sunnuntai 3. helmikuuta 2008

Puruja ja liitelyä



Käväisin Viljon kanssa tukemassa IPO-joukkuetta ja osallistuin Niihanman pk-kentällä järjestettyyn "onko koirastasi suojeluun?" tapahtumaan. No, eipä Viljosta tietenkään mitään ipo-koiraa tule, mutta ihan mukavaa oli kyllä päästä kokeilemaan maalimiehen kanssa leikkimistä. Ja Viljollakin tuntui olevan oikein hauskaa :)

Ajattelin etukäteen, että kuinkahan mahtaa käydä. Uskaltaako Viljo leikkiä vai ei, mutta kaikki sujui loppuviimein tosi hyvin :)) Viljo innostui heti suunnattomasti saalisrätin nähdessään. Saalisti hyvin, voimakkaasti ja tosi intensiivisesti. Lelun saatuaan toi sen tosin aina aluksi mulle.. Jossain vaiheessa kuitenkin hoksasi, että senhän voi palauttaa myös maalimiehelle :) Sitten Viljo hieman revitteli maalimiehen kanssa, väliin otettiin taas saalistusta (tosin lelun saaminen pois vikkelältä Viljolta ei ollut ihan helppoa) ja sitten annettiin jälleen purra. Välillä vähän pyöriteltiin Viljamia ilmassa ja kaikkea muutakin mukavaa :))

Arvostelukin saatiin :) Siinä arvioitiin koiran viettitaso, saaliskäyttäytyminen, puolustuskäyttäytyminen, puruote ja itsevarmuus. Puolustuskäyttäytymistä ei Viljolta arvosteltu, koska sitähän ei löydy. Viettitaso, saalistus ja itsevarmuus olivat kaikki erinomaisia. Puruote sensijaan tyypillinen bortsu ote, eli vajaa ja varsin eläväinen :)

Kokonaisarviossa maalimies sanoi Viljon olevan mainio pikkuotus :) Lisäksi saatiin hieman vinkkejä palkaamiseen :))

Iltasella oli vuorossa Toivon agiliidot. Nyt oli ohjelmassa hieman pienempää pyöritystä, sylkkäreitä, ym. Meni oikein hyvin :) Toivo oli hyvin kuulolla, vaikka kulkikin taas lujaa. Näissä pikku pyörityksissä mun oma ajoitukseni on paljon parempi ja saan ohjattua koiraa lähestulkoon miten vaan. Pidemmillä esteväleillä ja vauhdin kasvaessa homma vaikeutuukin huomattavasti.. Niitä ongelmia onkin sitten kuuleman mukaan luvassa ensi kerralla..

Katselin pitkästä aikaa kisakalenteriakin ja jos ei nyt ihmeitä tapahdu, niin maaliskuussa liidellään ja paljon :))


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti