoista suoran pätkistä sekä muutamasta pidemmästä kohdasta, johon tein jälkeä portaanmallisesti (15m-kulma-15m-kulma-jne.). Tällä tarkoituksena saada kaahotusta pois.. Jälkeä jaksoin vanhentaa ainoastaan reilut puoli tuntia.
Janalla Viljo lähti kuin raketti. Reagoi jälkeen hyvin, mutta kaahotti väärään suuntaan. Annoin ajaa tielle, jossa sir William järkyttyi jäljen loppumisesta, laittoi mahanalusen täyteen jalkoja ja sinkoili sinne tänne.. Kun hieman rauhoittui, niin uusi yritys. Nyt lähti hyvin ja maltilla :) Seilasi jonkun verran ja veti niin paljon kuin ikinä pystyi, mutta pysyi suht ok jäljellä. Ensimmäisen esineenkin nosti hyvin ja palautti vauhdilla. Ensimmäinen porraskohta alkoi pian esineen jälkeen. Parista ekasta kulmasta ajoi yli, mutta tämän jälkeen rauhoittui. Ajoi hyvin myös sen pienen pätkän, minkä olin kävellyt polkua pitkin :)) Sitten tultiin suoralle, mikä sisälsi kaksi esinettä. Ensimmäisestä ajoi yli, toiseen reagoi mutta jatkoi matkaa.. En kuitenkaan vaatinut palaamaan. Tämän jälkeen taas kulmia, joissa ei ongelmia :) Neljännen esineen otti suuhunsa ja mietti kuumeisesti jatkaako matkaa vai ei. Odotin kaikessa rauhassa mitä tekee ja pienen harkinnan jälkeen toi esineen minulle. Tästä ratkaisusta superkehut ja lihapullaa :) Viides ja kuudes esine nousivatkin sitten jo tosi hyvin ja palautuivat nopeasti :)) Viimeisestä palkaksi vielä superhyperherkku eli kissanruokapurkki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti