lauantai 1. marraskuuta 2008

Hyytävää tokoa




Järkyttävän kylmissä olosuhteissa tokoiltiin tänään. Pari astetta plussan puolella ja järkky tuuli. Hrrrrr.. Treenikavereina Kati, Emma ja Timo.

Toivo teki (yllätys, yllätys) seuraamista :) Aika kivaa tänäänkin ja kuuleman mukaan myös näytti hyvältä :)) JEEEEEE!!! Jokusen kerran jouduin huomauttamaan, mutta muuten tosi siistiä ja tarkkaa työtä Toivo-sedältä!  Luoksetulon stoppeja otin myös. Nämäkin yllättävän hyviä ja yritti parhaansa liukkaasta alustasta huolimatta :) Merkin ja ruudun otin kerran, eikä näissäkään mitään huomauttamista. Ruudussa pysähtyi aavistuksen liian taakse, mutta korjasi välittömästi. Lopuksi otin vielä kaukoja. Tein kisamatkalta ja kaikki vaihdot. Tosi hienot!! Ehkä sentin-pari taaksepäin s-i ja s-m vaihdoissa, mutta tähänhän olen viime aikoina pyrkinytkin :) Muuta en pystynyt ottamaan, sillä sormet olivat aivan umpijäässä :((

Viljo aloitti osuutensa juoksentelemalla kentällä.. Se on viimeaikoina tuntunut treeneissä hieman tavallista vaisummalta ja laiskemmalta ja mietiskelinkin jo, että olenkohan treenannut sen kanssa liikaa.. No, nyt se oli kuitenkin erittäin pirtsakka, joten ei ehkä syytä huoleen :))

Viljo otti aluksi pari luoksetuloa läheltä. Aika ok. Tulee nyt lujaa, mutta on jo ehkä turhankin malttamaton.. Sitten merkkiä ja ruutua. Ekalla kerralla palkka valmiina merkillä ja tokalla kerralla palkka valmiina ruudussa. Lujaa meni :) Otin myös erikseen merkillemenoja namilla. Tätä olen tehnyt jonkin verran kotona ja Viljon mielestä tämä on huippuhauskaa. Merkillemeno on todella nopea ja paikka hieno, mutta toisaalta Viljo on hieman liian kiihtyneessä mielentilassa.. Ei ehkä kannata tehdä kovin usein.. Sitten seuraamista, jossa ei ollut tänään hurraamista :( Liikaa intoa, mikä puolestaan näkyi pomppimisena ja epätarkkuutena. Lisäksi havaitsin, että Viljo myös painoi aikalailla.. Kaukoja
hihnassa ja nämä aika ok. Välillä pikkaisen liian hätäinen ja m-s vaihdossa yritti peruuttaa. Kaikeinkaikkiaan olin kuitenkin erittäin tyytyväinen sillä Viljo keskittyi tosi hyvin ja oli varsin yritteliäs :) Lopuksi vielä jääviä. Nyt kun olen tehnyt näitä enemmän, niin on alkanut sekoittaa seisomista ja istumista :( Hitsit, en tiedä mistä johtuu. Nytkin teki aluksi oikein, mutta jossain vaiheessa alkoi vaan arpomaan :(( Pitäisi varmaan videoida, josko keksisi mistä johtuu tai voihan olla että tarvitsee ainoastaan lisää rutiinia. Seisomisessa harjoittelin myös myös paikallaanpysymistä ja kiersin neliötä Viljon ympärillä. Hyvin pysyi :))



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti