tiistai 29. maaliskuuta 2016

Videoita

Tässä niitä nyt tulee. Woody videoita :)
 
Tämä ensimmäinen video on kuvattu Woodyn ollessa päivälleen 8 viikkoa. Valitettavasti laatu ei todellakaan ole huippuluokkaa ja YouTube teki jo alun perin hämärässä kuvatusta videosta vieläkin pimeämmän. Toivottavasti siitä saa kuitenkin jotain selvää..

 
Näissä kolmessa muussa videossa Woody on 10-viikkoinen. Suunnitelmissani oli kuvata joka viikko pieniä pätkiä treenejämme, mutta valitettavasti elämä ei aina mene suunnitelmien mukaan :( Tässä meillä on takana lähes viikon tauko ja osa työstämistäni asioista on pyyhkiytynyt Woodyn mielestä.  
 


 
Viimeinen video on kuvattu pari päivää myöhemmin kuin kaksi ylläolevaa. Seuraaminen alkaa näyttää jo hieman seuraamiselta tai ainakin Woodyllä alkaa olemaan hajua perusasennon paikasta :P
 

Tätä kirjoittaessa Woody on 11-viikkoinen ja osaaminen on mennyt huimasti eteenpäin! Seuraaminen alkaa olla sillä mallilla, että luulen etten edes tule viemään sitä pidemmälle. Woody on liian pieni jotta voisin kasvattaa kestoa ja lähestulkoon kaikki muu seuraamiseen liittyvä on sille jo esitelty :) Woodyllä on hyvä ymmärrys paikasta, se osaa aika kivasti käännökset ja pitää paikkansa myös sivuaskelissa. Peruutus on ehkä ainoa mitä voisin vielä työstää alulle.

Nouto alkaa myös olla sillä tasolla jonne toivoin sen saavani. Lähestulkoon kaikki palaset alkavat olla hallussa ja palasista pystyisi halutessaan kokoamaan kokonaisen liikkeen. Woody osaa nostaa kapulan, tuoda sen käteeni ja tiukentaa otettaan jos yritän vetää kapulan suusta. Lisäksi olemme tietysti tehneet vauhtinoutoja. Olen suunnitellut työstäväni vielä sivulle tuloja kapulan kanssa sekä mahdollisesti myös kestoa pitoon.

Alun perin suunnitelmissani oli rakentaa Woodylle ainoastaan toimintoja. Nyt ollaan kuitenkin jo siinä pisteessä että Woodyn repertuaari on niin laaja, että minun on pakko alkaa nimeämään niitä. Woody osaa tarjota niin monia asioita, että koen treenaamisen hankalaksi kun se joutuu jatkuvasti arvailemaan mitä siltä haluan. Käskyn alle menevät ainakin jäävät ja varmaan myös osa työstämistäni tempuista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti