Joopa-joo. Pitkäperjantai kului Purinalla ATD:n kisoissa. Saaliina tälläkin kertaa ihan kivoja suorituksia ja mukavaa menoa, mutta...
Eka rata oli hyppäri. Radalla oli muutama vähän kinkkisempi kohta, mutta muuten aika helpohko. Rataan tutustuessa mulla oli parissa kohtaa useampikin ohjausvaihtoehto, joista sitten loppuviimein valitsin väärät.. Toivo ei lähtenyt yhtään mukaan valsseihin, vaan valui käännöksissä :( Ensimmäisessä tiukassa kurvissa valui kepeille ja toisessa putkelle.. Muuten varsin sujuvaa ja vauhdikasta menoa. Ja kaikki rimatkin pysyivät ylhäällä :)
Toisella radalla nolla oli niiiin lähellä. Radalla oli vaikeasta (ja aika vaarallisesta) kulmasta puomille tulo ja lisäksi muutama haastavampi hyppykuvio. Nämä kiepukset sujuivat kuitenkin meiltä vallan mainiosti ja puomin ylösmenollekin Toivo pysähtyi just eikä melkein :)) Itse en kuitenkaan päässyt etenemään radalla läheskään samaa tahtia kuin Toivo ja tästä johtuen oma ohjaukseni laahasi koko ajan pikkaisen myöhässä. Tästäkin huolimatta Toivo ohjautui suht sujuvasti esteeltä toiselle :) Hylly tuli sitten ennen toka vikaa estettä.. Viimeiselle suoralle käännyttäessä Toivo hyppäsi esteen todella vinoon. Korjasi siitä kuitenkin vielä linjansa pituudelle ja sen kautta kepeille. Toivon aloittaessa kepit olin itse vielä kulmahypyn kohdalla ja sitten tulikin hieman kiire.. Ei muuta kuin töppöstä toisen eteen ja sain kuin sainkin kirittyä välimatkan kiinni ja vielä väkipakolla väännettyä valssin keppien päähän. Toivo kääntyi oikein, hyppäsi hienosti hypyn ja samantien loikkasi edestäni väärällä :( Plääh!
Kolmas rata olikin sitten hirmuista luukutusta.. Olin ennen rataan tutustumista aivan umpijäässä ja piti hölkätä melkein parikymmentä minuuttia, ennenkuin alkoi tulla edes hieman lämmin (ja oli vielä toppavaatteetkin päällä!). Radalla sitten tulikin kunnolla hiki.. Hirmuista suoraa ja vauhti pysyi kokoajan aikalailla maximissa. Ensimmäinen virhe meille tuli vauhtisuoran+kaarteen jälkeen puomille tultaessa. Toivo oli juuri päässyt kunnon loikkarytmiin, eikä se sitä muuttanut puomille tultaessa. Ylösmenosta 5 :( Hylly tuli sitten kohdassa, missä koira jouduttiin putken jälkeen työntämään hypylle. Olin taas aikalailla jäljessä, joten käskytin "eteen" ja sinnehän se lähti.. Hyppäsi oikean hypyn, eikä sen jälkeen enää kääntynyt, vaan ampui eteenpäin väärällä.. :(

Huomenna jälleen uudet kolme yritystä. Toivottavasti niitä nolliakin nyt tulisi..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti