maanantai 31. elokuuta 2009

Paippisissa


Aamupäivästä ajelin pääkaupunkiseudulle paimentelemaan Riitan ja Numan kanssa. Laidun oli iso ja hieno :) Se koostui kolmesta osasta. Keskellä oli pelto, vasemmalla puolella ylärinteessä metsälaidun ja alhaalla oikealla vielä pieni metsäinen ryteikkö. Lampailla oli kova veto sekä ylös metsälaitumelle että alas ryteikköön.


Aloitimme hauilla. Teimme harjoitusta, jossa pallotelimme lampaita vuoronperään toinen toisillemme. Riitta oli Numan kanssa laitumen toisessa päässä ja minä Viljon kanssa toisessa. Sitten vain vuoronperään koiria kaarelle :) Tämä tuntui varsin tehokkaalta treenitavalta. Toistoja pystyi ottamaan nopeassa tahdissa, eikä lampaita tarvinnut kuljetella välissä minnekään. Huonona puolena tässäkin, että lampaat tiesivät aika hyvin jutun juonen ja pyrkivät lähtemään liikkeelle ennen aikojaan :( Viljon kaaret olivat tänään tosi hyviä :) Lähetin joka toisen oikealle ja joka toisen vasemmalla. Muistaakseni ainoastaan yhden jouduin korjaamaan  Viljon leikatessa liikaa sisään (laitoin maahan ja lähetin uudelleen). Pisimmillään hakumatka oli n. 100 metriä. Riitan mielestä Viljon kaaret olivat varsin hyviä, mutta omasta mielestäni olisi voinut tehdä vieläkin vähän pulleampia.. Peräpussi tänään jokakerta tosi hyvä!! Malttoi tehdä hienosti loppuunasti, eikä lähtenyt tippaakaan liian aikaisin kiirehtimään.


Toisella kierroksella kokeilin poispäinajoa, mutta tämä meni vähän härdelliksi. Lampaat olivat varsin juoksevaisia ja ampaisivat heti tilaisuuden tullen jommallekummalle metsälaitumista.. No, tämäkin oli hyvää harjoitusta Viljolle (ja minulle:). Aluksi yritin ohjailla koiraa ihan liikaa. Nopeasti kuitenkin huomasin, että parhaiten onnistun, kun vain pyydän Viljoa hakemaan lampaat ryteiköstä ja kävelen reippaasti takaisin pellolle. Huomattavasti helpompaa ja nopeampaa, kun jättää koiran vastuulle kaiken muun :P


Kolmannella kierroksella jatkoin samalla teemalla. Nyt onnistui aika kivasti ja lampaatkin pysyivät paremmin pellolla :) Otin pikkupätkiä poispäinajoa ja yhdistin tähän myös flänkit. Eli koira flänkkäämään, sopivassa kohdassa maahan, pätkä poispäinajoa, taas maahan ja uudestaan flänkille, jne. Sujui ihan hyvin :) Nyt alkaa Viljolla vihdoin ja viimein syttyä lamppu poispäinajon suhteen ja myöskin suuntakäskyihin reagoi hyvin. Ainoastaan se hemmetin maahanmeno voisi olla parempi ;o)


Hienoa oli päästä näkemään myös Numa-siskon menoa!! Hirmu pätevä se kyllä jo on :) Ja myös aika erityyppinen kuin Viljo (Viljo on selkeästi flänkkäävä koira, kun taas Numa tykkäsi enemmänkin ajaa). Taitavia joka tapauksessa molemmat :))


Paimentelujen jälkeen vielä kahvittelemaan, juttelemaan ja vähän tulevaisuuden suunnitelmiakin tehtiin :) Niistä ehkä lisää hiukan myöhemmin :P

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti