torstai 23. kesäkuuta 2011

Taitavia lapsia ja paimennusta


Toivon taitavat lapset ovat jälleen kerran loistaneet :) Agilityn Suomen Mestaruudet ratkottiin viime viikonloppuna Nastolassa ja tulokset olivat huikeita.


SM kultaa Petelle ja Megille. Aivan mieletön saavutus!!!! Suurensuuret onnittelut Pete ja Meg!! Olette parhaita :) Peten ja Megin hienonhienoa menoa pääsee ihailemaan täällä.


SM nelosiksi kiisivät Jukka ja Hello Kitty. ISOT onnittelut! Mahtava saavutus :)


Omien koirien kanssa on keskitytty nyt melkein pelkästään paimennukseen. TOKO SM:ien jälkeen oma tokomotivaatio on ollut ihan nollassa, eikä jälkientekokaan ole viimeaikoina oikein innostanut :P Onneksi paimennus on hauskaa :)


Eilen oli aivan huippupäivä kun Pete saapui pientä treeniporukkaamme kouluttamaan. Alkuun teoriaa suurinpiirtein rautalangasta väännettynä ja sen jälkeen pari kierrosta lampailla. Hienosti edistyivät koirat ja aika monella ohjaajallakin taisi paimennuskuume nousta pilviin :)


Metku oli oikein pätevä <3 Alkuun näytin vähän mitä ollaan tähän menessä tehty ja sitten käytiin läpi miten kannattaisi lähteä etenemään. Peten mielestä Metkulla on puhtaat liikkeet ja ilmeisesti muutkin paimennukseen vaadittavat palikat aikalailla kohdillaan :) Flänkkää hyvin, mutta ei tottele kunnolla maahanmeno käskyjä (yllättävää:P). Vauhtiakaan ei pysty vielä säätelemään. Pete oli sitä mieltä, ettei lähtisi Metkun tyyppisen koiran kanssa vääntämään vielä siitä maahanmenosta, vaan yrittäisi saada koiraa laskemaan vauhtia. Ideana kuitenkin se, että kun tempo saadaan alas, niin ei jäädä sitä jankkaamaan ja vaatimaan aina vaan lisää ja lisää, vaan kuitataan koiralle "hienoa, juuri tätä halutaan" ja sen jälkeen annetaan sen taas hetkellisesti nostaa vauhtia. Kokeiltiin saada onnistumaan peruskuljetuksen yhteydessä, mutta ei mitään mahdollisuutta. Sieltähän se Metku vain puski tulemaan niinkuin aina ennenkin :)


Toisella kierroksella kokeiltiin laskea tempoa poispäinajon yhteydessä. En saanut hommaa oikein itse toimimaan joten Pete kokeili alkuun pätkän :) Läheltä koiraa liinasta kiinni, huomautus/kielto ja liinasta liinasta nyppäs heti kun liina kiristyi ja vauhti kasvoi. Aika vaativa harjoitus nuorelle koiralle!! Metku meni mun mielestä kuitenkin aika kivasti (jahka ensin tajusi ettei nyt tosiaankaan voi ryysiä) ja tuskin siltä ihan heti paimennusinto sammuu :) Välillä annettiin koiran vähän nollata päätä ja tehtiin pätkä peruskuljetusta missä sai humputella ja myös flänkkäillä. Sen päätteeksi jälleen toinen vaativa harjoitus. Nyt sitten vain jatketaan samaan malliin. Lyhyitä pätkiä rauhallista lähestymistä ja samalla muistetaan tarkkailla, ettei tämän treenin seurauksena flänkit lähde huononemaan. Lyhyitä flänkkejä voisi myös lähteä kohtapuoliin opettamaan.


ISO kiitos Petelle! Aivan huippuhyvä koulutus :) Nyt uskaltaa taas hyvillä mielin edetä kun oikea suunta on löytynyt. Olen ollut toooosi varovainen tekemään mitään kovin vaativia harjoituksia, kun Metku on vielä niin pentunen ja omatkaan taidot eivät niin kovin kaksiset :) 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti